Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Eteenpäin

Kirjoitettu 17.09.17
Esseen kirjoittaja: Teemu Kukkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Drive
Kirjan kirjoittaja: Daniel H. Pink
Kategoriat: 1. Oppiminen, 4.3. Johtamisen ja organisaation kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mikä ajaa ihmisiä eteenpäin? Mikä on se tekijä millä suurimmat edistysaskeleet, keksinnöt ja maailmanihmeet saadaan aikaan? Mikä saa ihmisen harjoittelemaan yhtä asiaa yli 10 000 tuntia tai kertaa? Tarvitaan sitä taitoa, luovuutta ja rohkeutta, jotta voidaan luoda kehittyneempää tai jotain uutta. Tarvitaan visiota ja päämäärätietoisuutta valottamaan omaa polkua.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 

Vuonna 1949 psykologian professori Harry Harlowe todisti, ettei ihmisen ja eläimen käyttäytymistä säätele pelkästään sisäinen vietti ja ulkoinen motivaatio. Hän todisti tämän apinoilla. Näille apinoille annettiin mekaaninen pulmapeli ja ilman mitään palkkiota tai kehumista oletettiin apinoiden vain jättävän lelun sikseen. Kaikkien yllätykseksi apinat uteliaisuuttaan kokeilivat vehjettä ja lopulta keksivät miten se toimii.

Mitä pidemmälle pääsin peruskoulussa eteenpäin, sitä vähemmän tykkäsin koulusta. Ei ollut enää montaa ainetta mistä olin kiinnostunut. Historiasta olen kuitenkin vieläkin utelias. Ehkä siksi, että sain siitä hyviä arvosanoja ja kirjoittamiani esseitä kehuttiin. Tottahan toki sitä kirjoittaa hartaammin aiheesta mikä kiinnostaa, eikä matematiikasta tarvinnut esseitä kirjoittaa (mikä voisi olla todella hyvä ajatus teorioiden sisäistämiseksi). Ilman uteliaisuutta ei tule harjoitusta. Ilman harjoitusta ei opi taitavaksi.

Uteliaisuudeksi näen itseohjautuvuuden, niin kokeilumielessä kuin myös uuden tiedon hankinnassa. Molemmat yhtä tärkeitä terveen uteliaisuuden omaamiseksi. Mukaan tulee luovuus, vapaus ja onnellisuus. Ajatellen keppiä ja porkkanaa, rangaistusta ja palkkiota, kuinka pitkälle sillä tyylillä pääsee tuhoamatta kohteen luovuutta, uteliaisuutta ja omatoimisuutta? Saat palkkion, kun teet niin kuin käsketään ja mahdollisesti bonuksen, kun teet enemmän tai vähemmässä ajassa kuin on pyydetty. Tämä toimii oikein hyvin, kun kyseessä on esim. tukussa joulu-ständien kasaamista tietyllä aikaraamilla ja palkkio tulee kasattujen ständien määrästä. Kepistä tulee, jos jostain ständistä löytyy virhe. Mahdollisimman paljon tulosta, mahdollisimman vähässä ajassa ja mahdollisimman hyvää jälkeä. Siinä on luovuuden lähde! Ei ole ja ei ole tarkoituskaan olla.

Harmittavan paljon löytyy tällaisia työpaikkoja, missä ei ole annettu varaa luovuudelle ja kehitykselle työntekijöiden suunnasta. Keppi ja porkkana motivaatio keino on äärettömän vanha, mikä toimii juurikin ”aivot narikkaan” – tyylisessä urakkahommassa. Sitä on sovellettu hieman liikaa työntekijöiden motivointiin silloin kun olisi enemmän käyttöä luovuudelle ja oma-aloitteisuudelle esim. kehittää automatisointi puuduttavaan hommaan. Luin artikkelin aikoinaan koodarista, joka oli pistänyt tietokoneen tekemään kaikki hänen työnsä. Hyvä homma, mutta miksi häntä siitä parjattiin? Toki hän otti pitemmän aikaa palkkaa työstä, minkä kone teki hänen puolesta, eli maksettiin kahvin juonnista. Hän ei siis kertonut johtoportaalle: ”Hei, keksin miten ette tarvitse minua enää palkkalistoilla, sillä kone voi tehdä työni puolestani”. Robotiikka, digitalisoituminen, automatisoituminen ja kaikki yhtä ovat uhka monille työpaikoille. Hän siis, kuten monet muutkin, pelkäsi koneen vievän hänen elantonsa. Olisiko tätä pelkoa ollut, jos puuduttavaan ja rutiininomaiseen työhön ei olisi sisällytetty keppiä eikä porkkanaa? Työhön oltaisiin annettu siitä kiinnostuneille vapautta kehittää, ilman potkujen uhkaa tai joulubonuksen pelkoa? Yleisesti ottaen rahahan ei luo kuin kaksi tunnetta. Pelkoa ja ahneutta. Tässä esimerkissä, uskon joulubonuksen tms. olevan pelko, että riittääkö tämä työmäärä sen ansaitsemiseen tai olenko kehittänyt yritystä tarpeeksi, jotta tällä olisi varaa maksaa bonusta?

Uskon tämän kepin ja porkkanan liiallisen käytön kitkeneen kaiken luovuuden ja uteliaisuuden mitään hyvää kohtaan erittäin systemaattisesti läpi peruskoulun. Nyt kuulee hyvien uusien tuulien alkavan puhaltaa, mutta niin kuin aina, kehitys saapuu hitaasti. Tätä kyseistä kehitystä jarruttaa vielä asian kieltäminen niin monella vanhalla opettajalla ja sitä korkeammalla taholla. Ovat vahingossa kusseet omaan nilkkaan ja hävittäneet oman uteliaisuuden, avoimuuden ja ilon kehittää. Ovat samassa tilanteessa kuin äskeinen koodari, saamassa palkkaa turvallisesti, kunhan eivät vahingossakaan tee liikaa hälyä itsestään ja omista radikaaleista kehitysajatuksistaan (tai koodarin kokeiluista). Kunhan kukaan ei huomaa…

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 

Kirjassa mainittu koe: On kaksi ryhmää lapsia, jotka molemmat pyydetään piirtämään. Toiselle ryhmälle lapsia luvataan palkkioksi jonkinlainen sertifikaatti tai suomalaisittain: papukaijamerkki, kun taas toinen ryhmä ei saa mitään. Molemmat ryhmät pyydetään piirtämään uudestaan, mutta tällä kertaa kummallekaan ryhmälle ei luvata mitään ansioituneen taiteilijan veteraani kunniakirjaa. Tästä syystä aiemmin sellaisen saaneet lapset eivät suostu piirtämään, kun toiset jatkavat iloisesti luovuuden virran kasvattamista.

Tämä koe muistutti omaa kokemustani seitsemännen luokan kuvaamataidon tunnilta, kuinka oma mielenkiintoni piirtämistä ja kaikkea sitä kohtaan romahti hyvin pitkäksi aikaa. Kaikki ovat eritasoisia jokaisessa aineessa koulussa ja se on selvää se. Jotkut ovat hyviä piirtämään. Näin kuinka opettaja tapansa mukaan pysähtyi usein näiden hyvien oppilaiden kohdalla antamassa positiivista palautetta ja sen jälkeen antoi lisää ajatuksia, miten parantaa tekniikkaa. Omalla ja surullisesti monen muunkin huonomman piirtäjän kohdalla hän tykkäsi tokaista, ettei meissä ole sitä mitä tarvitaan ja antoi kaikin puolin negatiivisia palautteita. Onnistuneille porkkanaa ja epäonnistuneille keppiä. Näinhän se on ollut jo kauan aikaa ja ennen se keppi oli nimenmukaisesti keppiä.

Nykyään on hienoa nähdä kehityksen askeleita, miten joissain luokissa annetaan opiskelijoiden mennä omaa vauhtiaan ja kannustetaan yhdessä ajattelemiseen. He jotka ovat edellä, auttavat heitä jotka ovat jäljessä ja ongelmia joita kukaan ei tiedä ratkaistaan yhdessä opettajan avustuksella. Mitä vähemmän auktoriteettia tarvitaan, sitä paremmin saadaan pidettyä itseohjautuva ja positiivinen ilmapiiri, jossa jopa flow tilat ovat paljon mahdollisempia, varsinkin kun ei tarvitse odottaa tai kiirehtiä liikoja.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 

Oma neuvoni itselleni, jos joskus löydän itseni tilanteesta, työstä tai opinahjosta missä omaa uteliaisuuttani, luovuuttani, itseohjautuvuutta tai flow-tilaan pääsyä pistetään ahtaalle, niin kepillä tai porkkanalla, älä välitä siitä liikaa, vaan tee. Toisten arvostelut eivät tarkoita mitään, jos ne eivät auta minua eteenpäin. Jos kerran sait ylistystä tehdystä työstä, älä odota sen tulevan uudestaan samasta työstä, vaan kehitä. Älä anna toisten kyseenalaistamisen vaikuttaa omiin kiinnostuksen kohteisiin, sillä kukaan ei sen paremmin tiedä mistä minä itseni löydän viiden vuoden päästä, sen enempää kuin itsekkään.

Opimme kaikki niin eritavoin asioita ja olemme kiinnostuneita niin erilaisista asioista ja niin erilaisiin aikoihin. Tälläkin hetkellä itseäni kiinnostaa hieman olisiko itsestä biologiaa tai historiaa opiskelemaan ja saisinko maalattua taulun valmiiksi, jonka voisi polttaa ennen kuin kukaan muu sen näkee. Tämä mielessä, unelma työpaikka mitä voisin koskaan kuvitella, olisi kuin yksi iso opiskelumahdollisuus. Paikka jossa kannustetaan itsensä kehittämiseen ja tehdään töitä surutta sen eteen, että työntekijöillä olisi mahdollisuus edetä urallaan, vaikkakin toisessa leirissä. Työntekijät saavat vapauden ja tuen opiskella ja kehittää sitä osa-aluetta mikä kiinnostaa.

Uskon tällaisten työpaikkojen olevan olemassa jo monien, sillä olen nähnyt monen tällaisen synnyn ja tuhon, Tiimiakatemialla. Olen matkoillani törmännyt vasta yhteen yritykseen, mikä toimii samanlaisella innolla työntekijöiden luovuuden ja kehityksen säilyttämiseksi. Olen kuullut monista muista, niin lähellä kuin myös kaukaisista maista. Näiden työyhteisö ja kulttuuri on kehitetty yhdessä. Oma sanastoakin on luotu sen verran, että ulkopuolisen on vaikea päästä heti sisään, mutta huomata saattaa välittömästi sen innon, halun ja sen mikä meitä ajaa eteenpäin.

 

TL; DR: Keppi ja porkkana pois muodista kiitos ja keskitytään sen kehittämiseen mikä meitä jokaista vie eteenpäin. Oma spekulointini on, että uteliaisuus on se mikä kaikkia vie eteenpäin. Keppi ja porkkana tyyli tuhoaa uteliaisuuden jo nuorena ja se voidaan herättää henkiin kannustavassa ilmapiirissä.

 

Teemu Kukkonen

Osuuskunta Driimi

teemu@driimi.fi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!