Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito

Kirjoitettu 15.01.20
Esseen kirjoittaja: Lari Nikkanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
Kirjan kirjoittaja: William Isaacs
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Dialogi, taito ajatella yhdessä. Käsitteenä se on jo varmasti kaikille vähänkään pidempään tiimiakatemialla olleille hyvinkin tuttu, mutta miten
se näin viimeisen vuoden aloittaneen näkökulmasta toteutuu omalla, ja tiimini tasolla.

Tiimissämme on mielestäni ollut aina kohtalaisen suorapuheinen keskustelutapa. Välillä jostain aiheesta jaaritellaan pitkä tovi, eikä edetä mihinkään.
Lopulta joku toteaa hieman kireämpään äänensävyyn: tämä asia muuten hoidetaan nyt tällä tavalla, piste.
Suorapuheisuus onkin yksi dialogin peruselementeistä, ja näkyy mielestäni meillä kaikista voimakkaimmin. Pidän sitä hyvin arvokkaana piirteenä, mutta siinä
on myös varjopuolensa. Hyviä asioita ovat, että keskusteluille löytyy nopeasti ratkaisut silloin, kun enemmistön on asian suhteen samoilla linjoilla. Ajoittain
tämä on kuitenkin vain ongelmien hautaamista ja pakoilua. Tiimiläisistä pystyy aistimaan päätöksen syntyneen ainoastaan turhautumisen ja asian haastavuuden
takia. Ongelma ei siis oikeasti poistunut, vaan jonkun suorapuheisuuden ansiosta pystyimme kaikki vaikenemaan koko asiasta.

Odotus on toinen dialogin piirre, jota kyllä noudatetaan tiimimme treeneissä yleisesti melko hyvin. On tärkeää antaa jokaiselle riittävästi aikaa ilmaista
mielipiteensä. Olen huomannut, että vaikka mielessäni olisi joku pitkään hautunut ajatus jostain asiasta, niin oman vuoroni tullessa minulla onkin täysin
uudenlainen ajatus koko asiasta. Tämä uusi ajatus on muovaantunut ainoastaan sen takia, etten ole sulkenut korviani muiden puheenvuoroilla, vaan antanut
heidän puhua keskeyttämättä asiansa loppuun. Joskus tämä on ollut itselleni haastavaa, sillä välillä vaan on tehnyt mieli kyseenalaistaa asiat heti, tai kommentoida jonkin
tietyn lauseen väliin oma mielipiteensä. Uskon kuitenkin, että tässä osiossa on tapahtunut kehitystä niin oman, kuin tiimiläisteni osalta. Nykyään suurin osa malttaa
odottaa omaa puheenvuoroaan viimeiseen asti. Odotus antaa myös mahdollisuuden niille hieman hiljaisemmille henkilöille, joiden mielipiteet eivät välttämättä pääse muuten
esiin kiirehdinnän takia.

Käsitellään hieman seuraavaa dialogin piirrettä, kunnioitusta. Kirjassa kunnioituksen kerrotaan olevan arvossa pitämistä ja huomioon ottamista. Emme voi tyytyä
ainoastaan tarkastelemaan ihmisistä yhtä puolta, vaan meidän täytyy pystyä tarkastelemaan häntä lähemmin. Hyvin tiivistettynä kunnioitus on myös sitä, ettet tuppaudu liian
lähelle toista, muttet myöskään vetäydy syrjään. Kuinka moni voi puhtaalla omatunnolla sanoa, ettei ole joskus tietoisesti vältellyt jotain ihmistä sen takia,
ettei vaan joudu tekemään hänen kanssa yhdessä jotakin. En ainakaan itse pysty, ja nyt kun miettii tarkemmin, niin ei kyllä varmasti suurin osa muistakaan tiimiläisitä.
En kuitenkaan usko, että sen kanssa on toisen kunnioittamisen kanssa niinkään tekemistä. Tiimin projektit ovat usein hyvin erilaisia, ja väkisinkin sitä tuppaa valitsemaan
sellaiset henkilöt avukseen, kenen ajatusmaailma ja kiinnostukset kohtaavat varmemmin. Kyse on kuitenkin usein liiketoiminnasta, ja kunnioittavampi tapa toiselle on ilmaista
suoraan, että on yksinkertaisesti väärä ihminen liittymään hänen projektiinsa. Uskon asian olevan toista kunnioittavaa niin kauan, kun päätös perustuu täysin kaikkeen muuhun,
kuin henkilön persoonallisuuteen. Kunnioitusta voisi osoittaa edelleen tiimissämme paremmin esimerkiksi pyrikimällä niiden henkilöiden kanssa yhteistyöhön, joiden kanssa
ajatukset eivät aiemmalla kerroilla ole kohdanneet.

Välillä tuntuu, että treenit etenevät kuin porukka olisi jotenkin “zombimoodissa”. Tuntuu, että kukaan ei edes nää vaivaa kehittää keskustelua syvällisemmäksi,
vaan istuu hiljaa tuijottaen tyhjyyteen ja kommentoiden lyhyesti omalla vuorollaan. Silloin, kun ajatus ei kulje, se ei välttämättä vaan kulje, eikä tätä
olotilaa välttämättä pystytä poistamaan kokonaisuudessaan millään. Kuuntelu on dialogin yksi tärkeimmistä piirteistä. Väsyneenä ei aina jaksa kuunnella, kuten ei myöskään
silloin, kun asia ei itseä niin kiinnosta. Toisaalta välillä ei huvita kuunnella, kun omassa päässään kokee jo tietävänsä ratkaisut. Onko koskaan treenejä, joissa
ketään ei ole väsyttänyt, aihe ei ole kiinnostanut tai joku olisi heti alussa ilmoittanut oikeat ratkaisut ja lähtenyt kävelemään? Ei nyt ainakaan itsellä muistu mieleen.
Myönnän, että usein tämä näinkin yksinkertainen asia, kun muiden kuuntelu jätetään puolittaiseksi. Treeneistä pystyy kyllä tunnistamaan ne henkilöt, joita ei juuri sillä
hetkellä kiinnosta pätkääkään puheenvuorollasi, ja jotka eivät ensi viikolla edes muistaisi koko asiaa. Se on sinäänsä ymmärrettävää, sillä neljä tuntia putkeen kahdesti
viikossa jatkuva intensiivinen kuuntelu on yllättävän raskasta.

Olisi kuitenkin äärimmäisen tärkeää kuunnella aina, kun on mahdollista. Dialogi käytännössä hajoaa, kun et pystykkään jatkamaan siitä, mihin muut ovat asiassa jääneet.
Kuuntelu on lisäksi juurikin sitä toisten kunnioittamista, jolla osoitat kiinnostusta henkilön sanomisiin. Kuuntelemalla saatat saada myös uusia omaan mielipiteeseesi vahvis-
tusta, taikka täysin uuden näkökulman. Mitä tästä voisi parannusehdotuksena viedä tiimille? Ainakin voisimme henkilökohtaisella tasolla panostaa siihen, että jokainen
valmistautuisi treeniaamuihin hyvillä yöunilla, sekä unohtaisi siksi aikaa kaiken muun, mitä treenitilan ulkopuolella odottaa. Ennen kuin luin William Isaacsin kirjan, olisin
todennäköisesti vastannut, että ihan perus hyvin tuo meidän tiimin dialogi toimii. Yllätyin, miten syvälle asiaan pääseekään, kun kertaa edes nämä dialogin perusperiaatteet.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!