Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Avoimin mielin

Kirjoitettu 07.06.15
Esseen kirjoittaja: Sara Savolin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Vapaaksi!
Kirjan kirjoittaja: Anne Karilahti
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

. Tämä kirjoitus sai alkunsa todellisuudesta, ei kirjasta, mutta samalla kun luen nyt ”Vapaaksi!”-kirjaa, on näillä ajatuksilla myös paljon yhteistä. Molemmat pohdiskelevat sitä mikä on juuri SINULLE hyväksi, välittämättä muiden mielipiteistä ja kuinka sinä voit parhaiten kehittää itseäsi.

 

Olet koko elämäsi tehnyt asioita tietyn kaavan mukaan, pukeutunut aamulla, koska niin on soveliasta tehdä, pessyt hampaat koska se on hyväksi sinulle, syönyt aamupalan, koska muuten olet paitsi vaaraksi paitsi itsellesi- myös muille- nälästä kiukkuisena.

Olet myös koko elämäsi ajatellut käyväsi koulun, meneväsi töihin, naimisiin, ja lopulta kuolevasi. Siinä työn välissä saatoit kuvitella myös tekeväsi jotain muuta. Sitten, kun työltäsi ehdit, ja olet säästänyt tarpeeksi. Siis työn välissä?! Eikö sen pitäisi olla juuri toisinpäin? Niin, että elät, ja teet työtä siinä välissä koska se on kivaa, ei koska on pakko? Koska kun mietit elämäsi tarkoitusta, en usko että se liittyy välttämättä työhösi. Silti käytät työntekoon enemmän aikaa elämästäsi kuin mihinkään muuhun yksittäiseen asiaan. Mitä tapahtui sille, että olet saattanut kauniina ajatuksena miettiä, että elät unelmaasi, ja työskentelet sitä kohti. No työskenteletkö sitä kohti. Vai siitä pois? Mitä sitten, kun se kahden vuoden päähän suunnittelemasi lomamatka perheesi kanssa on ohi? Odotat jälleen toiset kaksi vuotta jotta tämä on taas mahdollista? Mitäpä jos et odottaisi. Siinä välissähän menee kaksi ihanaa vuotta hukkaan vai mitä? Hyvää kannattaa odottaa, mutta elämistä ei kannata unohtaa odotellessa.

 

Olet tottunut tietynlaisiin asioihin . Olet tottunut siihen, että käyt tietynlaisissa tapahtumissa. Olet saanut niistä WOW-elämyksiä. Vähän niin kuin NBF:stä. Suuria nimiä, joista jopa ne, jotka eivät ole bisneselämässä, ovat silti kuulleet. Suuria sanoja, myös suuria tekoja. Kirjoitat paljon muistiinpanoja, joihin vannot palaavasi säännöllisesti. Ehkä palaatkin. Jotkin tietyt asiat jäävät mieleesi, toiset taas unohdat. Informaatiota tulee paljon, kaikkea et varmasti muista. Silti, ja ihan syystä, olet syvästi vaikuttunut tästä seminaarista. Olet harmissasi, että seuraava on vasta vuoden päästä. Toisaalta sinulla ei olisi useampaan varaakaan, ne kun maksavat enemmän kuin älypuhelin.

Menet toisenlaiseen tapahtumaan. Se ei ole samanlainen tapahtuma kuin edellinen. Et tunne puhujia, olet tosin saattanut kuulla joltain että joku heistä on hyvä tyyppi. Et oikeastaan edes tiedä mihin olet menossa, ethän ole voinut tutkia asiaa etukäteen, koska se ei ole Internetissä. (Voiko se edes olla hyvää, kun se ei ole netissä??)

Show alkaa. Odotat saavasi jotain samanlaista kuin edellisellä kerralla; paljon sisältöä, paljon voimakkaita sanoja, paljon powerpointteja ja tietoa siitä miten maailma nyt makaa. Odotat ja odotat, odotat saavasi sitä mitä sait viimeksi. Sitä ei kuitenkaan tule. Ei ainakaan ennen viimeistä päivää. Mutta mitä siis tarkoitit sisällöllä? Sitä, että saat kirjoittaa paljon muistiinpanoja? Sitäkö sisältö on? Sitä, pelkästään? Okei, sitten varmaan luovutat ja ahdistut, sinne meni rahat, hukkaan. Kenties lähdet pois. Tietämättä tulevasta.

Mietippä, kun tilaat ravintolassa ruokaa, ja syöt poikkeuksellisesti kolmen ruokalajin illallisen. Syöt alkuruuan. Ei ehkä tyydyttänyt, etkä pitänyt niistä katkaravuista. Et myöskään tykännyt siitä kun tarjoilija suositteli sinulle uutuusviiniä alkuruuan kanssa. Olet tottunut tuttuun ja turvalliseen, sillä mennnään eikä kuunnella tarjoilijan höpinöitä, mitä se muka tietää. Tuskin se on missään viinikoulutuksessakaan käynyt.

Saat pääruuan. Se on ihan ok, liha on hyvää mutta et pitänyt lisukkeen mausteista. Olet vähän pettynyt, kaverisi puhui niin paljon hyvää tästä ravintolasta. Lähdetkö tässä vaiheessa pois ravintolasta. Syömättä jälkkäriä (jonka olet muuten jo maksanutkin)? Vai, annat vielä mahdollisuuden. Eihän sitä voi tietää, jos se vaikka olsi jotain ihan muuta? Jokin uusi maku, joka saa sinut opettelemaan itse tuon jälkkärin valmistamisen, tarjoilemaan sitä aina vieraillesi. Lopulta siitä tulee uusi bravuurisi ja olet tunnettu siitä. Kaverisikin haluavat oppia reseptin. Olet suorastaan vaadittu apu ystäviesi juhliin. Pääset jopa ruokamatkalle voitettuasi kilpailun jälkiruuallasi. Tapaat tuolla matkalla tulevan paremman puoliskosi. Elämäsi muuttui.

Mutta hetkinen, tätä kaikkea ei koskaan tapahtunutkaan, sinähän lähdit ravintolasta, ja menit nauttimaan jälkkärisi vanhaan lempiraflaasi. Et koskaan antanut mahdollisuutta. Olit tyytyväinen elämääsi kuten se oli ennen, ja kuinka se on nyt. Totta kai olet, koska et saanut tietää mistään muusta, koska et ollut avoin, ja uskoit, että se mitä on ollut, ja mitä olet kokenut, on se, miten asioiden tulee aina oleva, ja kuinka ne on koettava.

Palataanpa mielikuvasta konkretiaan, tapahtumaan. Odotit sisältöä, eikö vain. Tiesit, millaista ”sisältö” sinusta on, ja on oleva. Mutta saatkin muuta. Saat tarinoita, nobodyilta. He kertovat lomamatkoistaan ja perheestään. Miksi he kertovat niistä, eivätkä työstään? He kertovat niistä siksi, että ne OVAT heidän elämänsä. Työ ei ole asia, joka tekee heidät ylpeäksi elämästään. Työ on vain sen mahdollistaja. Heillä on aikaa matkoilleen ja perheelleen, ja siitä he ovat onnellisia ja ylpeitä. Mitä opittavaa meillä muilla voisi mahdollisesti olla siitä, että he kertovat tuollaisista asioista. Tosi kiva, katsella jotain paratiisisaarikuvia täällä räntäsateessa. Me suomalaisethan olemme hemmetin kateellisia ihmisiä. Huono juttu eikö? Asian voi kuitenkin miettiä toisella tavalla, kääntää tuon kateuden eduksi. On nimittäin olemassa myös positiivista kateutta, tai olen ainakin itse huomannut tällaista. Sitä voi myös kutsua kilpailumieliseksi, mutta mielestäni näissä on silti hiuksen hieno ero. Kun katsot pintaa syvemmälle, jos uskallat, ja annat aivojesi tehdä sen, kaikkien ennakkoluulojesi verhon takaa, saata nähdä, että seminaarilla oli sittenkin sisältö. Tarinallinen sisältö, jonka tarkoitus oli herättää sinussa positiivista kateutta. Unelmia, Toiveita. Uskoa siihen, että tuollaisia maisemia on muuallakin kuin postikorteissa; niitä on ihmisten kameroissa, ihmisten verkkokalvoilla. Uskoa loppupeleissä siihen, että sinäkin pystyt siihen. Kuulithan juuri tarinan iranilaisesta, joka jätti kotimaansa viimeisellä koneella joka lähti ennen vallankumousta, ennen kuin hänen veljensä teloitettiin. Syntyikö hän kultalusikka suussa? Ei. Kuten et ehkä sinäkään. Oliko hänellä unelma. Kyllä. Kuten sinullakin toivottavasti,. Yrittikö hän asioita, ja epäonnistui? Kyllä, kuten sinäkin toivottavasti. Oliko hänellä työ ja pieni palkka. Kyllä, niin kuin ehkä sinullakin. Mutta, silti, pari kymmentä vuotta myöhemmin, hän seisoo siinä edessäsi lavalla, Suomessa, intohimoinen kiilto silmissään, vapaana.

No mutta kyllähän hän oli varmasti jotenkin erilainen kuin minä, ajattelet. Ei tuollaiseen kaikki pysty. Jaa, mikä kohta erosi sinusta hänen elämässään? Luultavasti sinulla on asiat olleet jopa paremmin alkujaan. Ainut asia, jolla hän erottui, oli kokeilunhalu. Olethan sinäkin kokeillut joskus uusia asioita. No sitten sinäkin pystyt siihen! Jos hän ei olisi koskaan mennyt ensimmäiseen tapahtumaansa, ja ollut siellä loppuun asti, hän ei olisi tässä. Jos et kokenut minkäänlaista kateutta, tai sellaista tunnetta että tuo olisi hienoa elämää, voida matkustella ja viettää aikaa perheen kanssa, SITTEN tämä ei varmastikaan antaisi sinulle yhtään mitään. Mutta jos koet yhtään minkäänlaisia tunteita seminaarin aikana, kateutta, ihailua etc., silloinhan sinulla saattoi olla edessäsi jotain elämääsi mullistavaa. Ilman kymmenen sivun muistiinpanoja. ”Pelkkä” inspiraatio ja positiivinen kateus.

Miten kuvittelet että pikku poika haluaa tulla jääkiekkoilijaksi? Hän on nähnyt, ja kuullut jonkun siistin jääkiekkoilijan tarinan, seurannut häntä ja hänen edistymistään Liigasta NHLn kautta MM-kisoihin ja Olympialaisiin. Olet vaikuttunut, ja päätät, että jonain päivänä sinäkin seisot tuolla jäällä mitali kaulassa. Täysin sama pätee kaikkeen muuhunkin, unelmointiin ja päätösten tekemiseen; kuulet tarinan, ja haluat olla kuten he, haluat elää niin kuin he. Muodostat tavoitteet, ja alat tehdä niin kuin esikuvasi. Vaikket ollut täysin samassa bisneksessä kuin he, eikä se kiinnosta sinua, osaat soveltaa. Sinut on opetettu solmimaan kengännauhat, ja kun saat eteesi lahjan paketoitavaksi, osaat laittaa pakettiin narun, koska olet joskus oppinut solmimaan kengännauhat. Joten osannet myös soveltaa positiivista kateuttasi omaan bisnekseesi, jos vain olet avoin, ja annat itsesi kuulla tarinat omaan tilanteeseesi sopivalla tavalla.

Puhujalla on syynsä olla lavalla, ehkä vakuuttaa sinut omasta liiketoiminnastaan. Jos olet kiinnostunut siitä, mahtavaa, sinulla on suuri tukiverkosto paikanpäällä, jotka myös tekevät sitä. Jos et voisi välittää ***vertaa, pysähdy miettimään. Miten saat tästä jotain itsellesi. Sovella. Nauti. Uudistu. Haittaaako se viiden vuoden päästä, että kuuntelit jutun loppuun? Mitä jos jälkkäri olikin tajunnan ja makuhermot räjäyttävä, mutta kävitkin sen sijaan tekemässä sitä mitä aina teet, syömässä saman jälkkärin, saamatta siitä mitään uutta makua esille. Kattauskin oli samalla vanhalla kaavalla toteutettu, joten jos sinulta seuraavalla viikolla kysytään missä söit viime lauantaina, et ehkä edes muista mitäs silloin tapahtui, koska toistit vain rutiineitasi.

En missään nimessä sano että se mihin olet, ja olen tottunut, olisi huonompi tapa. Ei missään nimessä. Näistä tapahtumista saa eri asioita. Jos kuitenkin tahdon löytää kestävää inspiraatiota, luultavasti tämä uudenlainen tapahtuma on siihen hyvä. Miksi? Koska ainakin itselleni on helpompi samaistua tavallisiin suomalaisiin ja heidän menestystarinoihinsa kuin Arnold Schwarzeneggeriin. Heidän kanssaan on helpompi aloittaa pieni leikkimielinen kilpailu, lähteä saavuttamaan samoja asioita. Heidän kanssaan on mahdollista päästä täsmälleen samoihin tuloksiin. Pääset inspiroitumaan säännölisesti, ei yhtenä rykäyksenä. Jos taas hakee inspiraatiota ja vahvistusta johtamisteorioille, tämä totuttu tapahtuma voi edelleen palvella sinua paremmin. Koska palvelemaan nuo molemmat tapahtumat on tehty.

 

 

Tämä tapahtuma oli alku uudelle liiketoiminnallesi. Tai sitten se ei ollut. Miksi se ei ollut? Siksikö, että kukaan naapurisi ei tee sitä. Kukaan kaverisi tai sukulaisesi ei tee sitä. Kukaan yrittäjäkollegasi ei tee sitä. Olet kuullut siitä huonoja asioita netistä. Olet kuullut vastaavasta liiketoiminnasta jotain huonoa. Se ei ehkä ole ollut laillista. (Kävit muuten juuri ihanassa ravintolassa ja samana päivänä luit samasta ravintolasta paskan arvostelun. Uskot kuitenkin omaan kokemukseesi, muttet jaksa kirjoittaa arvostelua nettiin, sinulla on parempaakin tekemistä, kuten opetella tekemään samanlaista ruokaa kuin ravintolassa oli. Ja viereisessä ravintolassa joku oli muuten saanut ruokamyrkytyksen samanlaisesta annoksesta jonka söit juuri toisessa ravintolassa). Alalla kauan olleet sanovat sinulle mikä on oikeanlaista liiketoimintaa, ja mikä ei. Mutta joku liiketoiminta on aina keksitty ensimmäisen kerran eikö vain? Kun olimme cupcake-alalla, mummot kysyivät voiko niitä syödä. Luovutimme. Kuitenkin maailmalla on menestyneitä ketjuja, jotka tuottivat juurikin kyseistä tuotetta. Eikä mennyt kuin vuosi, niin buumi levisi Suomeenkin kunnolla. Mutta me luovutimme, koska joku epäili toimintaamme, kun sitä ei oltu ennen kuultu. Pidetäänpä yhteisössämme pahana ja haitallisena myös liiketoimintaa, joka on ollut jo pitkään; eiköhän siitä tulisi päästä jo eroon ja uusille urille? Koska se on jonkun mielipide huonosta liiketoiminnasta. Kysynpähän vain, millä tavalla liiketoiminta on huonoa, kun se työllistää useita kymmeniä ihmisiä, ja olet onnistunut kehittämään sitä siinä määrin, ettet joudu enää itse tekemään työtä, vaan muut tekevät sen puolestasi? Sekö on huonoa, kitkettävää liiketoimintaa? Onneksi, jotkut ihmiset pitävät kiinni unelmistaan, eivätkä välitä siitä, mikä on jonkun muun mielestä huonoa liiketoimintaa. Sillä silloin syntyy työpaikkoja, ja mainiota passiivista tuloa jollekin. Siis miksi ei.

Jos joku sanoo, että liiketoiminta on huonoa, koska se estää sen parissa työskenteleviä ihmisiä tekemästä jotakin muuta. Mutta ehkäpä ne ihmiset, ovat tarpeeksi fiksuja päättämään omasta puolestaan? Jos he todella pitävät siitä mitä tekevät, hienoa, ei kovin moni pidä! Jos eivät, heillä on toivottavasti munaa lähteä, ja kehittää itse jotain mistä he pitävät. Ei kukaan heitä pakota työskentelemään tämän toiminnan parissa. Joten miksi olet ennakkoluuloinen uutta liiketoimintaa kohtaan? Siksikö että joku pärjää siinä? Siksikö että sillä on tehty tuloksia? Siksikö että se ei ehkä ollut jotain tiettyä ihmistä varten se oikea tapa? Siksikö että se on uutta?

Huhhuh, toivottavasti pääset näiden ennakkoluulojesi yli ja annat uudellekin mahdollisuuden. Se voi antaa elämällesi uuden suunnan, jos haluat. Tai jätät sen huomioimatta, koska se ei henkilökohtaisesti kiinnosta sinua. Mutta mustamaalata sitä? Miksi? Hyödytkö siitä jotenkin, vai pitäisikö sinun sitten vain keskittyä etsimään se oma polkusi, ja antaa heidän tehdä sitä missä he ovat hyviä ja mistä he nauttivat.

 

Mistä nämä kaikki ravintola vertaukset nyt oikein tulivat?

Eräs viisas ja kokenut liikemies totesi että elämä on kuin ravintola. Et saa mitään, jos et tilaa mitään. Jos et tilaa mitään, saat odottaa ruokaa koko loppuelämäsi, mutta se ei koskaan tule pöytääsi, vaikka ruokaa kyllä viedään jatkuvasti viereiseen pöytään. He ovat osanneet tilata oikein.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!