Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Et kuitenkaan usko…

Kirjoitettu 12.04.17
Esseen kirjoittaja: Aleksi Suomala
Kirjapisteet: 2
Kirja: Et kuitenkaan usko...
Kirjan kirjoittaja: Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso
Kategoriat: 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.12. Elämänkerrat

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

On se kyllä rohkea kaveri, täytyy sanoa. Kirjassa tuli lähes joka kappaleessa sellaisia juttuja vastaan, jotka pistävät ajattelemaan omaa rohkeutta kohdata maailmaa. Turpaan tulee joka suunnasta, mutta on vain painettava eteenpäin.

 

Mitä tarkoittaa oikeasti lähteä matkalle?

 

Ville Haapasalon ratkaisu lähteä tavoittelemaan opiskelupaikka venäjältä tuntuu käsittämättömän rohkealta ratkaisulta. Villen hyppy täysin tuntemattomaan nuorella iällä saa minut aina miettimään omaa käytännön rohkeutta. Olihan Villelläkin omat heikot hetkensä, kirjassa hän puhui ”itsemurha” yrityksistä, jotka todellisuudessa olivat itsensä etsiskely ajanjaksoja. Mieleenpainuvin Villen itsariyritys oli mennä ison puun alle odottamaan salamaniskua.

 

Olen tiimiakatemian aikana yrittänyt lähteä henkilökohtaiselle matkalle varmaan 3 kertaa, jotenkin se matka sitten tyssää johonkin ylämäkeen ja sitten mietitään pari kuukautta, että mitähän sitten. En koe, että epäonnistumiset ovat huono asia minulle, koska aina niistä jotain oppii. Ensimmäiset pari vuotta meni tajuta se tosiasia, että ihmiset joilla ei ole suunnitelmaa tekevät töitä ihmisille joilla on joku suunnitelma. Käytännössä pitää aina olla jotain omia projekteja menossa, jotta tietää että mennään elämässä eteenpäin eikä tehdä vain hommia mitä sattuu tulemaan vastaan.

 

Olen huomannut, että minulla matkalle lähtö ei ole ollut kauhean vaikeaa, alkumotivaatio on hurjaa ja asioita pitää tapahtua paljon, jotta ollaan tarpeeksi pitkällä ensimmäisten vaikeuksien tullessa vastaan. Olen monesti jättänyt leikin kesken todella innostavissakin asioissa, jos asioita ei tapahdu tarpeeksi paljon heti alussa.

 

Olen yrittänyt ratkaista tätä ongelmaa jo pitkään. Olen tullut siihen tulokseen, että on joka tapauksessa parempi lähteä tosissaan matkalle kuin jäädä liikaa varmistelemaan, että onko asia varmasti oikea. Olen oppinut huomaamaan, että menestyjät ei ikinä anna periksi. Mentaalisesti tämä tarkoittaa minulle sitä, että vaikka on tullut takapakkia ja vääriä valintoja, koen että olen samalla matkalla. Jotenkin tämä kolahti, kun ihmettelin Villen uskomattomia seikkailuja. Hän on ollut koko ajan samalla matkalla, vaikka elämässä on tapahtunut laidasta laitaan. Aina se ei vaan näytä siltä, jos joku iso asia loppuu ja uutta ei ole vielä näkyvissä.

 

Venäjä on uskonnollinen maa, Villeltä kysytään että mihin hän uskoo. Onhan hän nähnyt shamaaneja ja uskomattomia asioita joita ei järjellä voi selittää. Ville uskoo itseensä, siihen että pystyy tekemään kovissa paikoissa oikeita ratkaisuja ja seisomaan niiden takana. Huomaan että meillä on aika lailla samanlainen ajatusmaailma tässä suhteessa. Olen tiimiakatemian aikana saanut huomata, että jotenkin tilanteissa aina vain pärjää. On levollista kohdata maailma, kun on sopivasti luottamusta itseensä.

 

Kokonaisuuden tajuaminen

 

Ville joutui tekemään paljon asioita joita ei halunnut tehdä, jotta pääsi tekemään elokuvia ja näyttelemään. Hän aluksi tappeli todellisuutta vastaan, mutta sitten tajusi olevansa show bisneksessä mukana. Kaikki edustustilaisuudet, nimmarit ja haastattelut kuuluvat pakettiin. Ville vain lakkasi taistelemasta vastaan ja tajusi että helpommalla pääsee henkisesti jos yrittää nauttia näistä tilaisuuksista jos mahdollista. Villen matka Pietarin näyttelykoulusta Venäjän koko kansan suosioon on ollut vaiherikas. Hänen on täytynyt nostaa tasoaan monta kertaa matkalla, aina kun taso nousee, kokonaisuus avautuu paremmin.

 

Mietin omaa matkaani tiimiakatemialla kirjan kautta. Alkuun pysyttiin porukoissa ja tehtiin mukavia asioita mitä muutkin tekevät. Seuraava vaihe sisälti yrityksiä lähteä luomaan omaa matkaa kohti sarjayrittäjyyttä. Nämä yritykset tyssäsivät monestakin syystä, koin junnaavani paikallani. Viimeisimmässä vaiheessa tajusin, että olen ollut koko ajan matkalla. Minua ei haittaa vaikka suunniteltu määränpää vaihtuu matkalla, pääasia että uskallan lähteä täysillä kohti tavoitteita. Kokonaisuudessa etenen koko ajan johonkin päin, onhan se parempi kuin olla paikallaan ja yrittää keksiä jotain täydellistä. Kaikki nämä vaiheet ovat vaatineet tason nostoa, kokonaisuus on näyttäytynyt selvemmin taso kerrallaan.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!