Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Alkemisti

Kirjoitettu 01.04.13
Esseen kirjoittaja: Elias Markkula
Kirjapisteet: 1
Kirja: Alkemisti
Kirjan kirjoittaja: Paulo Coelho
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Paulo Coelhon Alkemisti on tarina nuoresta paimenesta, Santiagosta. Tarinassa Santiago näkee unen, joka saa hänet etsimään aarretta. Santiago kohtaa matkallaan useita henkilöitä ja sattumia, jotka johdattelevat häntä kohti päämääräänsä. Tarinassa on useita elämän viisauksia tai opetuksia, joista itseäni päräyttävimpiä tässä esseessä käsittelen.

 

Mikä on onnen salaisuus? Tarinassa Santiago tapaa vanhan miehen, joka kertoo tälle tarinan pojasta joka menee kysymään maailman viisaimmalta mieheltä onnen salaisuutta. Mies pistää pojan kiertelemään palatsiaan. Hän antaa pojalle kuitenkin mukaan lusikan, jossa on öljyä ja käskee poikaa olla läikyttämättä öljyä. Kiertäessään palatsia poika keskittyy vain lusikkaan ja öljyyn, eikä näin ollen näe mitään muuta. Toisella kertaa poika kiertää palatsin ihaillen kaikkea hienoa palatsissa. Palatessaan viisaan miehen luo, hän huomaakin läikyttäneensä öljyn lusikasta. Tarinan opetus on katsella ja kokea kaikkea hienoa, mutta samalla muistaa, mistä on lähtöisin.

 

Tämä on mielestäni hyvä opetus. On tärkeätä seurata unelmiaan ja toteuttaa itseään. On uskottava omaan tekemiseen ja unelmiin. Kaikella on tarkoitus. Itse vietin pari välivuotta ja sain kuulla, kuinka aikaa menee hukkaan, kun en suoraa päätä lähtenyt opiskelemaan. Nyt huomaan kuitenkin, miten tuo työelämässä viettämäni aika teki minusta kypsemmän ja huomaan sen tehneen hyvää nyt tiimiakatemiaakin ajatellen. Lisäksi parin välivuoden pitäminen, johti tähän tilanteeseen, jossa saan nauttia parhaan tiimin olemassaolosta. Tuo aika sai minut myös oikeasti arvostamaan oppimista ja sen tuomia mahdollisuuksia.

 

Katsotko maailmaa kuin onneton uhri? Vai kuin aarretta etsivä seikkailija?

 

On oma valinta kuinka näkee oman tilanteensa ja kokee elämänsä. Vastoinkäymiset voi ottaa raskaasti ja itkeä, kuinka mikään ei suju. Toinen vaihoehto on miettiä mitä kaikkia esteitä esimerkiksi Indiana Jones kohtasi, ennen kuin löysi aarteensa. Sama toistuu Coelhon kirjassa. Santiago kohtaa viisaita ja avuliaita ihmisiä, jotka ohjaavat häntä seuraamaan unelmaansa. Hän kohtaa myös ryöstäjiä ja huijareita. Santiago ei kuitenkaan lannistu tappioistaan vaan näkee asioiden positiiviset puolet. Sitä paitsi elämä on paljon jännempääkin, kun sen kokee seikkailuna!

Esimerkiksi tylsä kauppareissu voi johtaa vaikka kivan tytön löytämiseen, jos tilanteen ajattelee pikkaisen eri lailla. Tai arkinen kuntosalilla käynti, voikin johtaa antoisiin työtarjouksiin, jos suutaan uskaltaa avata ja olla reipas. Kaikki on omasta asenteesta ja mielenmalleista kiinni.

 

Alkemisti on tarina oman elämänpolun seuraamisesta ja siitä miten on tärkeää unelmoida. On uskottava unelmiinsa ja pyrittävä niitä kohti. Unelmat luovat uskoa ja voimaa tekemiseen. Ilman niitä lannistuu ja kadottaa elämänvoiman. Näin oli käynyt tarinassa kristallikauppiaalle, joka ei ollut uskaltanut seurata unelmiaan. Hän oli tapoihinsa kangistunut ja hänen asenteensa oli luovuttajan. On siis tärkeätä kokea paljon asioita ja seurata unelmiaan. Ei saa unohtaa kuitenkaan öljyä lusikassa. Omalla kohdallani kyse on lähimmistä sukulaisistani ja ystävistäni. Huomaan usein paahtavani liian lujaa omissa touhuissani ja viikot vain hujahtavat silmissä. En ole muistanut olla esimerkiksi isääni yhteydessä tarpeeksi ja välillä on tunne että hän on loukkaantunut siitä, etten ole ollut yhteydessä häneen. Se on johtunut vauhtisokeudestani. Tasapaino omien päämäärien ja perusasioiden muistamisen välillä on ontunut.

 

Alkemisti oli nautinnollinen lukukokemus ja sain siitä uskoa matkalleni kohti aarrettani. Ei voi tietää mistä aarre löytyy, mutta ainoa tapa päästä sinne on uskoa siihen ja toivottaa kaikki kokemukset tervetulleiksi.

 

Elias Markkula

elias@millio.fi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!