Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hauska oppiminen koetuksella etäaikana

Kirjoitettu 04.05.20
Esseen kirjoittaja: Ella Saikkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Lauri Järvilehto
Kategoriat: 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ensimmäinen ja koko kirjan keskeisin kysymys; voiko oppiminen olla hauskaa? Totta kai! Mutta oppiminen sisältää myös karun totuuden omasta rajallisuudesta niin tietopääoman kuin oman oppimiskapasiteetin suhteen. Onkin keskeistä löytää keinot, joilla oppimisesta tehdään niin palkitsevaa, että oman rajallisuuden tajuaminen motivoi, lamaannuttamisen sijasta.

Uuden oppiminen vaatii merkittävän määrän toistoja ja kun puhutaan oppimiseen vaadittavasta ajasta, astuu keskiöön sisäinen motivaatio. Mitä enemmän intohimosi ja kiinnostuksen kohteesi ruokkivat sisäistä motivaatiota sitä tehokkaammin aivot oppivat, erityisesti jos opit voidaan soveltaa suoraan käytäntöön. Sisäiseen motivaatioon vaikuttavat keskeisesti kolme tekijää; autonomia, kompetenssi ja yhteisöllisyys.

Autonomia eli ajatus omasta vaikutusvallasta suhteessa omaan tulevaisuuteen ja nykyhetkeen.

Kompetenssi eli kyky selvitä haasteista, jotka ylläpitävät kiinnostustasi ja joiden tuloksia pidät merkityksellisinä. Mielenkiinnon ylläpitämiseksi haasteiden tulee olla todellisia omiin taitoihin nähden, mutta ei ylitsepääsemättömiä.

Yhteisöllisyys puolestaan tarkoittaa tunnetta yhteenkuuluvuudesta ja siitä, että minun teoillani on todellista merkitystä muiden hyvinvointiin ja yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.

Sisäisen motivaation elementit ja Flow-tila etätyöaikana:

Ensimmäiset viikot etätyöaikana olivat minun osaltani erittäin tuotteliaat. Koin, että sain päivisin paljon aikaiseksi ja pääsin useita kertoja flow-tilaan, jossa pystyin tehokkaasti keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Kuitenkin tätä hetken huumaa seurasi usean viikon loiva, mutta tasainen alamäki. Vasta nyt viime viikkojen aikana olen todella tajunnut mistä se on johtunut – yhteisöllisyyden tunteen puute. Olemme jo useamman viikon ajan tuskailleet kesäprojektien hankinnan ja suunnittelun kanssa. Omaksi ihmetyksekseni huomasin, että pakoilin osittain tätä asiaa, mutta en ymmärtänyt miksi. Kun kirjoitin kesälle oppimissopimusta ja vertasin tunteitani edeltävän kesän kynnykselle, jolloin tällaista ei ollut, huomasin eron; minua ei motivoinut etsiä projekteja yksin.

Etätyössä olemme yhteydessä päivittäin, mutta kommunikaatio ei ole mielestäni kuitenkaan päässyt kaikesta teknologiasta huolimatta aidoimmalle tasolle, joka ennen oli arkipäivää. Yhteisöllisyyden tunnetta ja onnistumisen hetkiä on hankaloittanut myös välittömän palautteen vähäisyys. Kun palaute on vaihtunut hymiöiksi ja kommenteiksi viestitulvan ja usean yhtäaikaisen keskustelun keskellä, on tunne oman osaamisen merkityksestä heikentynyt. Kun tunne omasta merkityksestä tiimin jäsenenä on häilynyt ajoittain, on yhdessä isosti ajattelun taito ja sisäinen motivaatio ollut koetuksella. En ole vieläkään löytänyt selkeää ratkaisua kuinka luovaa ajattelua voisi tehostaa, mutta olen huomannut kuinka ajattelulle ja yhteiselle vapaalle dialogille on syntynyt normaalia korkeampi kynnys ja kuinka sille varattu aika on hiljalleen hiipunut olemattomaksi. Tuskastelin omien kesäsuunnitelmieni kanssa niin, että ajoin itseni nurkkaan miettimään projekteja, jotka eivät suoraan sanottuna innostaneet minua. Kun sitten tiimiläiseni kanssa soittelimme usean tunnin mittaisen höpöttelypuhelun siivoilun lomassa, olimme täynnä ideoita, omasta siideripanimosta lähtien. Silloin ymmärsin, etten ollut päässyt ajattelun tasolla flow-tilaan viikkoihin ja sen seurauksena olin hyvin kaukana flowsta myös tekemisen tasolla ajoittain. Kun vihdoin olemme päässeet miettimään ja edistämään uutta ideamme tulevasta kesäprojektista, olen huomannut kuinka innostus tarttuu ja synnyttää flow-tilaa myös kanssaihmisissä, jopa etäyhteyden välityksellä.

Myös loputtomat etäpalaverit ja ymmärrettävästikin lisääntynyt notkuminen eri viestintäkanavissa on pirstaloittanut työpäivän niin moneen osaan, että todelliseen keskittyneeseen tilaan pääseminen on ollut liki mahdotonta. Jotta saavutan todellisia onnistumisen hetkiä, jotka ruokkivat tekemistä, on minun saatava tehdä konkreettisia tehtäviä alusta loppuun yhdeltä istumalta. Kun päivän aikana edistää useaa projektia hieman, voi todellinen työn määrä olla suhteessa aivan sama, mutta onnistumisen tunne on tipotiessään. Olenkin jakanut projekteja yksittäisiin pidempiin osioihin kalenteriin, sekä pyrkinyt (hieman huonolla onnistumisprosentilla) rajaamaan palaverien määrää per päivä. Lisäksi olen virittänyt seinälleni kartan täynnä to do-lappua, jolloin pystyn luottamaan siihen, että tehtävät asiat ylhäällä muuallakin kuin päässäni, ja saan merkittävää onnistumisen tunnetta listan lyhentyessä.

 

Loppuun vielä, Tiimiakatemian keskeisin ja mielestäni varmasti yksi tärkeimmistä opeista on oppi tiedon hakemisesta ja sen moninaisesta olemassaolosta. Jokaisella meillä (myös sinulla, joka luet tätä tällä hetkellä) on edessämme laite, joka sisältää kaiken maailman tiedon videoina, kuvina, teksteinä jne., ja silti koulumaailma tukeutuu vuosia vanhoihin kirjoihin ja puhuvaan päähän luokan edessä. Väheksymättä ollenkaan koulumaailmaa, joka taatusti avarsi omaa ajatteluani ja sivistystäni enemmän kuin mikään muu, on syytä miettiä kuinka oleellista on kaataa valmiiksi pureskeltua tietoa 35 tuntia viikossa päähän, jos käteen jää ennemmin välituntien höpöttelyt. Siksi Tiimiakatemialla vallitseva ajatus esimerkiksi siitä, että kirjoja ei lueta varastoon vaan tarpeeseen on mielestäni loistava. Sisäisen motivaation yksi keskeinen (ja itsekäs) motivaattori on se, että mitä minä tästä hyödyn. Jos vastaus on ”en mitään” on siihen käytetty aika hukkaan mennyttä, sillä aivot eivät ole oppivassa tilassa.

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!