Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Fish!

Kirjoitettu 03.04.13
Esseen kirjoittaja: Anniina Maukonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Fish!
Kirjan kirjoittaja: Stephen C. Lundin, Harry Paul ja John Christensen
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Fish!- kirjassa kerrotaan fiktiivinen tarina siitä, kuinka finanssialan yritys otti mallia työntekoonsa kalakauppiailta.

Innostuin tästä kirjasta, koska haluan, että Myllytuvalla on mahtava työilmapiiri. Tietenkin haluan myös, että ilmapiiri on mahtava tiimiyrityksessämme. Olen persoona, joka ennen helposti samastui muiden fiiliksiin, jos muut nurisivat. Tästä olen pyrkinyt kuitenkin pois, vaikka se joskus onkin vaikeaa. Vastaavasti myös innostun kaikenlaisesta hulluttelusta ja muusta muiden mukana.

Fish!- filosofia perustuu neljään kohtaan, jotka ”parantavat työmoraalia ja saavat sinut rakastamaan työntekoa.” Näissä kohdissa itää totuuden siemen, sillä työpaikan ilmapiiri on kiinni ihmisistä. Vain ihmiset ja heidän tahtonsa voi vaikuttaa siihen, millaisessa työilmapiirissä he työskentelevät. Ja jos ihmiset ovat valmiita antamaan panostuksensa jonkun asian eteen, silloin tapahtuu jotain. Tässä tapauksessa, kun noudattaa neljää fish!- filosofian kohtaa, työilmapiirista tulee energisempi ja innostavampi!

”Työelämässä voi aina valita, miten työnsä tekee, vaikka ei voisikaan valita sitä, mitä tekee työkseen.”

Valitse asenteesi. Viime syksynä Tiimiakatemian synttäreitä myydessäni, huomasin, kuinka kaikki on asenteesta kiinni. Joinain aamuna herätessä ensimmäinen ajatus oli ”tänään ei kiinnosta myydä yhtään.” Eräänä päivänä tapahtui muutos. Tallustin akatemialle, nurisin hetken jollekin tyypille, kunnes havahduin. Valittamisella ei ole mitään funktiota. Homma on hoidettava, nurisin tai en. Ainut mihin voin vaikuttaa, on se asenne, jolla teen nuo hommat. Ja that’s it. Sen jälkeen, aina kun mieleeni juolahtaa ajatus valittamisesta työn suhteen, mietin asennettani. Haluanko minä olla nuriseva työntekijä, vai se joka ottautuu asioihin asenteella ja hoitaa hommat kotiin? Niinpä.

Myllytupaa kohtaan olemme Sallan kanssa alusta alkaen ottaneet asenteen, että tämä homma hoidetaan kunnialla ja niin perhanan reippaalla meiningillä, että alta pois. Sen ovat huomanneet muutkin, ja se antaa itsellekin voimaa kun on niin kovalla asenteella tekemässä. Asenne antaa myös itsevarmuutta!

Sillä on valtava vaikutus itseesi ja muihin, millaisella naamalla tulet aamulla toimistolle. Vaikka sinulla ei olisi maailman paras päivä, kannattaa olla sen verran epäitsekäs, että mietit miten valitsemasi (huono)asenne vaikuttaa muihin. Asenne on tarttuvaa, niin hyvässä kuin pahassa. Asenteen valitseminen on hyvä filosofia myös muuhunkin elämään. Elämässä on paljon negatiivisia asioita, jotka vain pahenevat jos niitä märehtii. Seuraavalla kerralla esimerkiksi tiskivuorta katsellessasi, ota se haasteena, ja vaikka palkitse itsesi suorituksen jälkeen. Tai vaihtoehtoisesti laita kuulokkeet korvillesi, lempimusasi pauhaamaan ja jammaile tiskit puhtaaksi. Vai haluatko olla lussu jolla ei ole asennetta edes tiskaamiseen?

Leiki, siis pidä hauskaa, myös töitä tehdessä. Töissä voi ja saa, tai itse asiassa jopa pitää olla hauskaa. Hauskuus ei ole laiskuutta. Hauskuus useimmin lisää työtehoa, kuin vähentää sitä. Hauskuuden tärkeys lukee myös Tiimiakatemian kymmenessä ohjeessa tiimiyrittäjälle. Hauskuus ja hulluttelu pitää kuitenkin osata lopettaa ajoissa, jotta kaikki työnteko ei mene läskiksi. Tiimiakatemialla varsinkin treeneissä tätä tapahtuu valitettavan usein, mutta onneksi on henkilöitä jotka ymmärtävät vetäistä asiat takaisin oikeille raiteilleen. Tosin välillä minusta tuntuu, että nykyään Tiimiakatemialla yritetään olla ”liian bisnes”- tyyppejä, ja kaikenlainen hauskanpito muualla kuin ruokalassa ja biljardihuoneessa katsotaan pahaksi. ”Oikeissa bisneksissä tehdään vakavaa työtä, hauskuus on laiskuutta.” Pyh ja pah. Lisää hauskuutta akatemialle muulloinkin kun Rakettipäivillä, kiitos. Uskon vahvasti, että hauskuus lisää myös luovuutta!

Piristä muiden päivää. Ihmisten ilahduttaminen on mukavaa. Vaikka kirja Havahtuminen väittää, että teemme toisille ihmisille mukavia asioita jotta tuntisimme itsemme paremmiksi ihmisiksi, en usko siihen. Toisen ilahduttamisesta tulee hyvä mieli, koska toisellekin tulee hyvä mieli. Niinhän sanotaan, että ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”, eli jos piristät muiden päivää, niin saat luultavasti itsekin mukavampaa kohtelua. Joskus toisen piristäminen saattaa olla isompikin asia, mitä olet edes ajatellut. Se saattaa pelastaa toisen huonon päivän, ja miksipä kukaan ei haluaisi tehdä niin. Piristämisen ei tarvitse olla kahvien tarjoamista kaikille tai karkkipussin tuomista toimiston pöydälle, vaan se voi olla iloinen tervehdys jokaiselle toimistossa olijalle. Tai hetken keskustelu jostain muusta kuin työasioista.

Ole läsnä! Tämä on sosiaalista työsuhdeympäristöä ajatellen kaikista tärkein pointti. Läsnä oleminen on kunnioitusta. Läsnä oleminen on välittämistä. Kun teet töitä tai mitä tahansa jonkun kanssa, ole läsnä. Keskity toiseen ihmiseen, kun hän puhuu sinulle. Älä näprää samalla tietokonettasi tai kirjoita viestiä. Ole läsnä.

Nykyään ärsyttää, kun ihmisillä on älypuhelimet. Se jos joku laskee läsnä olemista toisen seurassa. Viestiä pukkaa jostain kanavasta jatkuvasti, ja kesken keskustelun joku kaivaa puhelimen taskustaan ja alkaa näpyttää viestiä tai surffailla facebookissa. Todella ärsyttävää, ja jopa epäkunnioittavaa. Pahin on pitää puhelinta pöydällä, ettei varmasti yksikään viesti mene ohi. En tiedä onko minulla oikeutta ”nurista” tästä, koska teen tätä itsekin aika usein. Tosin jos olen kavereiden tai perheen kanssa, en näpyttele puhelinta jatkuvasti. Töissä tosin pidän puhelimen pöydällä. Entäs jos itse lopettaisin, voisinko sitten vaatia samanlaista käytöstä muilta?

Miten sitten aion soveltaa Fish-filosofiaa Myllytuvalla? Ensinnäkin, asenne meillä on jo kohdallaan. Kysyin äsken kollegaltani Sallalta ”Salla, kuinka pidämme asenteemme koko kesän ajan?” ”Helposti”, kuului vastaus. Totuus on, että olemme niin innoissamme menossa Myllytuvalle, että pitää olla aika suuri juttu joka syö asenteemme. Lisäksi, meillä molemmilla on sen verran kokemusta asiakaspalvelutyöstä, että tiedämme kyllä miten ja miltä naama rutussa oleva asiakaspalvelija vaikuttaa ilmapiiriin. Emme halua sitä. Meillä Myllytuvalla on koko kesän pirun kova asiakaspalveluasenne. Piste. Hymy on paras aseemme. 😉

 

Me olemme Sallan kanssa nuoria. Me olemme hauskoja. Me olemme energisiä. Me opiskelemme Tiimiakatemialla, jossa yksi ohjenuorista on pitää hauskaa. Siinä sellaiset ainekset, joilla syntyy oikein hauska soppa kesäksi.  Kaikilla edellä mainituilla ominaisuuksilla me Sallan kanssa myös piristämme asiakkaidemme päivää. Tervehdimme asiakkaitamme iloisesti, tarinoimme heidän kanssaan ja järjestämme heille mukavia tapahtumia ja ohjelmaa. Olisi hienoa, kun ainakin yhdeltä asiakkaalta kesällä kuulisi, että on piristänyt hänen päiväänsä.

Myllytupa on kokoontumispaikka, johon ihmiset tulevat tarinoimaan ja vaihtamaan kuulumisiaan. Siksi Myllytuvalla läsnä oleminen tarkoittaa paljolti ihmisten tarinoiden ja kuulumisien kuuntelemista. Ei tarvitse varmaan edes mainita, että puhelinta ei räplätä työaikana asiakkaiden edessä, ja olemme aina tiskillä ottamassa ihmiset pirteinä vastaan.

Näihin sanoihin ja tekoihin, kiitos kun luit esseeni. Toivottavasti nähdään Myllytuvalla!

– Anniina

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!