Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Älykäs itsensä johtaminen

Kirjoitettu 06.09.15
Esseen kirjoittaja: Otto Ilari Schmidt
Kirjapisteet: 3
Kirja: Älykäs itsensä johtaminen
Kirjan kirjoittaja: Pentti Sydänmaanlakka
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen havainnut suuria kehittämisen kohteita muutamissa itseni johtamisen osa-alueissa. Muun muassa viimeistely ja asioiden hoitaminen ajallaan ovat suurimpia ongelmakohtia. Positiivista on ehkä se, että olen viimeisen vuoden aikana oppinut tiedostamaan kyseisiä vajavaisuuksia ja alkanut tekemään korjausliikkeitä paremman minän löytämiseksi. Kiitos Sannin etsin ja lainasin itsensä johtamisen kirjan. Pentti Sydänmaanlakan Älykäs Itsensä johtaminen vaikutti aluksi hieman kyseenalaiselta teokselta päältä päin tarkasteltuna. Ensinnäkin äijä oli laittanut omakuvansa kirjan kanteen, turhamaista ajattelin. Siitä sitten jäi mielikuva, että kaveri on täynnä itseään ja oletin kirjan olevan täynnä reflektiota kirjailijan oman elämänsä menestyksestä. Kuinka väärässä olinkaan. Kirja on oikeasti toimiva niin kerronnallisessa muodossa kuin myös informaatiosisällöltään. Enkä ihmettele: Kirjan opit ovat ikään kuin työkaluja, joiden kautta voi tarkastella itseään ja kehittää toimintaansa. Kuka ei haluaisi lukea itsestään. Käyn tässä reflektiossa läpi muutamia oppeja, joita otin kirjasta käytäntöön.

 

Itsearvio:

 

Fyysinen kunto

  1. syön terveellisesti ja säännöllisesti 1 2 3 4 5 6
  2. Harrastan riittävästi liikuntaa
  3. Nukun riittävästi ja hyvin
  4. En käytä liikaa alkoholia
  5. En tupakoi
  6. Painoni on sopiva
  7. Käsittääkseni olen täysin terve
  8. Olen erittäin harvoin kipeä
  9. Osaan vain olla ja levätä riittävästi
  10. Fyysinen kuntoni on erinomainen

 

Psyykkinen kunto

  1. Tunnen itseni vireäksi ja energiseksi
  2. Minun on helppo oppia uusia asioita
  3. Minulla on erinomainen muisti
  4. Abstrakti ajattelu ja päättely ovat vahvuuksiani
  5. Osaan ihmetellä ja kyseenalaistaa totuttuja tapoja
  6. Osaan rauhoittaa mieleni ja hiljentää ajatukseni
  7. Minun on helppo tehdä päätöksiä
  8. Olen tasapainossa itseni ja ympäristöni kanssa
  9. Yleensä en pelkää epäonnistumista
  10. Asioiden syvällinen pohdiskelu on vahvuuten

 

 

Sosiaalinen kunto

  1. Tulen hyvin toimeen muiden kanssa
  2. Osaan käsitellä myös omia negatiivisiä tunteitani
  3. Minulla on ihminen/ihmisiä, joille voin uskoutua ja

puhua avoimesti ongelmistani

  1. *Parisuhteeni on kunnossa
  2. *Lasteni kanssa menee hyvin
  3. Minulla on riittävästi mielenkiintoisia harrastuksia
  4. Yleensä olen iloinen ja hyvällä mielellä
  5. Toisten tunteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen

on minulle helppoa

  1. Minulla on riittävästi ystäviä
  2. Osaan kuunnella omia tunteitani ja olen tietoinen niistä

 

Henkinen kunto

  1. Olen sopusoinnussa arvojeni kanssa
  2. Koen, että elämälläni on tarkoitus
  3. Minulla on selkeät tavoitteet elämässä
  4. Tiedän mitkä ovat tärkeimmät arvoni
  5. Osaan elää tässä ja nyt, tietoisen läsnäolevasti
  6. Kehitän itseäni jatkuvasti ja opiskelen uusia asioita
  7. Pyrin aina totuuteen.
  8. Arvostan ympärilläni kaikkea kaunista
  9. Myös hyvyys on yksi päämääräni elämässäni
  10. Osaan pysähtyä ja rauhoittua säännöllisesti

 

Ammatillinen kunto

  1. Pidän nykyisestä työstäni
  2. Työni tarjoaa minulle riittävästi haasteita
  3. Selviydyn työstäni hyvin
  4. Minulla on hyvä osaaminen työtehtäviini.
  5. Kehitän itseäni jatkuvasti ammatillisesti.
  6. Pyydän muilta riittävästi palautetta.
  7. Teen sitä mitä todella haluan.
  8. Minulla on selkeät tavoitteet työssäni.
  9. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa työpaikallani.
  10. Työ ja muu elämäni on tasapainossa.

 

Uudistuminen

  1. Minun on helppo keksiä ideoita ja omaperäisiä ratkaisuja
  2. Hakeudun tilanteisiin, jotka antavat mahdollisuuden kokeilla

uutta

  1. Näen ongelmat mahdollisuuksina ja haasteina
  2. Uskallan ottaa riskejä oppiakseni uusia asioita
  3. Taistelen tietoisesti urautumista vastaan.
  4. Pohdiskelen usein omia tunteitani, ajatuksiani ja arvojani.
  5. Minulla on hyvä itseluottamus.
  6. Pyrin myös kokoajan kyseenalaistamaan omia näkemyksiäni

ja asenteitani

  1. Pyrin systemaattisesti jäsentää asioita ja ymmärtää niitä syvällisesti.
  2. Olen tietoinen omista vahvuuksistani ja kehittämiskohteistani.

 

Esipuheiden jälkeen kirja lähti liikkeelle eri väittämiä sisältävästä itse arviosta, joka piti täyttää mahdollisimman rehellisesti ja objektiivisesti. Kyseinen arvio käsitti kaikki itsensäjohtamisen aihealueet: Fyysinen kunto 3.6, Psyykkinen kunto 4.2, sosiaalinen kunto 4.6, Henkinen kunto 4.8, Ammatillinen kunto 4.5, Uudistumis kunto 4.5. Jokainen aihealue sisälsi noin kymmenen eri väittämää, jotka pisteytettiin yhdestä kuuteen. Yhden desimaalin tarkkuudella olevat numerot aihealueiden perässä ovat henkilökohtaiset keskiarvot väittämistä, jotka sain itse arviosta 1 ollessa huonoin ja 6 paras.

Selvästi huonoin pistemäärä tuli Fyysiselle kunnolle, joka johtuu käytännössä tupakoinnista ja alkoholin käytöstä. Tällä hetkellä koen olevani hyvinkin terve ja hyvässä kunnossa, mutta kyllä päihteiden käyttö on selvästi sellainen asia, johon täytyy alkaa kiinnittää huomiota. Yksi hyvä tapa, jota olen lisännyt on stressin lievitys liikunnan kautta.

 

Seuraavaksi alin oli psyykkinen kunto. Etenkin väittämät “Minulla on erinomainen muisti ja “Osaan rauhoittaa mieleni ja hiljentää ajatukseni laskivat piste keskiarvoa.

Pisteiden laskemisen jälkeen ja aihealueet pisteytettyä tulee täyttää kehityssuunnitelma. Tässä omani:

 

Kehityssuunnitelma

 

Mikä on suurin vahvuutesi?

Henkinen kunto 4.8, josta etenkin kohdat “Osaan elää tässä ja nyt, tietoisen läsnäolevasti” ja “Kehitän itseäni ja opiskelen jatkuvasti” saivat hyvät pisteet.

 

Mikä on suurinkehittämiskohteesi?

Pisteiden mukaan suurin kehittämisen kohteeni on päihteiden käyttö ja olen sen selvästi tiedostanut.  Seuraavana tulee psyykkisen kunnon aihealueesta etenkin kohdat “Minulla on erinomainen muisti” ja “osaan rauhoittaa mieleni ja ajatukseni”, joita haluan kehittää. Tällä hetkellä itselläni on ollut jo pidemmän aikaan tunne, että iso osa informaatiosta ja asioista jotka kuulen sosiaalisessa ympäristössä menee ikään kuin läpi korvien ja vaikka olen henkisesti täysin mukana, niin usein lupaamani asiat vain unohtuvat tai laitan ne taka alalle eli viivyttelen turhaan ja ne jää hoitamatta tai sitten pitää tehdä paniikissa juuri ennen deadlinea. Se miten uskon korjaavani asian on kehittää keskittymiskykyä siten että tunnistan heti tilanteessa sen työnmäärän, jota se vaatii ja kirjaan asian heti ylös, jottei se unohdu. Toiseksi aloitan välittömästi työn tekemisen, enkä anna asian painua taka-alalle. Lisäksi opettelen sanomaan ei sellaisille asioille, joita en yksinkertaisesti ehdi hoitaa vaikka kuinka haluaisin. Toinen kehittämisen kohde on muistini. Uskon että osasyynä keskittymisvaikeuksiin ja asioiden unohteluun on juuri se, etten aina muista kunnolla mistä olen henkilöiden kanssa jutellut. Olen huomannut että jopa uuden henkilön tavatessani harvoin muistan tämän nimeä enään hetken kuluttua. Olen huomannut että keskustelutilanteissa usein mietin enemmän omaa olemustani ja analysoin koko ajan mitä sanon. Toisin sanoen keskityn siis liikaa itseeni vaikka pitäisi juuri keskittyä toiseen henkilöön. Olen siis tietyllä tavalla liian varovainen, koska pelkään että sanon jotain väärä mistä toinen henkilö ei pidä. En tiedä tarkkaan mistä tämä tietynlainen kiltteys pohjautuu itsestäni ja sitä miksi koen että minun pitäisi miellyttää jokaista ihmistä ja että tuntuu pahalta jos joku ajattelee minusta negatiivisesti. Siitä sitten syntyy hieno oravanpyörä kun olen kaikessa aina mielelläni mukana, mutta kumminkin lykkään asioita, joita koitan paikata uhrautumalla lisää toisissa asioissa, jotta mielyttäisin kaikkia. Tähän siis liittyy paljon enemmän kuin ainoastaan tiimiä ja akatemiaa koskevat asiat, kuten vastuu Konkurssin hallituksessa, henkilökohtainen elämä Porissa ja harrastukset.  Näin meni oikeastaan koko ensimmäisen vuoden kevät puolisko, enkä siitä pahemmin opillisesti mitään irti saanut. Oma vika siis homma oli täysin ja nyt on kasaantunut paineita sitten toisen vuoden alkupuoliskolle. Olen nyt kuitenkin myös tyytyväinen, että olen tunnistanut nämä vajaavaisuudet itsessäni ja olen pystynyt kirjoittamaan ne ylös. Seuraava askel on päättäväisesti painaa töitä ongelmien ratkaisemiseksi. Haluan todistaa ensisijaisesti itselleni ja sen jälkeen muille, että voin kehittyä tässä asiassa.

 

Mitkä ovat kolme kehittämisprojektia, jotka aloitat välittömästi?

 

  1. Itsenijohtamisen projekti. Tavoitteet: Hoitaa kouluasiat siihen jamaan, missä niiden pitää ollakin. Tehdä oma henkilökohtainen timeline tavoitteille ja asioille, joista olen vastuussa. Ylläpitää päiväkirjaa, johon ensisijaisesti kirjaan asioita joita on tärkeä muistaa, lisäksi liittää itse reflektointia päivän tapahtumista.

 

  1.  Oman henkilökohtaisen elämän budjettiseuranta ja sen kautta karsia menoja, esim alkoholin kulutuksen vähentäminen.

 

  1. Pidän aina luvussa kirjaa, joka sisällöltään kehittää kognitiivista oppiani. (Esimerkkinä vaikka jokin lukion oppikirja yms.)

 

 

Seuranta tapahtuu timelinen kanssa ja jos jokin tavoite epäonnistuu niin pitää reflektoida syy tähän.

 

 

Vastuu

 

Olen alkanut saada tässä viimeaikoina tarpeekseni itsestäni. Toisinsanoen oen pettynyt toimintaani. Tykkään ottaa paljon vastuuta, mutta sitten jostain kumman syystä en kanna sitä loppuun asti. Jotenkin tuntuu, että esimerkiksi koulun käymisen suhteen olen todellakin epäonnistunut. Paljon olen siis tehnyt ja innolla olen osa Tiimiakatemiaa. Minulta vain on puuttunut kyky kirjata ylös kaikkea sitä mitä olen tehnyt. Nyt vasta viimeaikoina olen alkanut ymmärtämään, että juuri se asioiden ylös kirjaaminen ja tekojen jälkeenpäin tarkastelu ovat isoin osa sitä oppimista. Jotenkin nyt on sellainen fiilis, että täytyy alkaa kasvamaan aikuiseksi juuri vastuun kantamisen osalta. Kenenkään muun ei kuulu paikkailla omia virheitäni ja eniten kaikessä ärsyttää tottakai se että oma uskottavuuteni kärsii, kylvätessäni katteettomia lupauksia. Tässä kesän aikana olen hyvin oppinut sen, kuinka olen toiminut pääosaisesti. Aina esimerkiksi treeneissa olen ollut täysilä mukana ja selitellyt, kuinka saan hoidettua oman osuuteni (esimerkiksi kirjapisteet yms.) kuitenkaan en ole asioiden eteen tehnyt läheskään niin paljon kuin pitäisi. Se että saa toiset vakuutetuksi jostain asiasta, jota ei kuitenkaan tee on jotain mikä syö todella paljon uskottavuutta. Nyt olen nähnyt elävän esimerkin vastaavanlaisesta toiminnasta toiselta taholta ja jotenkin se sai omat silmäni aukeamaan omasta toiminnastani. Sitä ei siis tee mitenkään edes tietoisesti vaan elää jossaiin kummallisessa kuplassa, missä ajattelee että kyllä ne asiat sitten ajan kanssa hoituu. Ei hoidu. Ei ennen kuin oikeesti alkaa tekemään niiden eteen jotain.

Nyt on toinen vuosi aluillaan Tiimiakatemialla, paikassa jossa on oikeasti kiva vaikkakin haastavaa opiskella. Pikkuhiljaa alkaa tulemaan tunne, että pitäisi alkaa kasvaa aikuiseksi ja jotenkin kun katsoo omaa toimintaansa taaksepäin löydän lukuisia kehitys kohtia itsestäni. Etenkin kun on osana vastuussa tuosta meidän osuuskunnasta  ja tyypeistä, joita oikeasti arvostan. Täytyy nyt vielä todistaa se, ainakin itelle. Aika näyttää ovatko nämäkin vaan löpinöitä.

 

Ps. Toi itsearvointi ei oo tossa vaan et veis tilaa, vaan että voin sitä jaktossakin käyttää oman itseni arvioinnissa.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!