Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Fish!

Kirjoitettu 20.04.13
Esseen kirjoittaja: Saija Valkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Fish!
Kirjan kirjoittaja: Stephen C. Lundin, Harry Paul & John Christensen
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 2.5. Yhteisöllisyyden klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Stephen C. Lundinin, Harry Paul:n ja John Christensenin kirjan Fish! Kirja kertoo kuinka huonosta työilmapiiristä voi saada rakennettua ilmapiirin, jossa kaikki viihtyvät ja haluavat työskennellä. Kirjassa oli muutama pointti, jotka saivat minut nauramaan, sillä niin hyvin ne tuntuivat osuvan tiimiimme tällä hetkellä, seuraavassa muutama esimerkki.

 

”Hei eivät koskaan innostu mistään, mitä töissä tapahtuu”

Tiimissämme on tällä hetkellä 20 jäsentä. Olemme kulkeneet koko alku vuoden lamassa emmekä ole saaneet oikein suurempia aikaiseksi. Lopulta kuitenkin – kuten itsekin vitsailimme: ”Aggressiivinen odottelu tuotti tulosta ja asiakas tuli meidän luoksemme”. Kun näin kävi, emme kuitenkaan näkyvästi innostuneet. Emme osaa. Luonamme on käynyt kevään aikana jo parikin asiakasta tarjoamassa töitä mutta en usko heille asti välittyneen kuinka innoissamme olisimme valmiita tekemään. Joko emme ole tai emme vain osaa sitä näyttää. Tuntuu oudolta, että meitä on 20 ihmistä, ja vaihtelevasti vain muutama osaa innostua näkyvästi. Todennäköisesti me muutkin osaisimme mutta emme vain uskalla. Mikä meitä estää? Miksi emme näyttäisi tunteitamme? Meitä on muutamaan otteeseen kutsuttu apaattisiksi. Milloin oikein otamme siitä itseemme ja tajuamme, että on ihan okei näyttää innostuneelta asiakkaan läsnä ollessa? Ehkä varovaisuudestamme viestii vieläkin se, ettemme uskalla olla täysin omia itsejämme toistemme seurassa, emme puhu vieläkään tarpeeksi suoraan. Mitä pikemmin saamme kaadettua mielissämme olevan valheen, jonka mukaan ”emme voi” sitä parempi.

Kuinka sen sitten teemme? Ensiksikin meidän tulee oppia sietämään pettymyksiä. Kun koemme vastoinkäymisiä, reagoimme niihin voimakkaasti. Mutta kun koemme onnistumisia, emme reagoi juuri ollenkaan. On aika alkaa innostua niin eiköhän se bisnes ala luistaa! Pientä muutosta tiimissämme on jo havaittavissa, johtuu se sitten auringon valosta tai tulevista projekteista joka tapauksessa sitä on ilo seurata.

 

”Aina voi valita, miten työnsä tekee, vaikkei voisikaan valita sitä, mitä tekee”

taas niin osuva pointti. Akatemian aikana olen itsekin moneen kertaan huomannut, ettei aina voi tehdä mitä itse haluaa. Tietysti siihen pyrimme, että kaikki pääsevät toteuttamaan omaa intohimoaan mutta aina se ei ole mahdollista. Aina on kuitenkin mahdollista valita, miten asioihin suhtautuu. On täysin itsestämme kiinni hakkaammeko mielessämme päätä seinään vai ajattelemmeko positiivisesti. Kuten olen aiemminkin jo kertonut, olin ennen melko negatiivinen ihminen. Olen sitä edelleen jossain määrin mutta päivä päivältä opettelen näkemään asioiden valoisat puolet. Herään joka aamu muistuttaen itseäni, että tänään tapahtuu jotain suurenmoista. Vaikkei tapahtuisikaan, ainakin minulla on toivoa, että niin on mahdollista käydä.

Tiimissämme ihmiset ovat myös pikkuhiljaa oppineet huomaamaan, että oma reagointi on se mikä ratkaisee. Voimme valita teemmekö työpäivästä mukavan vai turhauttavan. Suurin osa meistä haluaa viihtyä toimistolla, jonka vuoksi asennekin on sen mukainen. Tietysti aina löytyy parannettavaa kuin myös tässäkin, suunta on joka tapauksessa oikea.

 

”Päivä maailmankuuluna on paljon hauskempaa kuin päivä tavallisena kalakauppiaana.”

Edellä mainittu sai itseni miettimään nykyistä suhdettani elämään ja totesin, että tottahan tuo on. Totta kai olisi hauskempaa olla maailmankuulu, mutta kun alkaa pohtia syvemmin: miksei nykyinen elämäkin voisi olla yhtä hauskaa? Olen oppinut, ettei pidä elää odottaen tulevaa. Pitää elää nykyhetkessä ja parhaiten se onnistuu ottamalla ilon irti ihan jokaisesta asiasta. On turha ajatella, että elämä olisi hauskempaa jos olisi maailmankuulu. Eihän sitä voi tietää! Kirjassa oli hyvä neuvo, jossa kehotettiin elämään joka päivä ajatellen olevansa maailmankuulu. Tällä tavoin viimeistään saa joka päivästä hieman hauskemman. Ja kun opettelee elämään maailmankuulun tavoin, pian se voi oikeasti toteutua.

Meidän pitäisi röyhkeästi Milliossa alkaa elämään ja puhumaan asioista kuin olisimme maailmankuuluja. Silloin tekomme olisivat isompia ja puhuisimme avoimemmin. Emme enää treenailisi ”SM-8-pallo-turnaukseen”, vaan tekisimme isoja ja merkittäviä asioita. Meidän pitää opetella näkemään itsemme uudessa valossa. Me voimme olla maailmankuuluja, jos vain haluamme. Kuka meitä estää?

 

”OLE LÄSNÄ”

Tämä oli mielestäni kirjan yksi tärkeimmistä neuvoista. Tiimissämme usein huomaa kuinka ihmiset ovat paikalla mutta eivät läsnä. He kysyvät mutta eivät kuuntele vastausta. Itse olen aina ollut huono olemaan läsnä. Minulla on vilkas mielikuvitus ja jos asia ei juurikaan kiinnosta, mieli alkaa vaellella enkä enää todellakaan ole läsnä. Olen koettanut opetella olemaan aidosti kiinnostunut ihmisistä ja olemaan läsnä mutta kaltaiselleni mielialanaaltoiluhäiriöiselle ihmiselle se tuottaa suuria haasteita. Yritän kuitenkin parhaani ja toivon tiimiläisiltäni samaa. Dialogissa kun läsnä olemisella on niin suuri merkitys ja poissaolevuuden huomaa välittömästi.

 

TOP 3 käytäntöön:

1)     Näytetään tunteet avoimemmin – INNOSTUTAAN.

2)     Eletään kuin olisimme maailmankuuluja – TEHDÄÄN SUUREMPAA.

3)     Kiinnostutaan aidosti – OLLAAN LÄSNÄ.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!