Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Filosofiaa ja Sokrates kahvila

Kirjoitettu 01.01.15
Esseen kirjoittaja: Aleksi Halsas
Kirjapisteet: 2
Kirja: Sokrates- kahvila, filosofisia kohtaamisia
Kirjan kirjoittaja: Christopher Phillips
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mikä ihmeen Sokrates- kahvila, kuka Sokrates yleensäkään edes on? Puolisen vuotta sitten en oikeastaan tiennyt, mutta tämän puolen vuoden aikana aiheeseen on tullut perehdyttyä. Mielestäni on hauskaa, että en lukiossa kiinnostunut filosofiasta ollenkaan, en toisaalta edes oikeastaan opiskellut sitä. Viimeisimpinä kuukausina filosofia on kuitenkin alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän. Jossain vaiheessa päätimmekin perustaa Tiimiakatemian oman Sokrates- kahvilan, jota ei toisaalta ole vieläkään aloitettu. Keväällä Sokrates- kahvila tai millä tahansa nimellä filosofinen keskustelumme tuleekaan kulkemaan, tulee alkamaan. Kyseisen Christopher Phillipsin kirjan lainasin oikeastaan, saadakseni jonkinlaista kuvaa siitä, mikä Sokrates- kahvila on ja mitä Sokrates kahvilassa tehdään. Kirjan edetessä ymmärsin, että Sokrates- kahvila on juuri sellainen ympäristö, jonka osana haluan olla. Kyseenalaistetaan ja pohditaan yhdessä elämän pieniä ja suuria kysymyksiä. Joku facebookissa ehdotti aiheeksi: miten olut tölkinväri vaikuttaa makuelämykseen? Rippumatta siitä oliko kommentti vitsi vai ei, on kyseinen aihe erinomainen Sokrates kahvilaan, mikäli joku kokee kysymyksen merkitykselliseksi. Mikään kysymys ei ole liian arkinen, suuri tai pieni, Sokrates kahvilaan pohdittavaksi.

”En pysty muuttamaan maailmaa, mutta pystyn muuttamaan maailmaa minussa.” Vai pystynkö sittenkään. Mikä on maailma, mihin se rajoittuu? Mitä on minuus, onko minuutta olemassa? Niin paljon uusia kysymyksiä. Odotan valtavalla innolla sitä hetkeä, kun pääsemme aloittamaan Sokrates kahvilamme ja toivon sydämeni pohjasta, että pystymme antamaan pohdinnalle kaikkemme. Lapset pystyvät siihen helposti, se on heille jopa luontaista. Haluaisinki Christopher Phillipsin tavoin kokeilla Sokraattista dialogia, ala- ja yläaste ikäisten lasten kanssa. Siinä olisikin yksi hieno projekti itselleni, täytyy tässä alku keväästä arpoa, mitä oikeasti haluan tehdä. Jollain tavalla meinaan jatkuvasti hukkua ympäristööni, mutta keväällä teen sen, uin rantaan. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tällä hetkellä en ole ollenkaan varma missä olen vuoden päästä, enkä edes tiedä mitä teen huhtikuussa. Ainoa asia minkä tiedän on se, että haluan kuunnella itseäni ja omaa sydäntäni entistä enemmän.

Rakkaudesta

Jostain merkillisestä syystä tämä aihe on askarruttanut minua viime aikoina melkoisesti. Tästä kirjasta löysin taas uusia ideoita tähän erikoiseen ilmiöön nimeltä rakkaus. Sokrates väitti olevansa yhtä tietämätön kaikkien alojen suhteen – paitsi rakkauden.

”Eihän minusta muuten mihinkään ole, mutta heti näen kuka on rakastanut tai kehen joku on rakastunut.” – Sokrates (hieman mukaillen).

”Rakkaus tai eros kytkee yhteen ylevän ja arkisen ja antaa ihmisen elämälle merkityksen.”

Nämä molemmat lainaukset kiehtovat minua, mutta kaikista kiehtovin kohta on tässä:

”Rakkaus kohdistuu aluksi tiettyyn henkilöön ja johtaa fyysiseen suhteeseen kahden ihmisen välillä. Ennen pitkää tämä rakkaus kuitenkin ylevöityy ja suuntautuu kauneuteen tietyssä ihmisessä. Mutta kuten Platon teki Pidoissa selväksi, tämäkin eroksen ilmentymä on vain välietappi matkalla kohti korkeampia rakkauden muotoja – rakkaus ihmiskuntaan, rakkaus kaikkeen totuuteen ja kauneuteen, rakkaus täydelliseen kauneuteen, joka on havaittavissa todellisuuden tuolla puolen.” Tämä on todella kiehtova näkökulma, sillä Osho puhuu rakkaudesta vastaavalla tavalla, toki hieman eri sanoin. Nyky-yhteiskunnassamme rakkaus on kuitenkin mielestäni hyvin rajattua. Se on hyvin tiukasti rajattuna tiettyyn muottiin, toisaalta koen rakkauden aiheena jollain tavalla tabuksi, sillä en oikeastaan edes uskalla ilmaista kaikkia mielipiteitäni aiheesta näin julkisesti omina sanoinani. Pitäydyn mielummin toisten lainaamisessa, sillä silloin minulla ei varsinaisesti ole vastuuta sanoistani. Koen tämän ymmärtämisen itselleni itseasiassa valtavana kehitys askeleena, sillä toisten lainaaminen on itsessään täysin typerää. Perustelet jonkin väitteen sillä, että joku ”viisaampi” (lue arvostetumpi) on sanonut niin. Jollain tavalla päässäni, mikäli sanon jotakin ei se ole niin arvokasta, kuin jokin esimerkiksi Sokrateen sanoma. Tästä tullaan mahdollisesti myös matalaan itsetuntoon ja pelkoihin, vaikka koen olevani jollain tasolla oma itseni, pelkään oikeastaan olla oma itseni. Ja vaikka haluaisin, että minulla ei ole tarvetta miellyttää muita, minulla kuitenkin on tällainen tarve. Kiehtovaa, kiehtovaa, kiehtovaa.

”Rakkautta ei voi määritellä korulausein, vaan se on nähtävä, tunnettava, kuviteltava ja koettava.” – Diotima (Pitojen loppu puolella)

Jatkan edelleen tätä muiden lainaamista, vaikka voisin sanoa saman asian itse. Tämä on yksi asioista, johon minun tulee jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ehkä Sokrates kahvilan kautta saan varmuutta mielipiteisiini ja uskallusta seistä ajatusteni takana, sillä vaikka tiedostan, että olen lähes aina väärässä, välttelen kyseistä tosiasiaa kaikesta huolimatta. Toisaalta en tiedä ovatko ajatukseni edes osa minua tai minuutta, sillä minän määritelmä on minulle hyvin epäselvä.

”Rakkaus on jotain, mikä täytyy ilmaista, osoittaa ja se vie siihen ylimaalliseen paikkaan, joka on meissä muttei rajoitu meihin. Tähän paikkaan on kuitenkin hyvin vaikea päästä.”

Kiehtovaa ja melko lähellä useita aikaisemmin lukemiani asioita. Haluan päättää esseeni katkelmaan kirjasta The Faith of Heretic, kyseinen katkelma löytyy myös tästä Christopher Phillipsin Sokrates- kahvila kirjasta ja mielestäni se tuo fantastisen näkökulman elämään. Kyseinen The Faith of Heretic on kyllä taas yksi kirja, joka täytyy lisätä lähes loputtomalta tuntuvaan luettavien kirjojen listaan.

”Antaa niiden ihmisten toivoa ikuista elämää, jotka eivät tiedä mitä tässä elämässä tekisivät vaan tuhlaavat aikansa turhuuksiin. Jos elää kiihkeästi, koittaa hetki, jolloin uni tuntuu autuaalta. Jos rakastaa kiihkeästi, koittaa hetki, jolloin kuolema tuntuu autuaalta. — — Haluan elämän, jota en jaksaisi elää ikuisesti. Elämän täynnä rakkautta ja kiihkoa, tuskaa ja luomista. — — Niin kuin ihminen ansaitsee hyvin nukutun yön, hän ansaitsee myös kuolla. Minkä takia haluaisin herätä jälleen? Jotta voisin tehdä mitä aikanani jätin tekemättä? Kaikilla meillä on paljon enemmän aikaa kun pystymme käyttämään hyvin. — — Elämän pilaa ja tekee kurjaksi tunne, että kuolema on kaukana eikä vaikuta nykyhetkeen. — — Mutta elämästä tulee parempi, jos ihmisellä on sovittuna tapaaminen kuoleman kanssa. — — Kuoleman ajattelemisessa ja siitä puhumisessa ei ole mitään synkkää. Ne jotka ylenkatsovat rehellisyyttä, eivät tunne sen iloja.”

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!