Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Dialogin taikaa

Kirjoitettu 13.12.13
Esseen kirjoittaja: Maiju Schreck
Kirjapisteet: 3
Kirja: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
Kirjan kirjoittaja: William Isaacs
Kategoriat: 1.5. Oppimisen klassikot, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

DIALOGI

 

Kuulin ”dialogista” puhuttavan ensimmäisen kerran Tiimiakatemialla tänä syksynä. Okei, sana oli tuttu kylläkin, mutta sen oikeaa merkitystä en tiennyt. Luulin, että dialogi tarkoittaa ainoastaa vaikkapa kirjan tekstissä olevaa kahden, tai useamman henkilön välistä ”keskustelua”. No, tämäpä ei sitten ollutkaan ihan niin yksiselitteinen juttu.

 

Dialogi kirjan mukaan ei ole keskustelua ringissä, joksi sitä olen luullut. Keskustelun ja dialogin ero on siinä, että keskustelulla tarkoituksena on päätöksenteko, kun taas dialogissa pyritään luomaan mahdollisuuksia ja näkemään uusia vaihtoehtoja. Siis yhdessä ääneen ajattelemista. Keskustelu on myös hyvä ja nopea tapa tehdä päätöksiä, mutta vaikeampien asioiden selvittämiseen se on liian kapeakatseinen eikä tarpeeksi syvälliseen pohdiskeluun uppoava.

Nykyään asioilla on niin kova kiire, että ne pyritään ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Se on ajanhukkaa, ellei keskustelulla ole jotain päämäärää. Miten sitä sitten kerkeää edes kuuntelemaan pohtimaan omaa itseään ja ajatuksiaan, jos he eivät ole valmiita kuuntelemaa muidenkaan mielipiteitä tuomimatta ne suoraan?

 

Dynaamia on saanut koko syksyn treeneissä ristipölyttäjiltä palautetta huonosta dialogista. Monet ovat kehoittaneet, että koko tiimin täytyisi lukea tämä kirja. Dialogin perusperiaatteita ovat kuuntelu, kunnioitus, odotus ja suora puhe. Eli näitä noudattamalla pitäisi dialogin luonnistua kuin tanssi. Mitä minä ja minun tiimini sitten tekee väärin?


Olemme hieman kärsimättömiä. Kova kiire mennä seuraavaan asiaan ennen kuin edellinen on edes käsitelty loppuun. Eihän siitä tule muuta kuin hosumista. Pidän asioiden pohtimisesta, kääntelystä ja vääntelystä, mutta samaan aikaan olen itse se hosuja joka haluaa päästä asioissa eteenpäin. Meitä on yhteensä 17 ja monella meistä on vieläpä paljon sanottavaa. Asian ytimessä pysyminen sekä oman äänensä kuuluviin saaminen on vaikeaa isossa ryhmässä. Keskustelu lähtee helposti väärille raiteille ja pian koko tiimi unohti mikäköhän koko jutussa olikaan se agenda? Tunteille annetaan liikaa valtaa keskustelussa, eikä mietitä onko juuri tämän asian ääneen sanominen tarpeellista, vaan lauotaan kommentteja vailla päämäärää taikka perusteluita.

 

Tähän ratkaisuna olisi odottaminen. Dialogin edetessä, kaikkea ei tarvitse sanoa päätäpahkaa, vaan omia mielipiteitään pitää myös osata tutkiskella kriittisesti. Voi kysyä itseltään esimerkiksi: ”Miksi olen niin varma tästä asiasta? Miten hyödyn tästä? Mitä voin menettää, ja mitä pelkään menettäväni?”.

Olen useasti huomannut itsessäni, että olen sanonut jotain ja jälkikäteen harmitellut sitä, että mitä tuli taas sanottua.

 

Odottamisen lisäksi ihmisten pitäisi oppia kuuntelemaan. Jos he kuuntelevat mitä toinen sanoo ja odottavat, miettivät edes sen pienen hetken: mitäköhän se toinen tarkoittaa tällä oikeasti, mitä ajattelet tuolloin? Esimerkiksi olen huomannut jonkun henkilön puhuessa josta en erityisesti pidä, tartun helpommin epäkohtiin kun taas joku josta tykkään sanoo aivan saman asian, saatan painaa asian villasella. Minun pitäisi oppia hillitsemään itseni näissä tilanteissa. Se, että vaikka yleensä osaan kuunnella ja kunnioittaa muiden puheenvuoroa saatan tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä rivakasti ja saada asia ”pois päiväjärjestyksestä”.

Miten itse haluaisin, että minua kohdeltaisiin? No yksinkertaisesti että minua kuuneltaisiin, kunnioitettaisiin, esitettyihin asioihini otettaisiin kantaa ja sanottaisiin suoria mielipiteitä niihin. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin puhua kuuroille korville, mykälle suulle ja tyhjälle päälle. Kuuntelemiseen tarvitaan hieman nöyryyttä.

 

Suora puhe. Arvostan aitoja ja rehtejä ihmisiä. Enkä tarkoita tällä sitä, että ne jotka loukkaavat muita ihmisiä koviten ja korkealta ovat niitä aitoja tyyppejä kun osaavat ”puhua suoraan”. Sehän nyt on helppoa, laukoa mitä sattuu ilman asian pohtimista, ja miettimättä muiden mielipiteitä. Se, että että ei anna tunteiden viedä, eikä mieti mitä muut sinun olettavan käyttäytyvän tilanteessa vaan sanoo asiat niin kuin ajattelet. On muuten vaikeaa. Sitä helposti sanoo asioita joita toinen haluaa kuulla.

Itsestäni puhun asioista melko suoraan. Sanon asiat miten ne minun mielestäni ovat, mutta en ole täysin ehdoton mielipiteitteni oikeudesta. Ne voivat olla tietenkin myös vääriä. Joskus kuitenkin minut lannistaa se kun huomaan, että sanoillani ei ole mitään merkitystä, kukaan ei ota kantaa asiaan jonka olen juuri maininnut.

Tiimimme on vielä sen verran nuori, joten veikkaan että kaikki eivät vielä pysty puhumaan asioista täysin suoraan. Se on kylläkin harmi, koska jos kaikki tiimimme jäsenet puhuisivat suoraan jo nyt dialogi olisi paljon rikkaampaa, josta saisimme uusia ideoita keskusteluun. Se, että tiimissämme on se muutama kova puhuja, jotka vuorotellen pitävät omaa monologiaan äänessä, ei kehitä meitä tiiminä. Asiat joita vain tämä osa tiimistä puhuu ja pohtii eivät ole koko tiimin yhteinen mielipide. Eli nämä itsevarmat henkilöt voisivat antaa ripauksen tilaa muiden suunvuoroille.

 

Kevääseen 2014 aivan uudenlaisella dialogilla!

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!