Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Daavid ja Goljat

Kirjoitettu 19.08.15
Esseen kirjoittaja: Mikko Tammilehto
Kirjapisteet: 2
Kirja: Daavid ja Goljat
Kirjan kirjoittaja: Malcolm Gladwell
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.1. Verkostot ja sosiaalinen pääoma, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tämä on tarina , jokam toistuu yhteiskunnan historiassa. Tämän saman tarinan tunnusmerkit tunnemme jokainen. Näemme niitä monta kertaa elämämme varrella. Mutta vaikka jokainen tarina on samanlainen pohjimmiltaan, on jokaisessa tarinassa eri tapahtumat, ylämäet, alamäet, ihmiset ja loppuratkaisu. Iso ja pieni vastakkain, ennakkosuosikki ja altavastaaja. Kertoimet ovat ison puolesta, mutta lopulta pieni voittaa, altavastaaja yllättää.

Miksi pieni voittaa ison? Tai siis, altavastaaja ennakkosuosikin. Ei välttämättä tarvitse olla pieni, mikäli olosuhteet ja ennakkoasetelmat ovat epäreilut ja epätasavertaiset. Näin ennakkosuosikki on siis se osapuoli, jolle olosuhteet ovat suotuisammat. Miten altavastaaja voi siis voittaa, jos peli on ”epäreilu”.

Yleinen sääntö ja vallitseva todellisuus on, että se joka hallitsee, määrää myös pelin säännöt. Liikemaailmassa tämä tarkoittaa esimerkiksi suurimpia pankkeja, suuria kauppaketjuja ja yhtiöitä, joilla on paljon varallisuutta ja vaikutusvaltaa. Kun on tarpeeksi rahaa voi säännöt muokata itselleen suotuisiksi. Suurimmat pelaajat määräävät siis säännöt sille, miten peliä tulisi pelata. Hallitsijat hallitsevat sääntöjä, muokkaavat niitä ja täten hallitsevat myös peliä. He tietävät tasan tarkkaan, kuinka peliä pitää pelata, joten he voivat ennakoida vastustajiensa liikkeitä ja strategioita.

Mikä on Daavid?

Daavid on yksilö, yritys tai muu organisaatio, joka ymmärtää omat vahvuutensa. Hän ei välttämättä ole yhtä vahva tai vaikutusvaltainen, mutta hän osaa käyttää omia vahvuuksiaan parantaakseen omaa tulosta. Hän pelaa peliä eri tavalla kuin vastustaja haluaa. Miksi? Siksi, että jos pelaa vastustajan ”sääntöjen” mukaan, pystyy hän ennakoimaan liikkeesi ja muuttamaan omaa strategiaansa itselleen voittoisaksi.

Kaikki tuntemamme liike-elämän supermenestyjät ovat omalla tavallaan Daavideja. Jos he olisivat tehneet kaiken samalla tavalla kuin aina ennenkin, noudattaneet samoja sääntöjä kuin muut, eivät he olisi yhtä menestyneitä. Avain on siinä, ettei vastustaja ensinnäkään tiedä mitä odottaa ja toisekseen, ei tiedä miten tapahtumaan suhtautua sen tapahtuessa. Kyseessä on siis yllätysisku.

Daavid käyttää hyväkseen luovuuttaan ja älykkyyttään päästäkseen niskan päälle.

Näen Tiimiakatemian olevan myös Daavid. Oppimistyylimme on vallankumouksellinen ja nerokas, sekä se on alettu huomata maailmanlaajuisesti. Lähes kaikki koulut ”opettavat” vielä samoilla vanhanaikaisilla ja tylsillä metodeilla oppilaita. Tietysti luennoilla istuminen ja asioiden ulkoa opetteleminen on joillekin se oikea tapa oppia, mutta ei tietenkään kaikille. Jokaisella ihmisellä on omat vahvuutensa ja luonteenpiirteensä, joidenka uskon vaikuttavan jokaisen omaan oppimistyyliin. Silti elämme vielä vuonna 2015 aikaa, jolloin korkeassa puussa roikkuu omenoita jotka täytyy poimia, ja kilpailuun ottavat osaa apina, elefantti, kirahvi, pukki ja lintu. ”Kiivetkää puuhun ja hakekaa omenat!” – käsky käy. Apina voittaa ja muut luulevat olevansa huonompia. Todellisuudessa huonompia ei ole olemassa, on vain eri ominaisuuksia ja eri tyyppisiä ihmisiä.

Koulujärjestelmän täytyisi muuttua, jotta voisimme saada tähän maailmaan enemmän Daavideja. Opettajan työ ei mielestäni ole opettaa lapsia kopioimaan, vaan oppimaan. Kopioiminen ja toistaminen on vain yksi oppimisen työkalu, mutta vielä tänä päivänä siihen keskitytään liikaa. Opettajan tehtävä on opettaa lapsille kuinka opitaan. Jokainen oppii omalla tavallaan, mutta ei voi tietää kuinka itse oppii, ellei opi oppimaan. Sen lisäksi, että tulevat sukupolvet oppisivat oppimaan, olisi meidän suotava heille vapaus oppia omalla tyylillään. Oppiminen on kivaa ja mielenkiintoista, kun sen saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa.

Voin kertoa esimerkin itsestäni; koulussa opin englannin sanastoa ja perusteita, mutta todellisuudessa opin itse kielen kaikista pelaamistani konsolipeleistä, musiikista, televisio-ohjelmista sekä ystäviltäni. Etsin joka paikasta sanoja joita en vielä tiennyt ja opettelin ne soveltamalla niitä puheeseen. Mietin päässäni lauseita, joihin sana sopisi ja missä tilanteessa. Nykyään osaan puhua englantia kuin natiivi ja olen ryhtynyt laajentamaan omaa kielipankkiani eteenpäin Espanjan kielellä. Kaikki tämä vain siksi, että koin oppivani helpommin omalla tavallani, en sillä tavalla mikä minulle opetettiin.

Tiimiakatemia on koulumaailman Daavid joka tulee vielä mullistamaan tämän maailman, kunhan byrokratian esteet saadaan purettua ja koulutettua asiansa osaavia, järkeviä opettajia.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!