Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Apinajohtajan käsikirja

Kirjoitettu 01.07.17
Esseen kirjoittaja: Minna Saukkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Apinajohtajan käsikirja
Kirjan kirjoittaja: Tommy Lundberg, Ola Berggren
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.4. Johtamisen haasteet, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Apinajohtajan käsikirja” käyttää simpanssilaumaa esimerkkinä tuodessaan esille inhimillisen johtamisen periaatteita. Vaikka kirja pohjaa verrattaen rajallisiin tutkimuksiin, uskon että monet ominaisuutemme todella ovat verrattavissa simpansseihin. Kirja ydinajatuksena on, että meillä kaikilla on tietyt inhimilliset perustarpeet, kuten tarve tulla hyväksytyksi ja kuulua johonkin yhteisöön, tehdä toisille hyvää sekä toisten ihmisten kosketuksen kaipuu. Johtamisen kannalta nuo perustarpeet on tärkeä tiedostaa, sillä niiden pohjalle rakennetaan hyvää ja luottamuksellista työilmapiiriä, jossa jokainen uskaltaa ilmaista mielipiteensä ja joka tuo esiin jokaisen parhaat puolet.

Olen useampaan otteeseen saanut palautetta, että kun minulla on huono päivä se myös näkyy ja vaikuttaa koko ryhmän tunnelmaan. Olen ajatellut, että Tiimiakatemialla ja omassa tiimissäni voin olla sellainen kuin olen ja näyttää tunteeni sellaisenaan, mitään suodattamatta. Mutta tottahan se on, että peilaamme kanssaihmisten tunteita – olen itsekin ihminen, johon muiden fiilikset tarttuvat helposti. Mikä siis olisi oikea tapa käsitellä omia kielteisiä tunteita? Tuntuisi pahalta peitellä omia fiiliksiä ja esittää jatkuvasti iloista ja positiivista – ei kukaan voi jatkuvasti olla hyvällä tuulella. Olisiko ratkaisu sitten ajatusten purkaminen kahdestaan jonkun tyypin kanssa?

Olen aina vihannut mietelauseita, joissa todetaan että voimme itse valita asenteemme joka päivä, ja päättää että tästä päivästä tulee hyvä. Tämä kirja herätteli kuitenkin ajatuksiani ja sai pohtimaan omia kokemuksiani uudestaan. Vaikka huonoina päivinä mietelauseet ärsyttävät, uskon että oman mielen hallinnalla ja mielen mallilla on vaikutus toimintaan. Mielestäni on täysin okei tuoda esille että tänään ei ole hyvä päivä, mutta ratkaisevaa on se ettei jää vellomaan huonoihin fiiliksiin, vaan yrittää hyväksyä ne ja katsoa loppupäivää uusin silmin. Monesti olen huomannut treeneistä lähtiessäni että aamun huono fiilis on tiessään. Tuolloin olen saanut uutta energiaa tiimistäni kun olen päästänyt irti ja jättänyt taakseni aamun negatiiviset tunteet.

Johtaja toimii kuitenkin esimerkkinä koko työyhteisölle ja on ratkaisevassa asemassa työilmapiirin kannalta. Tämän vuoksi johtajan on kiinnitettävä huomiota käyttäytymiseen ja ulosantiin aivan eri tavalla. Jos johtaja on selvästi huonolla tuulella ja näyttää turhautumisensa työhön, tarttuu asenne nopeasti myös alaisiin. Minä itse haluan olla johtajana innostaja, joka kannustaa alaisiaan eteenpäin ja antaa jokaiselle mahdollisuuden hyödyntää täyttä potentiaaliaan.

Tiimiakatemian rekrytointipäällikkönä huomasin, että johtaja tarvitsee hyvän tukiverkoston, yhden tai useamman tyypin jonka kanssa voi keskustella mieltä painavista työasioista. Minulle tuo tukiverkosto keväällä oli Tulevaisuuden johtajat -koulutusohjelman kontaktikerrat, jolloin pääsin purkamaan ja työstämään omaan johtamiseeni liittyviä haasteita. Sain paljon uusia näkökulmia ja tajusin, että vaikka johtajakin on vain ihminen, johdettavat eivät ole oikeita henkilöitä tukemaan johtamiseen liittyvissä ongelmissa tai työhön liittyvässä turhautumisessa. Olen kiitollinen että päätin lopulta hakea mukaan koulutusohjelmaan – olen saanut kokea huimia oivalluksia ja olen todella nauttinut uusia näkökulmia avaavista keskusteluistamme.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!