Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Effective Coaching

Kirjoitettu 10.03.14
Esseen kirjoittaja: K M
Kirjapisteet: 3
Kirja: Effective Coaching - Lessons from the coaches' coach
Kirjan kirjoittaja: Myles Downey
Kategoriat: 5. Valmentaminen, 5.1. Valmentaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Halusin lukea kirjan parantaakseni valmentajan taitojani niin Innomon tiimiliiderinä kuin kahden eri valmennusryhmän apuvalmentajana. Olen todella aloitteleva valmentaja ja minusta tuntui, että osa kirjan opeista oli hienosäätöä, kun minä taas haluaisin aloittaa ymmärtämällä laajoja linjoja. Jotkut asiat menivät siis hieman ohi, kun taas osa asioista tuntui turhankin simppeleiltä.

 

Innomon tiimiliideri

 

Downey jakaa tiimin kehityksen neljään vaiheeseen:

  1. Forming
  2. Storming
  3. Norming
  4. Performing

Jokainen tiimi kulkee nämä vaiheet läpi joko edellä mainitussa järjestyksessä tai välillä palaten takaisin päin. Valmentajan on tärkeää nähdä missä vaiheessa tiimi kulkee. Downeyn mukaan yksi valmentajan kovimmista haasteista onkin antaa tiimin mennä ”storming” –vaiheen läpi puuttumatta. Se kuuluu tiimin kehitykseen. Usein valmentaja saakin syyt niskoilleen siitä, että se päästää tiimin sekasortoon. Niin sai Essikin meidän tiimissämme. Tällä hetkellä uskoisin Innomon olevan kolmannen ja neljännen vaiheen välissä. Esimerkkinä kolmosessa omasta mielipiteestä joustetaan yhteisen hyvän vuoksi, mutta nelosessa omien agendojen ajaminen on unohdettu kokonaan tiimin parhaan vuoksi.

 

Vaikka en ole Innomon valmentaja haluan saada saman näkemyksen kuin valmentaja. Ymmärtämällä esimerkiksi tiimin kehityksen vaiheet voin oppia ennustamaan tiimimme vaiheita ja johtaa sitä niiden mukaan. Olen kuitenkin itse tiimiläinen, joten en kykene erottamaan vaiheita ulkopuolisen silmin. Siksi haluankin valmentajamme auttavan minua tiimin vaiheen hahmottamisessa. Johtajana yksi tavoitteistani on maksimoida tiimiläistemme oppiminen ja se ei tapahdu antamalla suoria vastauksia. Koen siinäkin Innomon tarvitsevan valmentajamaista johtajuutta.

 

Downey kirjoittaa, että monet esimiehet estävät huomaamattaan alaistensa oppimisen antamalla heille suoria vastauksia. Haluan oppia johtamaan innomolaisia niin, että en ole päällepäsmärinä vakuuttamassa omaa mielipidettäni vaan auttamassa heitä löytämään omansa.

 

Minä valmentajana

 

Kirja antaa todella käytännönläheisiä ohjeita valmentajana toimimiseen. Esimerkiksi GROW- ja T-malli ovat varmasti oivallisia valmentajan työkaluja, mutta en ole vielä tarpeeksi pitkällä osatakseni käyttää niitä.

 

Olen kovapäinen ihminen, mikä ei sovi valmentajalle. Valmentajan täytyy oppia, että hän ei ole oikeassa. Kärjistettynä sillä ei oikeastaan ole väliä onko hän oikeassa. Valmentamisessa ideana on saada valmennettava keksimään vastaukset. Jos valmentaja kertoo tälle vastauksen ongelmiin puhutaan opettamisesta. Downey jakaa valmentamisen suoraan ja epäsuoraan valmentamiseen, joiden pitäisi ajallisesti jakautua suhteessa 20:80. Edellä mainittu kuuluu ensimmäiseen osioon. Näen tämän samanlaisena kuin kannustavan ja rakentavan palautteen antamisen. Rakentavaa tulee muutenkin niin paljon, että kannattaa keskittyä hyvään. Näin tasapaino on oikea. Suora valmentaminen on helpompaa, joten sitä tulee tehtyä joka tapauksessa enemmän kuin pitäisi.

 

Downey puhuu ”työntämisestä” ja ”vetämisestä”. Työntäminen on ongelmien ratkaisua valmennettavien puolesta, vetäminen valmennettavien auttamista. Kyseessä on sama asia kuin suorassa ja epäsuorassa valmentamisessa. Vetämisen piirteitä ovat muun muassa kuunteleminen ymmärtääkseen, reflektointi, yhteenvetojen tekeminen ja kysymysten esittäminen. Valitettavasti ohjeiden antaminen ei saa ihmistä oppimaan, joten minun täytyy opetella vetämisen keinoja. Edellä mainituista yhteenvetojen tekeminen on tärkein kehityskohtani. Opettajina toimivat Tiimimestari –kaverini ovat siinä ällistyttävän hyviä. Heidän tavoin minun täytyy opetella olemaan tempautumatta keskusteluun mukaan. Minun täytyy oppia kuuntelemaan innostumatta.

 

Kuunteleminen ymmärtääkseen

Olen samaa mieltä Downeyn kanssa siitä, että suurin osa meistä kuuntelee päästäkseen vastaamaan. Jos oman mielipiteensä haluaa todella kovasti julki päätyy usein odottamaan paikkaa mihin pääsee itse puhumaan. Downey käyttää termiä ”kuunteleminen ymmärtääkseen”. Jokainen meistä vuorotellen herpaantuu ja keskittyy kuunnellessaan muita, mutta oikeanlainen kuunteleminen lähtee siitä, että tiedostaa milloin ei kuuntele. Olen aina pyrkinyt kuuntelemaan aidosti, mutta syyllistyn itsekin siihen, että kärkyn kuunnellessani puheenvuoroa.

 

Kuunteleminen on tärkeä osa-alue, kun rakennetaan luottamusta valmentajan ja valmennettavan välille. Valmentaja voi osoittaa kuunnelleensa toistamalla toisen osapuolen sanoman asian. Kun valmennettava kuulee tämän toisen sanomana, voi hän myös oivaltaa jotain uutta. Usein valmentajan täytyy myös tajuta olla hiljaa. Tämä on vaikeaa, koska hiljaisuus hermostuttaa ja hermostuessaan minun tekee mieli alkaa höpöttää. Hiljaisuus voi olla usein se hetki kun valmennettava tekee tärkeitä oivalluksia.

 

Innomolaisen potentiaali

Olen puhunut ja kirjoittanut usein siitä, kuinka mielestäni tiimissämme on hirvittävän paljon taitoja ja potentiaalia, mutta emme näytä sitä. Asiakas ei voi ostaa taitojamme, jos piilottelemme niitä toimistolla. Downey sanoo: ”Potential minus interference is equal to performance”. Potentiaalin ja lopputuloksen välissä on siis häiriötekijöitä, jotka estävät meitä loistamasta. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi pelko, itseluottamuksen puute, tylsistyminen, halu tehdä vaikutus tai turhautuminen. Olemme joryn kanssa miettineet usein miksi entiset myyntitykkimme voi nykyään olla vaikeaa saada asiakkaisiin. Syy voi olla joku edellisistä.

 

Kirjassa on esimerkki, jossa valmentaja pyytää valmennettavaa koppaamaan pallon. Tämä on huono siinä ja epäonnistuu aluksi. Valmentaja kysyy aina heittäessään kysymyksiä pallon yksityiskohdista ja lopulta kun mies on niin keskittynyt yksityiskohtiin, että hän ei jännitä pallon nappaamista, hän saa sen kiinni. Kysymys kuuluu siis: Kuinka saamme innomolaiset keskittymään niin kovaa, että nämä interferenssit unohtuvat? Ensin täytyy tunnistaa mistä häiriötekijästä on missäkin tapauksessa kyse ja sitten miettiä keino asian kiertämiseen.

 

Kuinka opit kävelemään?

Tiimimestareissa ja HOPE –leireillä olen päätynyt keskustelemaan opettajien kanssa uudelleen ja uudelleen siitä, voiko opettamista vaihtaa valmentamiseen. Vihdoin minulla on esimerkki, jota käyttää näissä keskusteluissa. Kirjailija kirjoittaa siitä kuinka lapsi oppii kävelemään. Kukaan ei opeta lasta kävelemään eikä lapsi tarvitse siihen tuoreinta teoriatietoa. Lapsi nousee ylös, alkaa kävellä ja luultavasti kaatuu. Kaatuessaan ja onnistuessaan lapsi oppii uutta ja yrittäessään uudelleen onnistuu lopulta. Sama toimii myös 15 vuotta vanhemmilla.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!