Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Elämä on nyt

Kirjoitettu 20.10.14
Esseen kirjoittaja: Ella Hurskainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

Elämä on nyt, 4.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.0/5 (1 vote cast)

En ole koskaan ennen lukenut ns. elämäntaito-oppaita. Kirjan ”Havahtuminen” luokittelisin kuitenkin ensimmäiseksi sellaisekseni. Kirja sai pääni pyörälle, ja herätti minussa monenlaisia tunteita, mikä on aina hyvä, oli ne sitten negatiiviasia tai positiivisia. Se sai ihmettelemään, pohtimaan ja hämmästelemään, jossakin vaiheessa lukiessani huomasin jopa kyynelten eksyneen silmiini. Tykkään ajatella, ja saada asioihin erilaisia näkökulmia, ja niitä kirja todella tarjosi minulle. Tarvitsen kuitenkin vielä ainakin toisen lukukerran, että pääsen todella sisälle kirjaan, ehken vielä silloinkaan, mutta haluan yrittää.

Kirjan hajanaisuus oli kuin elämä itsekin; arvaamatonta ja täynnä yllätyksiä. Kirjassa ei koskaan tiennyt mitä seuraavalla sivulla tulee vastaan, niin kuin ei elämässäkään. Siksi elämässä onkin tärkeää elää juuri tässä ja nyt, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Asiasta puhutaan paljon, niin kyseisessä kirjassakin kuin yleensä elämässä, mutta ajatukseen ei silti tartuta kiinni. Se on ihana ajatus. Turha huolehtia tulevaisuudesta, kun ei kuitenkaan voi tietää mitä se tuo tullessaan. Kirjassa puhutaan pelosta, joka johtaa toimintaamme. Jos tulevaisuudessa odottaa jokin asia, joka pelottaa meitä, suuntaamme energiaamme asian pelkäämiseen etukäteen. Tästä löydän lähiajoiltakin esimerkkejä omasta elämästäni; Suhtauduin yksin muuttamiseen ja koulun alkamiseen Tiimiakatemialla innolla ja uteliaisuudella, samalla kuitenkin pelkäsin näitä asioita monta kertaa etukäteen. Hölmöä. Pelkäsin jotakin, mistä en vielä tiennyt mitään. Olisin voinut suunnata kaiken pelkoni viemän energian elämästä nauttimiseen, ja juuri siinä hetkessä elämiseen. Saatoin olla huomaamatta jotain kaunista ja ihanaa ympärillä, kun kohdistin mieleni ja energiani pelkoon tulevasta.

Kirjassa puhutaan kuinka menneet asiat vaikuttavat nykyelämäämme vahvasti. Kokemamme ja kuulemamme asiat luovat meihin ennakkoluuloja. Tästäkin ”ei ehkä niin syvällinen”- esimerkki omasta elämästäni, joka kuitenkin kuvastaa mielestäni asiaa hyvin; Pienenä naapurimme koira lähti jahtaamaan minua juostessani sitä karkuun. Näinkin pieni asia on saanut minut pelkäämään kaikkia koiria lapsuudesta lähtien. Yksi viaton innokas koiran rääpäle on luonut minuun ennakkoluulon ja pelon kaikkia koiria kohtaan. Maailmassa ihmiset, eläimet, kasvit ja kaikki pitäisi nähdä ja ottaa vastaan yksilöinä. Kirja tarjoaa avartavia ajatuksia siitä, kuinka katsomme ihmisiä itse luomiemme ennakkoluulojen ja odotusten läpi. On vaikea muuttaa ajatusta ihmisestä, josta on jo valmiiksi päähän iskostunut tietty kuva. Siksi ihmiset ja kaikki muutkin pitäisi nähdä muuttuvina ja kehittyvinä yksilöinä.

Kirjassa oli monia hyviä kohtia, jotka haluaisin nostaa esiin. Tässä kuitenkin muutamia De Mellon lausumia suosikki pätkiä, jotka saivat ajatukseni hyrräämään:

”Antakaa kun kerron teille jotakin: Jos koskaan sallitte itsenne tuntea hyvää mieltä siksi, että joku sanoo teidän olevan hyvä, valmistatte itsellenne pahaa mieltä silloin, kun ihmiset sanovat, että ette olekaan hyvä. Niin kauan kuin elätte täyttääksenne toisten ihmisten odotukset teidän on huolehdittava, mitä puette yllenne, miten kampaatte hiuksenne, ovatko kenkänne kiillotetut – lyhyesti sanottuna, että täytätte heidän jokaisen kirotun odotuksensa. Sitäkö te kutsutte inhimillisyydeksi?”

Tämä pätkä herätti minussa ristiriitaisia ajatuksia. Toisilta saamamme kehut voivat herättää meissä onnen ja ilon tunteita, ne piristävät päivää. Niiden varassa ei kuitenkaan kannata elää, eikä olla niistä riippuvainen. Loppuen lopuksi, mitä väliä jos joku ei pidä tai pitää esimerkiksi paidastasi, ei se tee sinusta eikä toisestakaan sen huonompaa tai parempaa. On hienoa huomata, kuinka jotkut ihmiset ovat niin rohkeita, että he eivät anna muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan toimintaan. Elämäni aikana olen huomannut itsekin omassa rohkeudessa suurta kasvua, ja odotankin, että täällä Tiimiakatemialla rohkeuteni ja varmuuteni itseäni kohtaan kasvaa vielä enemmän.

De Mello laukoo kirjassaan karuja totuuksia, siitä kuinka ihmiset ovat itsekkäitä olentoja, ja kaiken tekemämme takana on oman edun tavoittelu.

”Itsekkyyttä on kahta lajia. Ensimmäinen laji on sitä, että suon itselleni mielihyvää miellyttämällä itseäni. Tällaista kutsutaan usein itsekeskeisyydeksi. Toinen laji on sitä, että suon itselleni mielihyvää miellyttämällä toisia.”

Kun rupesin ajattelemaan tätä, se pamahti vasten kasvoja. Tiimiakatemialla toimitaan paljon ryhmissä, ja jaetaan oppeja ja autetaan toisia. Täällä puhutaan paljon ryhmähengestä, ja tiimityöskentelystä. Ajavatko kaikki kuitenkin loppuen lopuksi vain omaa etuaan? Eikö vilpitöntä hyvätahtoisuutta ole ollenkaan olemassa? Siinäpä vasta pohdittavaa. Minä itse tahdon uskoa ihmisten hyvyyteen ja vilpittömyyteen, mutta kirja sai ajattelemaan asiaa eri näkökulmasta.

Lopuksi vielä yksi suosikkipätkä, jolla kirja alkoi:

”Eräs mies löysi kotkan munan ja pani sen kanalassa kananpesään. Kotkanpoikanen kuoriutui tipuparvessa ja kasvoi yhdessä niiden kanssa.
Koko elämänsä ajan se uskoi olevansa kana ja teki, mitä kanat tekevät. Se kuopsutti maasta matoja ja hyönteisiä. Se kotkotti ja kaakatti. Ja se saattoi räpäyttää siipiään ja lentää ilmassa muutaman metrin.
Vuodet kuluivat ja kotkasta tuli hyvin vanha. Eräänä päivänä se näki mahtavan kotkan liitävän yläpuolellaan pilvettömällä taivaalla. Se kaarteli sulavan majesteettisesti voimakkaissa ilmavirtauksissa hädin tuskin liikauttaen vahvoja, kultaisia siipiään.
Vanha kotka katseli sitä lumoutuneena.
”Mikä se on?” se kysyi.
”Se on kotka, lintujen kuningas,” vastasi sen naapuri. ”Se kuuluu taivaalle. Me kuulumme maahan – me olemme kanoja.”
Niin kotka eli ja kuoli kanana, koska se luuli olevansa kana.”

Kotka elää kanojen elämää, koska hänelle on opetettu, että hän kuuluu kanojen joukkoon ja hänen pitää toimia heidän tavallaan. Ihmiset tekevät aivan samaa. Miksi niin monet ihmiset kulkevat läpi elämän samaa kaavaa noudattaen, vaikka maailma on täynnä mahdollisuuksia? Ei meistä kukaan kuulu mihinkään tiettyyn kaavaan, meidät on vain opetettu kulkemaan tietyn reitin mukaan. Haluan luoda elämälleni ikioman polun, en kulkea muiden odotusten tai halujen mukaan. Onneksi olen nyt täällä Tiimiakatemialla, jossa saan etsiä omia intohimojani ja tavoitella omia unelmiani.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!