Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Arpeutuneita haavoja

Kirjoitettu 04.12.15
Esseen kirjoittaja: Janita Mikkola
Kirjapisteet: 1
Kirja: Olet HULLU, jos ryhdyt maanviljelijän vaimoksi
Kirjan kirjoittaja: Dia Essex
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.12. Elämänkerrat

Arpeutuneita haavoja, 5.0 out of 5 based on 4 ratings
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (4 votes cast)

Taustaa

Lokakuun 2015 alussa sain postissa kutsun kirjaesittelytilaisuuteen. Mutta enpä olisi ikinä arvannut keneltä: omalta äidiltäni. Äitini on kirjoittanut kirjan?!

Olen aina pitänyt kirjan kirjoittamista jotenkin kaukaisena ajatuksena, melkein jopa ”elämäntyöhön” verrattavana asiana, sellaisena jota vain harvat ja valitut pystyvät tekemään. Itseltänihän jo esseenkin kirjoittaminen vaatii hurjan paljon. Voit siis kuvitella, kuinka ylpeä olen äidistäni, joka väittää, ettei hänen vahvuuksiinsa kuulu pitkäjänteisyys. Koska kirja on itselleni hyvin henkilökohtaisesti tärkeä, eikä sitä kukaan muu varmasti ole lukenut, haluan ensin kertoa sen synnystä ja kirjoittajasta hieman taustaa.

Äiti oli pitänyt kirjan kirjoittamisen täysin salassa kaikilta sukulaisilta ja ystäviltä, myös meiltä lapsilta. Ainoastaan isäni Jyrki tiesi pitkästä projektista ja auttoi aineiston keräämisessä. Taustalla oli ajatus, että jos kukaan ei tietäisi, hänelle ei myöskään muodostuisi paineita kirjan valmistumisesta eikä tarvitsisi vastailla kysymyksiin kuten ”Mitenkäs kirja etenee?” Jos olisikin käynyt niin, että kirja ei koskaan olisi valmistunut, kukaan ei myöskään olisi saanut tietää. Hyvää stressinhallintaa.

Äitini oikea nimi on Tarja Mikkola, mutta hänen luovuuden lähteensä ja kirjailijapersoonansa nimi on Dia Essex. Tämä saattaa kuulostaa ulkopuolisille hassulta, mutta tällä nimellä on historia aivan äidin lapsuudesta saakka. Koulukaverit tiesivät äidin pitävän muusikosta nimeltä David Essex, joten he alkoivat kutsua häntä Tarja Essexiksi. Toisekseen hän luki koululäksynä kirjan, jossa seikkailivat avaruusolennot Maassa pojan ja tytön hahmoina. Tytön nimi oli ihastuttava Dia, ja näin kahden nimen yhdistelmän tuloksena syntyi Dia Essex. Nykyään vanhempani tunnetaan suvussa myös hauskasti kaksikkona Dia & Don.

Olet hullu, jos ryhdyt maanviljelijän vaimoksi on omakustanteinen kirja, jota on painettu vain muutama kappale lähisukulaisille ja –ystäville. Siinä on hyvin paljon henkilökohtaisia ja perheen sisäisiä asioita, joiden merkitystä eivät muut välttämättä ymmärrä. Se on rankka selviytymistarina työnteosta, maataloudesta, velkataakasta, parisuhteen haasteista ja uupumisesta. Toisaalta taas se on menestystarina tyhjästä aloittamisesta ja omaisuuden kartuttamisesta velkavipua käyttäen. Mutta ennen kaikkea – se on vanhempieni rakkaustarina. Tätä kirjaa lukiessani ei surun eikä ilon kyyneleistä välillä meinannut millään tulla loppua.

Musertavia menneisyyden railoja

Muutamia asioita, joita perheemme elämässä olin tiedostanut, muuttuivat kirjan lukemisen myötä huomattavasti syvemmiksi kuin olisin ikinä kuvitellutkaan. Löysin syitä ongelmiin, joiden olemassaolon syyn ajattelin ennen vain olevan ”koska niin on aina ollut.” Esimerkiksi isänisäni eli vaarini vaikutus elämäämme on ollut huomattavan suuri, mutta en todella ollut tajunnut sen laajuutta ennen kuin sain lukea sen kirjasta. Valitettavasti vaikutus ei ole aina ollut kovinkaan positiivinen, vaan pikemminkin hyvin ongelmallinen.

Itselläni on ollut aina lapsesta saakka läheinen suhde vaariini; hän oli paljon minun ja pikkuveljeni puuhissa mukana, vei meidät metsäretkille ja hiihtämään, otti mukaan heinätöihin ja mökille saareen. Olimme vaarin ja mummon luona yökylässä lukemattomia kertoja, ja heidän luonaan oli aina hauskaa. Vasta teini-iän aikoihin minulle alkoi valjeta, että jokin hiersi vaarini ja vanhempieni, etenkin äitini, välejä. En silloin pitänyt sitä niin vakavana asiana, vaikka tiedostin kuitenkin, että vaarini osaa olla välillä aika vaativa etenkin töiden suhteen. Isäni teki vaarille usein erilaisia töitä, urakkahommista vaarin maataloustöissä auttamiseen (omien maataloustöittensä lisäksi). Kun aloimme veljeni kanssa tehdä pieniä kesätyöhommia vaarille 16-18 –vuotiaina, huomasimme itsekin, kuinka vaativa hän todellakin saattoi olla, ja kuinka kiitoksen eteen sai tehdä paljon. Pikkujuttuja, mutta saatoin ymmärtää jotakin siitä, miksi suhteet saattoivat välillä harata vastakarvaan.

Vaikka kaikki kirjan tapahtumat onkin kerrottu äitini näkökulmasta ja hänen omat tuntemuksensa läpikäyden, on vaikea olla tulkitsematta tiettyjä tapahtumia millään muullakaan tavalla. Esimerkiksi 2000-luvun alussa, kun isäni teki suunnitelmia vaarini kanssa tämän tiluksien tulevaisuutta varten, tarkoituksena siirtää niistä osa isän omistukseen. Vaari oli kertonut äidilleni, ettei ollut tarkoitus mitenkään loukata ketään, mutta hän halusi varmistaa, ”ettei omaisuus joutuisi poikani kautta muualle.” Äiti myötäili ymmärtäväisesti, mutta tajusi vasta jälkeenpäin luettuaan siirtopapereissa seisovan ”puolisolla ei ole oikeutta” –lauseen, että omaisuuden siirtymisen esto kohdistuikin ensisijaisesti häneen itseensä. Hän tunsi olevansa itse se pääpahis, ja tulleeksi suljetuksi pois miehensä elämästä, aivan kuin vaari olisi alusta alkaen perustanut vanhempieni liiton avioerolle. Kun samoihin aikoihin vaarilta tulleet talkookirjeet oli osoitettu ”suvun jäsenille ja heidän puolisoilleen”, äiti koki tulleensa poissuljetuksi koko isäni suvusta. Eikö lueta kuuluvaksi sukuun, vaikka on suvun nimikin avioliiton myötä?

Jollekin nämä asiat saattavat tuntua pieniltä, mutta ottaen huomioon kaikki muutkin pienet merkit ja eleet, jotka vaarini on kohdistanut äitiini, on helppo saada se käsitys, että vaarini on ollut vaikea hyväksyä äitiäni kelvolliseksi vaimoksi pojalleen. Tajutessani tämän se kouristi sydäntäni melko syvältä. Ensinnäkin, koska äitini on minulle hyvin rakas ja läheinen, sekä reiluin, vahvin ja rehellisin nainen kenet tiedän, enkä halunnut uskoa että häntä ei hyväksyttäisi sellaisena kuin hän on. Varsinkaan sen henkilön toimesta, joka on ollut minulle lapsesta saakka yksi läheisimmistä sukulaisistani, ja joka on aina kannustanut minua eteenpäin harrastuksissani ja muissa tekemisissäni.

Toisekseen, pystyin samaistumaan äidin kokemuksiin jollain tavalla, sillä koin myös itse tällaista kelpaamattomuutta silloin, kun 3 vuotta sitten vielä seurustelin amerikkalaisen poikaystäväni kanssa. Coreyn vanhemmista hänen isänsä oli aivan hurmaava unelmavävyehdokas, mutta hänen äidillään oli minuun aina hyvin kylmä suhtautuminen. Yritin kaikkeni ollakseni hänelle mieliksi ja kohtelias, mutta hänestä huomasi, että hän oli kohtelias takaisin vain olosuhteiden pakosta. Hän oli hyvin uskonnollinen kun taas minä en, ja kerran hän myönsi, että osa hänen suhtautumisestaan minuun johtui siitä, että olen valkoihoinen nainen hänen talossaan ja hän saattaa hieman kokea sen uhkaavana (Corey ja hänen perheensä on afroamerikkalainen). Muistan myös keskustelun, jossa Coreyn äiti huomautti minulle, että olen liian itsenäinen, enkä siksi olisi optimaalista vaimomateriaalia hänen pojalleen.

Kerran katsoimme tv:stä uutisia ja tapani mukaan kiinnostuneena yhteiskunnan asioista kyselin perheeltä yleisesti äitien asemasta Yhdysvalloissa ja että saavatko he tukea lapsiensa kasvatukseen. Tämän jälkeen poikaystäväni äiti alkoi epäilemään, että haluan mennä naimisiin tai hankkia lapsen Coreyn kanssa vain saadakseni Yhdysvaltain kansalaisuuden, jonka jälkeen heivaisin Coreyn menemään. Miksi edes kysyisin heiltä avoimesti tällaisia asioita, jos olisin aikeissa suunnitella jotain näin törkeää? Olisin ehkä ymmärtänytkin tällaisen reaktion jos olisin ollut vasta uusi tuttavuus, mutta tämän tapahtuessa olin tuntenut koko perheen jo 3 vuotta. Tästä ei mennyt kuin muutama kuukausi, kun Coreyn ja minun eron partaalla hänen äitinsä löi sen viimeisen iskun joka katkaisi kamelin selän, ja sanoi minulle: ”Olet kuolemaksi pojalleni.” Lähdin pois, ja sen koommin en ole tälle sanaakaan sanonut.

Kaikki yhden puolesta

Tämä koko sukuun kuulumisen aihe oli merkittävin asia, joka minulle jäi kirjasta mielen päälle, ja se on antanut minulle ajattelun ja elämäntutkiskelun aihetta pitkäksi aikaa. Paljon minulle uusia yksityiskohtia isäni loppuunpalamisesta työhön ja masennuksesta tuli myös ilmi. Kuinka salakavalasti hän siihen ajautui, kuinka sitä olisi voinut mahdollisesti estää. Tai en tiedä, olisiko sitä voinut kovin helpolla estää, sillä äitini, jos joku, yritti takoa isän päähän järkeä monessa asiassa monta kertaa, mutta ilmeisesti isän piti käydä pohjalla tajutakseen muun muassa sen, kuinka paljon hän antoi muiden hyväksikäyttää itseään.

Pikkuveljessäni on hyvin paljon samaa kuin äidissäni, kun taas minä ja isä olemme hyvin samanlaisia luonteiltamme. Siksi osaan peilata hyvin itseeni niitä asioita, joita isäni on käynyt läpi. Tunnistan ne heikkoudet ja epävarmuudet itsessäni kuin mitä hänessä on, ja kuten isäkin on minua kehottanut, otan hänet ikään kuin varoittavana esimerkkinä muun muassa siitä, jos ei osaa sanoa ”ei” tarpeeksi ajoissa. Tai siitä, kuinka on hyvä määritellä reilu hinta omalle työlleen, eikä tehdä sitä melkein kuin hyväntekeväisyytenä asiakkaalle. Isäni on todella hyväntahtoinen eikä halua koskaan tuottaa pettymystä muille, ja kun hän aikoinaan urakkatöitä tehdessään laskutti töistään, hän ajatteli hintaa enemmän asiakkaan kuin itsensä kannalta. Kunnes hän tajusi, että kerran kuussa käyvä siivoojammekin laskutti enemmän työstään kuin isäni omistaan, ja tunsi tulleensa lähes huijatuksi, vaikka todellisuudessa hän itse määritteli kaiken omasta (liian hyvästä) tahdostaan.

Vaikka isän masennus oli yksi rankimpia aikoja perheemme elämässä, olen toisaalta kiitollinen, että se tapahtui – tai pikemminkin erityisesti siitä, että siitä selvittiin. Ainakin itse opin monia keinoja, miten ylläpitää omaa hyvinvointia ja positiivista ajattelutapaa, sillä kävimme niitä läpi ja luimme kirjoja niistä yhdessä perheenä, jotta pystyisimme kaikki auttamaan isää – ja myöskin tukemaan toisiamme, sekä ketä tahansa muita läheisiämme, jotka saattaisivat joskus joutua masennuksen kouriin.

Minulle positiivinen elämänasenne oli jotenkin todella luontaista ja helppoa omaksua. Ja kyllä, näitä taitoja olenkin tarvinnut runsaasti. Jostakin syystä monet ovat ystäväni ovat kertoneet kasvotusten, että minulle on helppo ja turvallista tukeutua ja kertoa huolensa. Vaikka en itse koskaan ole sairastanut masennusta, ymmärrän jonkin verran siitä, millaista on elää sen kanssa, ja siitä kuinka sairastunut mieli voi muokata ajatuksia näkemään vain pimeää. Jostain syystä minulla on myös monta ystävää, jotka ovat sairastaneet tai sairastavat vieläkin masennusta, ja olen ollut heille tukena niin paljon kuin omat voimani riittävät. Tukena oleminenkin on välillä raskaampaa kuin voisi kuvitella. Onneksi olen saanut siitä myös kiitosta. Etenkin eräältä jo parantuneelta ystävältäni, joka kiitti siitä kuinka kannoin hänet pahimman ajan yli.

Nyt perheemme elämä on paljon tasapainoisempaa ja onnellisempaa. Vanhempani ovat omien sanojensa mukaisesti nykyään kuin rakastava nuoripari, ja se kyllä näkyy heistä ulospäin. Toivon, että heidän iässään olisin yhtä onnellisessa asemassa. Heidän tarinaansa liittyy uskomattoman monia ylä- ja alamäkiä, jotka ovat loppujen lopuksi yhdistäneet heidät lyömättömäksi tehokaksikoksi. Tähän loppuun sopiikin lainata kirjan viimeisiä lauseita, joita ajatellessani silmäni täyttyvät välittömästi onnen kyyneleistä.

Sinä perjantai-iltana menneitä aikoja saunan lauteilla muistellen Jyrki kysyi: “Mikä sinun elämässäsi on nyt paremmin, kuin parikymmentä vuotta sitten?” Miehen silmät kostuivat liikutuksesta, kun varmimpana, kuin koskaan ennen vastaus kuului vaimon huulilta. “Minä sain sinut takaisin.”

Keskustele artikkelista

2 kommenttia to “Arpeutuneita haavoja”

  1. Sarianna Hietala sanoo:

    Tosi hyvä ja koskettava kirjoitus. Tässä sen näkee miten ne omat vanhemmatkin on vaan ihmisiä omine haasteineen ja epävarmuuksineen. En malta odottaa että kirja tulee mahdollisesti joskus julkisesti luettavaksi. 🙂

    • Janita Mikkola sanoo:

      Kiitos! 🙂 Niin, joskus sitä aattelee vaan että porukat on ihme superihmisiä jotka ei koskaan järky. Heh, voi olla ettei tuo äiti sitä halua julkaista (kannustuksista huolimatta), mutta voin lainata jos joskus kiinnostaa lukea.

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!