Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Apinajohtamista

Kirjoitettu 25.05.15
Esseen kirjoittaja: Teemu Kukkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Apinajohtamisen käsikirja
Kirjan kirjoittaja: Tommy Lundberg, Ola Berggren
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hauska ajatus verrata nykyajan työyhteisöä apinalaumaan. Simpanssitan ovat lähimpänä ihmisiä eläinkunnasta. Näin ainakin sanovat. Simpanssilaumaa tarkastellessa huomaa paljon asioita, jotka muistuttavat hämmästyttävän paljon tavallista arkeamme eritoten työelämässä. Laumasta kuin laumasta löytyy aina se alfauros, joka johtaa laumaansa erilaisin keinoin. Kun laumassa syntyy taisto, alfauros katkaisee riidan, koska ei ole varaa menettää ruuan hankkijoita. Alfauros näin ollen näkee laumansa käytössä olevat resurssit ja ottaa stressin mm. suoritustason ja ryhmähengen laskiessa. Hänen on pakko siis osata myös motivoimaan ja innostamaan laumaansa yhteistyöhön. Kuulostaa merkillisen tutulta.

Kun lähdetään siitä liikkeelle, kuinka lauman alfauros tunnistaa ryhmähengen, ollaan jo aika hyvillä jäljillä. Tiimiyrityksemme tarkkailijana osaankin jo aika hyvin tunnistaa ihmisten kehonkielistä, millainen päivä kenenkin päivä on, onko puolustuskannalla ja mihin asioihin kannattaa kannustaa toista paneutumaan. Tarkkailijana oleminessa on myös huonot puolensa. Kun on tyytynyt vain tarkkailemaan muita, unohtaa tehdä asioille jotain. Kuten ihan vain toisten huomioiminen jää usein taka-alalle. Tätä olenkin lähtenyt parantelemaan kuluvan kevään aikana, mutta työtä vielä piisaa. Ryhmähenkeä kohottaa kovasti, kun tietää kuuluvansa laumaan. Päivittäinen kyseleminen kuulumisista ja jonkin asteen rupattelu tuo laumaan kuuluvuuden tunteen jokaiselle. Se lisää luottamusta toinen toisiinsa ja jonkin asteen johtamisen esimerkillä näyttämisen aspektilla, muutkin rohkenevat tekemään samoin.

Tarvitaanko alfaurosta kuitenkaan koko ajan? Alfauroksesta tulee mieleen vahva, äänekäs ja dominoiva persoona. Mihin älykästä ja hiljaisempaa tarvitaan? Älykäs johtaja näkee tietysti muut. Kuuntelee silmillään. Hän näkee kuka on hyvä missäkin ja osaa koota työryhmän siihen parhaiten soveltuvilla henkilöillä. Tähän esimerkkinä jos työtehtävänä on myyminen, ottaa älykäs johtaja työtehtävään myymiseen erikoistuneen henkilön. Jokaisella meistä on oma ”taiteen lajinsa” tiimiakatemialla. Olemme tiivisyhteisö vailla vertaa ja tiimistä puhumattakaan. Nykyisen uuden Akatemian kokeilun tuloksena tiimimme ovat pienempiä. Se tarkoittaa sitä että tunnemme jokaisen tiimiläisemme tarkemmin ja tätä kautta heidän kehittymisensä ja erityistaitonsa. Jokainen on erilainen ja jokaisella on paljon annettavaa, mutta jokaista ei kiinnosta. Kyky nähdä toistensa erilaisuudet ja tarpeet ovat osa älykkään johtajan aluetta.

Utelias vili, eikös se ollut jonkin sortin apina sekin. Apinat ovat uteliaita ja niin ollaan mekin. Sen vuoksi olenkin tässä näpyttelemässä tietokoneen näppäimistöä. Uteliaisuus uusia asioita kohtaan ja erityisesti tuntematonta kohtaan ovat erityisen hyödyllisiä asioita. Joillekin uteliaisuus saattaa tehdä haavan sormeen, kun taas toinen saattaa löytää kultakaivoksen. Tiimissämme uteliaisuutta ei näy kovinkaan paljoa. Jone se löysi tosin uteliaana poikana sähköyksipyöräisen. Hyvä Jone! Mutta miten saadaan loputkin laumanjäsenet uteliaiksi. Ei pelkästään laajasta ja täynnä mahdollisuuksia olevasta ulkomaailmasta, vaan myös Tiimiakatemiasta. Onko laumamme kiinnostunut tarpeeksi toisistaan ja uteliaita kyselemään tiimin sisällä? Onko laumamme tarpeeksi utelias tietämään mitä kaikkea Tiimiakatemialla on vielä tarjottavana? Ties mitä kaikkea jännää sieltäkin voi vielä löytyä. Emmehän ole kuin vasta Akatemian perusteen oppineet. Juuri opimme että Tiimiakatemia on erittäin helposti muovailtava jo ihan vain meidän käsissämme. Voi päästä Tiimiakatemian brändin manageriksi tai vaikkapa rekrypäälliköksi. Vautsi! Kun yksi apina tutkii ruusupusikkoa ja sieltä joku pistääkin sanoo apina auts. Toinen apina katsoo ihmeissään mille se sanoi auts ja tonkii saman pusikon samalla lopputulemalla. Kun kolmas apina on seurannut näiden uteliaiden kaverusten touhua päättääkin hän kokeilla myös. Kolmas apina katsoo pusikkoa hieman kauampaa ja lähempää huomatakseen siellä olevan piikin. Nykyään tuo apina keksi kukkien istuttamisen ja myy ruusuja tusinoittain muille apinoille. Ei nyt ihan totta joka sana, mutta tarinan opetuksena on esimerkin voima. Olla utelias ja näyttää itse esimerkillä uteliaisuuden tien muille, seuraavat muut taatusti uteliaina perässä. Sitten joko juhlitaan tai itketään yhdessä.

Ja johan sen apinatkin tietää että juhliminen on mukavaa! Apinalauman kohdatessa onnistumisen, kaikki hyppivät ja älähtelevät yhdessä. Tuli vain mieleen samanlainen hörötys, kun voitimme Amazing Race kilpailun Frankfurtissa. Sellaista sen pitääkin olla. Mutta minne jäi samanlainen hörötys ja älämölö kun saamme tehtyä projektin loppuun asti onnistuneesti? Meidän täytyy juhlia enemmän saavutuksiamme ja palkita itseämme äänekkäämmin. Tällätavoin saamme enemmän motivaatiota ottaa uusia haasteita vastaan ja onnistua niissäkin. Onneksi olemme huomanneet tämän jo tiiminä ja tätä varten olemme järjestäneet omat palkinto gaalat kaikille niille ketkä eivät ole koskaan saaneet hymypoika patsasta yms. Hymy on hyvästä ja onnistumisen tunne helpottaa, mutta samaa pätee myös toisinkinpäin.

Omassa laumassamme onkin myös aivan liikaa negatiivista ajattelua. Keskitytään aivan liian paljon epäonnistumisiin ja siihen miksi kaikki on niin surkeaa. Siksipä juuri onnistumiset tulevat meille täysin puskista. Odotamme epäonnistuvamme ja pelkäämme pahinta. Ei sen niin pitäisi olla. Myös ryhmähenki kärsii tästä ajattelumallista. Tulee riitoja ja riitojen annetaan olla. Niistä ei uskalleta puhua ja niille ei tehdä mitään. Voivotellaan vain. Alfauros puuttuu, joka sanoisi STOP! Emme saa ruokaa riittävästi pöytään, jos kaikki eivät osallistu ruuan hakuun. Onnistumisistakaan ei kuulu niin kova ääni kun osa on hiljaa. Alfauroksen pitäisi tunnistaa riitapukarit ja tarttua heistä niskasta kiinni mahdollisimman pian. Tämän jälkeen alkaa keskustelu perinteisesti, että kumpi aloitti. Alfa kyselee tapahtuneesta, missä, milloin ja miksi. Nimenomaan kyselee. Alfauros ei jakele vastauksia vaan antaa heidän itse päästä ahaa-elämykseen ja sovintoon, kysymyksillä johdatellen. Jos tilanne on riitapukareille itselleenkin epäselvä, voi alfauros selventää tilannetta esimerkkien avulla. Tarkoituksena saada molempien päähän sama kuva tapahtuneesta ja sen seuraamuksista. Tällätavoin riitapukareille saatetaan kysymys päähän, joka saa heidät lintu perspektiiviin: Mitä mielestänne tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Mitä muutakaan järkeä riitelemisessä on, kuin sopiminen. Riidoista oppiminen ja lauman vahvistaminen sen kautta. Kunhan vain saataisiin sovittua.

 

Teemu Kukkonen

Osuuskunta Driimi

teemu@driimi.fi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!