Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Boheemien tulevaisuus

Kirjoitettu 31.08.16
Esseen kirjoittaja: Claudia Kalin
Kirjapisteet: 3
Kirja: Boho Business
Kirjan kirjoittaja: Cristina Andersson, Jari Kaivo-Oja
Kategoriat: 7. Innovointi, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8. Henkinen kasvu, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen yksi niistä, joita keinoälyn kehitys ja robotisaatio ovat vähän pelottaneet. En ole oikeastaan pahemmin halunnut tutustua asiaan, koska se on tuntunut osin ahdistavalta. Tässä kirjassa oli kuitenkin aivan erilainen lähestymiskulma asiaan. En ollut osannut ajatellakaan asioita tästä vinkkelistä. Olen ajatellut kauhulla kasvavaa työttömyyttä robottien myötä, mutta tämä kirja kertookin, että ihminen aina pärjää, kunhan sopeutuu. Olen jo alusta lähtien kyllä tiennyt, että Tiimiakatemia opettaa minua juuri siihen muuttuvaan työmaailmaan, mutta en ajatellut, että tästä olisi aika kauaskantoistakin apua. En opi pelkästä toimimaan erilaisessa työmaailmassa, vaan tämä yhteisö muokkaa myös korostamaan omaa boheemiuttaan. Ase, jolla ihminen selviää.

Boheemi määritellään kirjassa muun muassa seuraavin sanoin: autenttinen, vahva identiteetti, eivät pelkää uusia asioita, näkevät vuorovaikutuksen ja sosiaalisen median mahdollisuudet. Globaalius. Tätä tunnen parhaimmillani olevani. Ja Tiimiakatemia on parhaimmillaan se yhteisö, joka kannustaa kasvamaan boheemina ihmisenä. Monet noista asioista ovat yhteisömme ominaisuuksia, toisin kuin ehkä monessa muussa koulussa. Mutta on aika raskasta kun joutuu melkein päivittäin kyseenalaistamaan itseään ja miettimään asioita eri tavalla kuin on ympäröivässä maailmassa tottunut. Mutta se on vain hyvästä.
Vaikka kuinka hullu paikka olemmekin, on Tiimiakatemia turvallinen kupla. Toivon vain, että saan täältä eväät, jotta pysyn mahdollisimman vahvana sitten isossa pahassa maailmassa. Täydellistähän olisi, jos pääsisi töihin johonkin Tiimiakatemian kaltaiseen yhteisöön.

”… lukutaidottomia eivät ole ne, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa, vaan ne jotka eivät opi, poisopi ja opi uudelleen.” –Alvin Toffer

 

Kirja tuli siinä mielessä sopivaan saumaan, että olen alkanut kesän aikana pohtia taas, mitä teen akatemian jälkeen. Ja pakka on lähes yhtä levällään kuin lukiossa. Jatkokouluttautuminen vai työelämä, en tosiaan tiedä vielä. Jostain kumman syystä on alkanut nousta esiin myöskin ne ajatukset, joita minulla oli silloin lukiossa. Psykologia ja diplomatia. Ja toisaalta rinnalle ovat nousseet täällä oppimani markkinointi ja tapahtumat.
Kirjassa puhuttiin paljon filantropiasta, hyväntekemisestä. Se herätteli ajatuksia myös siitä, kuinka hienoa olisi tehdä töitä jossain yhteisössä, joka toimii yhteiseksi hyväksi. Siinä työssä olisi se syvempi merkitys, mitä usein kaipaa. Jos johonkin Tiimiakatemia on minua ajanut, niin siihen, että en haluan tehdä työtä vain rahan takia. Vietän elämästäni niin suuren osan töissä, että haluan sen olevan merkityksellistä ja haluan viihtyä työssäni. Toki myös toimeentulo ja vauraus kiinnostavat, mutta ne eivät ehkä ole ensisijaisia. Yrittäjyydestä en tiedä, se ei ehkä ainakaan toistaiseksi tunnu ykkösvaihtoehdolta. Sen olen oppinut, että oman yrityksen pitäisi todella olla intohimo, jotta jaksaisi tehdä kaikkensa sen eteen. Mutta yrittäjämäisestä asenteesta ei ole haittaa missään työssä, päinvastoin, tämäkin kirja puhuu paljon sen tärkeydestä.

 

Kapitalismin syvempään olemukseen en ehkä nyt mene, mutta oli kiinnostavaa lukea myös kirjan juttuja talousjärjestelmästämme ja sen muutoksista. Olen miettinytkin, ettei tämä nykyinen malli voi olla se ainoa mahdollinen, se on vain jotain, joka on tässä hetkessä toiminnassa. Mutta ei se ole mitenkään mahdotonta, etteikö nykyinen malli muuttuisi jollain tavalla. Ainakin yritysmaailma on jo kovassa muutoksessa ja luen mielenkiinnolla kaikista uusista yrityksistä ja innovaatioista. Kun vain maailma osaisi muuttua mukana. Typerää on muun muassa se, että maailman kymmenestä johtavasta startup-yrityksestä kahdeksan olisi laittomia Suomessa. Nykypolitiikka ei katso tarpeeksi kauas, sitä kirjakin kritisoi. Toivottavasti meidän ikäluokkamme on fiksumpaa ja uskaltaisi muuttaa asioita. Sitähän kaikki aina toivovat, olla viisaampia kuin vanhempansa..

Pärjäisinkö minä siis muuttuvassa maailmassa? Ainakin edellytykset pitäisi olla aika hyvällä tolalla. Kuten olen kirjoittanut, olen osa yhteisöä, jossa minut on pakotettu poisoppimaan ja toimimaan muuttuvassa maailmassa. Lisäksi kuulun diginatiivi-sukupolveen; minulle koneet ovat aika arkipäivää ja yritän säilyttää koko ajan uteliaisuuteni ja tutustua uusiin tuleviin teknisiin kehitelmiin. Tämä kirja varsinkin herätteli siihen, että on typerää halveksua minua nuorempia, jotka ovat täysin koneissaan kiinni. Se on todellisuutta ja tulevaisuutta, miksi pitää ottaa ahdasmielinen ”ennen oli kaikki paremmin”-asenne, kun voi suhtautua asioihin avoimesti, sellaisina kuin ne eteen tulevat. Koska se on juuri se toimintamalli, jolla ei pärjää tässä maailmassa; jos suhtautuu kaikkeen joustamattomasti ja kielteisesti.
”Ei ole väliä miten kone kehittyy, vaan millainen ihminen on.” kirjassa todetaan. Ihmisillä on kyky välittää aidosti toisistaan ja boheemin suurin aarre on äly ja lahjakkuus, kirja jatkaa. Kirja ei siis maalannut ikäviä uhkakuvia, vaan kertoi rehellisesti kaikesta kehityksestä. Itseä se ainakin innosti jälleen kerran tekemään niin töissä kuin arjessa niitä asioita, joista nautin; kehittää omaa älyään ja taitoja. Läheisistä välittäminen ja heidän merkityksensä tulee automaattisesti sisältä. En halua olla yksi niistä, jotka pelkäävät ja vastustava tulevaisuutta. Eipä tähänkään mennessä mitään kovin pahaa ole tapahtunut. Maailma muuttuu, mutta niin ihmisetkin, koska olemme varsin muokkautuvia.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!