Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Bisnera – 100 % tiimi

Kirjoitettu 28.05.17
Esseen kirjoittaja: Essi Järviö
Kirjapisteet: 3
Kirja: Leaders Eat Last
Kirjan kirjoittaja: Simon Sinek
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 4. Johtaminen

Bisnera - 100 % tiimi, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Suunnitellessani tätä tekstiä mielessäni kävi monta kertaa sama ajatus. Miksi en ole lukenut tätä kirjaa aikaisemmin? Olen ollut Bisneran talouspäällikkönä jo puoli vuotta, mutta en ole hyödyntänyt paljoakaan johtamisen teoriaa. Toki aiemmin opitut asiat on otettu käytäntöön, mutta uskon, että tästä puolivuotisesta olisi voitu tiiminä saada aika paljon enemmän irti, jos Sinekin johtajuusopit olisivat olleet tuoreena mielessä.

 

Kun ihmiset elivät vielä metsästäjä-keräilijä –yhteisöissä, metsästäjät nousivat hierarkiassa korkeammalle kuin ne, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet mukaan metsälle. Metsästäjät pinnistelivät väsymyksestä huolimatta viedäkseen yhteisölleen ruuan pöytään. Yhteisö nosti jalustalle niitä, jotka tekivät eniten töitä yhteisen hyvän eteen. Metsästäjätkin siis ansaitsivat johtajuutensa jokaisella metsästysretkellä.

 

Johtajan tulee siis palvella yhteisöään. Mutta mitä nykyajan työyhteisö tarvitsee johtajaltaan?

 

Jokainen yhteisö tarvitsee toimiakseen turvallisen ympäristön. Turvallisessa ympäristössä ei tarvitse keskittyä uhkien torjumiseen, vaan voimavarat voidaan käyttää kehittymiseen ja uuden luomiseen. Minun ja Miian johtoryhmänä olisi pitänyt ottaa turvallisen ympäristön luominen tosissaan heti kevään alussa. Asiakkuuksia ja uusasiakashankintaa olisi pitänyt johtaa jatkuvasti. Näin olisi voitu välttää alku keväästä alkanut projektityhjiö ja pieleen menneet kaupat olisi voitu korvata suunnitelma B:llä. Valitettavasti myös Bisneran kevättä varjostanut kassakriisi aiheutti tilanteen, jossa piti keskittyä lähinnä tulipalojen sammuttamiseen ja pidempiaikainen projektien kehitys oli pakko keskeyttää hetkeksi.

 

Johtajan on myös osattava osoittaa luottamusta alaisiaan kohtaan. Sinek kertoo kirjassaan esimerkin, jossa eräs johtaja antoi työntekijöilleen kaikki käyttöoikeudet yrityksen kauppatavaraan ja palveluihin. Työntekijät saivat osakseen vastuuta ja luottamusta ja alkoivat toimia sen mukaisesti – vastuuntuntoisesti ja luottamuksen arvoisesti. Heidän keskuuteensa levisi auttamisen kulttuuri, ja jotkut jopa luovuttivat omia lomapäiviään niitä enemmän tarvitseville.

 

Bisnerassa keskinäinen luottamus on jo hyvällä mallilla ja toisia myös autetaan. Miten tällaista kulttuuria voisi kuitenkin vielä jalostaa? Kaikilla on käyttöoikeus rahavaroihin ja Kivisalmen Kievarilla myös oma tili. Ehkäpä yhteiset tavoitteet toimisivat tässä parhaiten. Kun porukan saisi vielä kerran puhaltamaan yhteen hiileen jonkin ison yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, voisimme jo olla lähellä huipputiimiä.

 

Yhteistä tavoitetta jahdatessa voimavarat pitää osata jakaa järkevästi, jotta homma etenisi tehokkaasti. Esimerkiksi 24H-tapahtumassa tiimi pitää jakaa fiksusti tekemään eri toimeksiantoja. Jokaisen aiempaa työkokemusta, koulutusta ja muuta osaamista, sekä luonteenpiirteitä pitää osata hyödyntää oikein. Tietysti myös kiinnostuksen kohteet ratkaisevat osaltaan. Synnytyksiä täytyy vielä harjoitella, jotta opimme vielä lisää toinen toisistamme, heikkouksistamme ja vahvuuksistamme, ja löydämme tosi paikan koittaessa parhaat mahdolliset tiimit keskuudestamme. Vain niin voimme saavuttaa huipputuloksen.

 

Ilman yhteistä projektia tiimiyrityksessä on hankalaa, tai lähes mahdotonta jakaa pysyviä rooleja tiimin jäsenille. Systemaattinen toiminta tiiminä mahdollistaisi jokaiselle oman pysyvän roolin ja kehittymisen tiiminä, mutta kun tällaista jatkuvaa toimintaa ei ole, vaan projektit vaihtuvat jatkuvasti, on helpompi tehdä jokainen projekti erillisenä ja jokaisen omat kiinnostukset ja kehityskohteet huomioon ottaen. Näin olemme myös kehittyneet yksilöinä monipuolisemmin kuin yhdessä ja samassa roolissa.

 

Taloudellisen menestyksen lisäksi johtajan tehtävä on luoda yritykseen työkulttuuri. Työntekijät eivät ole vain numeroita henkilöstörekisterissä tai resursseja exceltaulukossa. He ovat ihmisiä, jotka tekevät töitä yrityksen eteen joka päivä. Johtaja voi saada työntekijät tekemään haluttua tulosta luomalla yritykseen kulttuurin, joka vaikuttaa positiivisesti työmentaliteettiin.

 

Jälleen hyvä esimerkki kirjasta, joskin ääripään sellainen. Eräässä hotellissa työntekijöitä vaadittiin laittamaan hotellivieraiden intressit hotellin edun edelle. Eräänä päivänä hotelliin tehtiin terrori-isku. Osa jo hotellista paenneista työntekijöistä palasi pelastamaan hotellivieraita ja muodosti jopa ihmiskilpiä suojellakseen heitä tulitukselta.

 

Työkulttuuri siis todella merkitsee ja sen avulla voi joko motivoida tai lannistaa työntekijöitä. Millaisen kulttuurin itse sitten haluaisin Bisnerassa vallitsevan kesän ja syksyn ajan? Haluan luoda tiimiin 100%:n kulttuurin. Olemme 100%:n tiimi. Jokainen osallistuu 24H-tapahtumaan, jokainen valmistuu ajoissa, jokainen lähtee MYMille ja jokaisella on työpaikka Tiimiakatemian jälkeen. Samaan aikaan jokainen antaa itsestään 100 % tiimin yhteisten tavoitteiden eteen. Näitä voivat olla vaikkapa yhdessä asetetut asiakaskäyntitavoitteet. Haluan, että jokaiselle jää sellainen olo, että sai Tiimiakatemialta ne eväät tulevaisuuteen, mitä tarvitsikin, ja teki oikeasti töitä oman ja tiimin menestyksen eteen.

 

Nyt kun tiedän, mihin suuntaan haluan tiimiä viedä, on enää pohdittava, miten sen teen. Haluan kannustaa tiimiä asiakkaisiin ja luomaan sitä kautta omaa tulevaisuuttaan. Haluan treenata yhdessä synnytyksiä, jotta voisimme menestyä omissa synnytyshaasteissamme. Haluan luoda tiimiin 100% kulttuurin akatemian loppuajaksi. Mitä minun tulee siis johtajana itsessäni kehittää ja ottaa toiminnassani huomioon, että onnistun tavoitteissani?

 

Sinekin mukaan johtaja on sitä vastuuntuntoisempi alaisiaan kohtaan, mitä lähempänä heitä hän on. Mitä korkeamman norsunluutornin johtaja itselleen rakentaa, sitä vähemmän häntä siis kiinnostaa, mitä alaisille kuuluu ja miten johtajan omat tavoitteet vaikuttavat heihin. Minun on siis pysyteltävä tiimin ytimessä ja pidettävä huoli, että muutkin pysyvät. Minun pitää kysellä kuulumisia ja vaatia viestintää projekteista, tapahtuivat ne sitten akatemian toimistolla tai jossain muualla. Voisimme jopa ottaa käytännöksi viikkokatsauksen, jossa jokainen kertoisi omien projektien etenemisestä ja samalla käytäisiin läpi asiakaskäyntitavoitteita ja muita yhteisiä asioita. Myös ihan kuulumiskierros treenien check in –kysymyksenä voisi toimia.

 

Kuitenkaan yrityksen tai projektin tekemä tulos ei ole se, mitä treeneissä ja viikkotapaamisissa pitäisi korostaa. Sen sijaan sen, että jokainen on menossa omaa visiotaan ja tiimin visiota kohti, tulee olla tapaamisten ytimessä. Vaikka MYM-kassa on varmasti yksi tärkeimmistä seurannan kohteista syyspuolella, sen ei tule arvottaa tiimiläisiä ja heidän työtään liikaa. Liika henkilökohtaiseen tulokseen keskittyminen vähentää yhteisöllisyyden tunnetta ja ajaa tiimiläisiä erilleen tekemään nopeaa rahaa. Päätavoitteena on kuitenkin jokaisella varmasti oman tulevaisuuden luominen, joten siihen keskitytään syksyllä. Sitä kautta se MYM-rahakin varmasti jokaiselle kertyy, seurauksena hyvästä työstä.

 

Juuri näitä ”pikavoittoja” meidän tulee tiiminä välttää ensi syksynä. Keväällä oli välttämätöntä käydä Viherlandialla tekemässä rahaa tuntipalkalla, koska kassa oli nollilla ja Euroopan reissu oli tulossa. Ensi syksynä pitää jokaisen aloittaa hyvissä ajoin asiakaskäynnit ja projektien metsästys, jotta rahaa saadaan niin sanotusti oikeanlaisesta tekemisestä. Viimeisenä syksynä kassakriisi olisi aikamoinen pohjanoteeraus ja se on viimeinen asia, mihin kukaan siinä vaiheessa haluaa keskittyä. Tämä vaatii tietysti minulta ja Miialta tiukkaa johtajuutta, tavoitteita ja niiden seurantaa, sekä esimerkkiä.

 

Meidän on siis Miian kanssa oltava niitä suoraselkäisiä johtajia, jotka veturin lailla vievät muita eteenpäin. Meidän on laitettava muiden tarpeet omiemme edelle. Armeijassakin korkea-arvoisimmille johtajille annetaan mitalit viimeisenä. Elokuvissakin on aina sankari, joka uhrautuu muiden puolesta ja lopulta hänet nostetaan jalustalle.

 

Mitä tämä uhrautuminen sitten Bisneran sisällä tarkoittaa? Se voi tarkoittaa harjoitussynnytysten myyntiä ja työkalupakin kokoamista, asiakastavoitteiden seurantaa, myyntipäivien organisointia, kuukausikatsausten pitämistä, ja vaikka ihan vain treenitilojen varaamista ja treenien suunnittelua. Se voi tarkoittaa sitä, että luomme tiimiin osaamista yrityksen perustamisesta ja pyörittämisestä tai vaikkapa myynnistä järjestämällä koulutuksen aiheesta. Nämä asiat voivat kuulostaa pieniltä, mutta niillä on kuitenkin iso merkitys arjessa.

 

Mielestäni tärkein johtamistavoite syksylle on muistaa, että johtamista on tehtävä visio edellä, ei voitot. Vain niin pystymme motivoimaan tiimiä viimeiseen puristukseen akatemian viimeisenä syksynä. Mikä tuo visio olisi? Mielikuva hyvästä tulevaisuudesta voisi toimia. Mielikuva siitä, että se, mitä kukin alkaa akatemian jälkeen tekemään, olisi oman intohimon toteuttamista, toisi riemullisia haasteita, mutta myös palkitsisi ja sillä voisi elättää itsensä. Uskon, että tällainen mielikuva voisi motivoida jokaista tekemään 100% panoksella töitä syksyn ajan. Visiota pitää alkaa puhumaan ja vahvistamaan jo nyt, ja jatkaa koko kesän ajan, jotta se on meidän ydinporukalla mielessä jo syksyn alussa. Syksyllä se on otettava esille heti ensimmäisessä tapaamisessa ja pitää mukana arjessa koko lukuvuoden ajan.

 

Syksyn motto: Johtajan tehtävä on näyttää tie ja antaa sen kulkemiselle merkitys, sekä kulkea tiimin viimeisenä ja varmistaa, että jokainen pääsee perille.

 

Syksyn johtamistavoitteet:

  1. Luo yhteinen visio, joka motivoi jokaista antamaan 100% itsestään
  2.  Luo 100 % kulttuuri
  3. Asiakas- ja projektitavoitteet jokaiselle, seuranta viikko- ja kuukausitasolla
  4. Näytä esimerkkiä tavoitteiden täyttämisessä
  5. 24H – tiimit ja roolit kuntoon harjoitusten myötä
  6. Ole läsnä

 

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!