Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Art of happiness – miten mä pystyn olemaan onnellinen?

Kirjoitettu 04.09.16
Esseen kirjoittaja: Otto Ilari Schmidt
Kirjapisteet: 3
Kirja: The Art Of Happiness
Kirjan kirjoittaja: Dalai Lama ja Howard C. Cutler
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Dalai Laman art of happiness on kirja, jonka kaikkien kannattaa lukea. Kirja on jotenkin hämmentävä, kun siinä siis käsitellään onnellisuutta. Kun saat kirjan hyppysiin, niin kuvittelet sen sisältävän mitä synkimpiä salaisia meditaatioita, jonka avulla onnellisuus syntyy. No mitä kirja sitten sisälsi?

 

Jos jonkun henkilön kanssa haluaisin lounastaa se olisi aika varmasti Dalai Lama. Oli yllättävää kuinka jo kirjan tekstien välityksellä Dalai Lamasta välittyi niin hyvä kuva. Ehkä vielä yllättävämpää oli kuitenkin se, että onnellisuuden saavuttaminen ei ole millään tavalla mikään mystinen riitti. Tie onnellisuuteen ei myöskään ole mikään tietty polku, joka täytyy osata. Onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään ja tämän tekemisestä. Ihminen myrkyttää itse itseään tietyillä ajatuksilla. Ihmiselle kehittyy myös tiettyjä ajattelumalleja, jotka vaikuttavat joko negatiivisesti tai positiivisesti mielentilaan. Onneksi ne on asioita joita pystyy muuttaa.

 

Mistä nämä ajattelumallit sitten syntyvät? Henkilökohtaisesti itsellä on ollut hyvin pitkä tie takana ja on vielä hyvin pitkä tie edessä, jotta pääsen ylitse oman mieleni mutkista ja solmukohdista, jotka eivät millaan tavalla tuo mitään hyvää miettien siihen, että olenko onnellinen. Nykyinen yhteiskunta, kun lähes kaikki tieto on saavutettavissa parilla klikkauksella vaatii melko vastustuskykyistä mieltä. On tietyllä tavalla niin helppo ahdistua niin monesta asiasta. Lisäksi kaikki henkistä hyvinvointia haittaavat asiat eivät aina ole onnettomuuksista tai terroriteoista kertovat uutiset vaan ne mielenmallit ja ajattelutavat mitä media ja yhteiskunta tartuttaa ihmisiin. Myös nykyisessä työympäristössä eletään vauhdilla ja pitää pysyä kehityksen pyörän mukana tai jäädä sen alle. Sana resilenssi on noussut viime aikoina paljonkin esille. Se on tietynlainen määritelmä henkiselle vastustuskyvylle, eli sille kuinka hyvin ihminen kestää kaikkea negatiivisesti henkiseen hyvinvointiin vaikuttavia asioita.

 

Itse hyvinkin herkkänä ja kaiken negatiivisen hyvin vahvasti itseeni imevänä ihmisenä olen oppinut ettei toimintani muuttaminen joksikin muuksi mitä en ole auta. Enemmänkin itseni hyväksyminen ja uskallus myöntää heikkouteni on tuonut enemmän resilenssiä elämääni.  Olen myös huomannut, että minulla on jonkinlainen taipumus ajaa itseäni tilanteisiin, missä joudun kohtaamaan pahimpia pelkojani. Esimerkiksi se pelko mitä ihmiset ajattelevat minusta on päätynyt monesti koetukselle Tiimiakatemian aikana. Aina ne päätökset mitä olen tehnyt eivät ole olleet kaikkein järkevimpiä siihen nähden jos oikeasti haluaisin muiden pitävän minusta. Mutta ei niiden tarvitsekaan. Aluksi se oli sitä, että halusin ottaa paljon vastuuta ja olla hyvä kaikessa. Sitten tuli piste, jolloin piti lyödä jarrut kiinni stop kylttiin ja myöntää virheensä. Se opetti ja kasvatti, että totuus on aina valhetta parempi ja joskus suoraan sanominen on paljon parempi kuin asian pitkittäminen ja sisällä pitäminen.

 

Opein myös sen etten ole täällä muita kuin itseäni varten. Asiaa ei pidä ymmärtää väärin, sillä muut ihmiset ovat elämäni voimavara mutta lähtökohtaisesti minun ei tarvitse todistaa kenellekään mitään vaan tehdä päätökset itseni kautta, en muiden. Joskus päätökset ovat sellaisia, joista joku ei välttämättä pidä. Elämän aikana eteen tulee vaikeita päätöksiä ja itse näen että ainut oikea tie on seurata sydäntään, tehdä päätös, ja ottaa vastaan kaiken sen mitä se tuo vastaan tullessaan.

 

Onnellisuuden voi siis saavuttaa, kunhan tekee rauhan ensin itsensä kanssa. Lähtökohtaisesti ehkä haastavinta itselläni on juuri ollut se, että olen oppinut olemaan täysin sujut itseni kanssa. Ja olen vielä matkalla, mutta onneksi jo voiton puolella. Sitten kun hyväksyy itsensä sellaisena kun on, niin tulee paremmin toimeen muidenkin kanssa. Usein ennen olen jännittänyt sosiaalisia tilanteita ja ollut hyvinkin myötämielinen muiden suhteen. Eli jos joku toinen sanoo miten asia on, olen vain myötäillyt tämän mielipiteitä. Ehkä vasta Myllytupa projektin myötä olen oppinut hyväksymään sen, että on ookoo olla eri mieltä jonkun muun kanssa. Se myös vahvistaa itsetuntoa, kun seisoo vahvana omien arvojensa ja tekojensa takana.

Ennen olen valinnut monessa asiassa sen matalimman kohdan aidasta. Myös sosiaalisissa tilanteissa. Olen siis todella paljon pyrkinyt välttämään vastakkainasetteluja ja kokenut todella huonoa omatuntoa, jos joku on ollut vihainen tai pettynyt toimintaani. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut ymmärtämään, ettei aina voi tehdä kaikkia tyytyväiseksi ja joskus on tehtävä asioita oman edun mukaan. Se on tullut esiin myös paljon lievemmissäkin sosiaalisissa tilanteissa. Toisin sanoen itsetuntoni on kasvanut huomattavasti enkä enään lähde myötäilemään muita kaikessa vaan reagoin tilanteeseen oman itseni kautta.

 

Huvittavinta hommassa on, se että mitä vahvemmaksi itsetuntoni on kehittynyt niin sitä paremmin olen pystynyt syventämään ihmissuhteita. Uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut myös huomattavasti helpompaa. Niin ja ihmiset ovat selkeästi pitäneet enemmän minusta. Tietenkään pelkkä hyvä itsetunto ei ole ainut syy siihen, kuinka saa solmittua parempia ihmissuhteita. Oleellisinta on elää jonkinlaisen koodin mukaan, mikä lähtökohtaisesti ohjaa toimimaan parempana ihmisenä ja tuottamaan muille hyvää. Itse näen tärkeimmiksi sellaiset ominaisuudet kuin: Rehellisyys, vastuuntuntoisuus, lupausten pitäminen ja omavarainen toiminta.

Nuo ovat siis arvoja, mitkä sopivat niin yksityiseen elämään kuin myös liiketoimintaan. Nuo ovat myös tavoitteita, johon pyrin. Tiedostettu totuus on se, etten aina pysty elämään kyseisten normien mukaan. Se myös syö sisältä, kun tiedostaa toimineensa väärin omia normejaan vasten. Tietyllä tavalla taustalla on selviytyminen. Jos vaihtoehtona olisi, että minun pitäisi rikkoa arvojani tai sitten kuolla, niin luultavasti sisäinen selviytymis viettini vastaisi puolestani että olen valmis rikkomaan arvojani. Tottakai jossakin pisteessä se raja menisi. Esimerkiksi olen täysin valmis laittamaan oman henkeni alttiiksi, mikäli sillä pelastaisi toisen hengen.

Nyt päästään ehkä siihen oleelliseen pointtiin. Mitenkäs sitten sellaiset valinnat, jotka eivät aiheuta suoraa välitöntä tai lopullista pahaa kenellekään, mutta sotivat arvojani vastaan? Esimerkiksi se, että juhlin treenejä edeltävänä päivänä ja nukun krapulassa niiden yli vaikka olen luvannut olla paikalla. Tai lupaan jollekin tekeväni jotakin, mutta sitten unohdan asian kokonaan. Tai että annan tunteideni vaikuttaa ja nappaan kaikki arvotauluni seinältä polttaen ne aukealla paikalla suurena roihuna kaikkien nähden. Tällaiset asiat nostattavat kysymyksiä: Olenko täysin epäonnistunut ihmisenä? Olenko paha? Mikä on oikein ja mikä väärin? Vihataanko minua? Miksi teen arvojeni vastaisia tekoja? Ja kun teen oman arvojen vastaisia tekoja, niin onko ne todella arvojani?

 

Käytännössä kaikissa valinnoissa, joissa olen rikkonut arvojani on yksi yhdistävä tekijä: Tunnepohjainen ajattelu. Tiedostan hyvin, että mikäli toimisin arvojeni mukaisesti olisi elämä helppoa ja mukavaa. Toimisin aina, siten että kokisin tehneeni oikein. Mutta mikä on se ominaisuus ihmisessä, että kun tiedostaa tekevänsä väärin niin se tuntuu niin paljon paremmalta. Aina sellainen asia mitä ei periaatteellisesti voi saavuttaa tuntuu ja näyttää moninkerroin paremmalta, kuin se mitä on jo valmiina. Sitten se on ikään kuin sokeri piikki, joka nousee ja tuntuu hetken todella hyvältä, kunnes se on ohi ja vastaan tulee todellisuus ja katumus. Näin mustavalkoisesti ajateltuna. En keksi kyseiselle ajattelu mallille oikein muuta syytä kuin sen että se on yksi ihmisen ominaisuuksista, joka on mahdollistanut lajimme kehityksen näin pitkälle.

 

Itse näen, että halu tehdä sitä mitä ei saisi tehdä pohjautuu samaan asiaan kuin se miten ihmiset ovat selviytyneet ja kehittyneet lajina. Käytännössä se tahtotila tehdä mahdottomasta totta tulee vastaa meillä normaaleissa arjen tilanteissa. Ongelmana on vain sen kanavoiminen oikeaan tekemiseen. Ihminen on luonteeltaan hyvin irrelevantti, joten kaikki sääntöjen noudattaminen tietyllä tavoin sotii ihmisen perusluonnetta vastaan. Jokaisen meidän sisällä on se pelkkään tunnetasoon keskittyvä puoli. On kuitenkin sitten täysin itsestään kiinni kuinka tämän puolen antaa tulla ulos.

 

Uskon että onnellisuus tulee siitä kun pystyy hallitsemaan tunteitaan ja ajatuksiaan, sekä ymmärtää niitä. Itse pidän arvoni seinällä ja pyrin noudattamaan niitä parhaani mukaan. Lisään kuitenkin listaan vielä yhden arvon, joka on “lupa elää”. Se on nyt väistämätöntä, että ihminen tekee virheitä ja tunnepohjaisia ratkaisuja. Mikään vastaus virheiden välttämiseen ei mielestäni ole kieltää ja koittaa estää niitä vaan antaa itselleen luvan joskus epäonnistua. Näin sitten kun on taas valinnan äärellä on helpompaa miettiä kumpaa tietä on järkevämpää kulkea. Ja vielä oleellisempaa on se, että pystyykö elämään valintansa kanssa. Itse ainakin haluan elää niin mikäli teen jonkun asian niin kuin teen, niin pystyn seisomaan tekojeni takana.  Näin olen sinut itseni kanssa ja voin olla myös onnellinen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!