Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Flow’n löytäminen

Kirjoitettu 17.04.20
Esseen kirjoittaja: Petra Röppänen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Lauri Järvilehto
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hauskan oppimisen äärellä

Oon tykännyt aina tosi paljon urheilusta. Pienestä asti harrastuksia on kertynyt reippaasti – yleisurheilu, hiihto, juoksu, jalkapallo, futsal, tanssi, laskettelu, ratsastus, kuntosali, luistelu, ryhmäliikunta, pyöräily, rullaluistelu… u name it. Nuorempana kilpailin kovasti eri lajien parissa. Kävin hiihto- ja juoksukisoissa, hyppäsin pituutta ja korkeutta yleisurheilukisoissa. Ja nyt puhutaan siis oikeasti nuorempana: lopetin nämä kaikki lajit jo varmaan ennen kuin täytin kahdeksan. Siihen on kuitenkin syynsä.

Muistan lapsuudestani todella hyvin sen, kuinka paljon vihasin harrastaa yhtikäs mitään, jos isä seisoi alle 50 metrin päässä musta. Vihasin hänen tapaansa opettaa. Se ei ollut ollenkaan kannustava, ainakaan silloin mun mielestä. Oma muistikuva on, että on lähinnä kerrottu mitä teen väärin ja ikävällä äänensävyllä. Mielessä pyörii vaan kuva siitä, kun oon isän kanssa hiihtoladulla, heitän sauvani ja sukseni pusikkoon ja huudan ”Mä en enää ikinä halua hiihtää!”. Tällä on varmasti ollut tosi iso merkitys mun urheilemisen parissa. Ei isä varmasti pelkkää pahaa tarkoittanut, ja oon kyllä tosi iloinen siitä, että on kannustettu lapsesta asti liikkumaan ja kokeilemaan erilaisia harrastuksia.

Listassa oli myös yksi juttu, mitä ei välttämättä sanomatta huomaa: lähes kaikki harrastukset olivat yksilölajeja. Pisimpään oonkin viihtynyt jalkapallon parissa ja sitä kaipaan edelleen. Sen harrastaminen oli hauskaa – onnistuttiin tai epäonnistuttiin joukkueena eikä yksilöinä, koko ajan oppi uutta ja mikä parasta, isällä ei ollut minkäänlaista asiaa kentän laidalle mua opettamaan! Polven napsahtamisen ja Jyväskylään muuton jälkeen uudelleen aloittaminen tuntuu kuitenkin aika vaikealta.

 

”Rakastan oppimista, mutta vihaan kun minua opetetaan.”

 

Aiemminkin oon saattanut mainita jossain esseessä siitä, kuinka aina rakastan tai vihaan asioita. Tuo ihana puolisoni jaksaa esimerkiksi tästä aina muistuttaa. Mutta, se kertoo musta paljon. Mielipiteitä löytyy ja yleensä aika vahvoja. Yllä oleva lausahdus iski muhun tosi kovaa, onhan siinä käytetty ihan omanlaista ilmaisuakin jo valmiiksi! Musta on aivan ihanaa oppia. Haluaisin koko ajan tehdä jotain uutta ja haastaa itseäni lisää. Välillä se vaikuttaa siihen, että en tule kovin hyväksi missään – monta rautaa on aina tulessa ja asiasta toiseen siirrytään pää kolmantena jalkana. En kuitenkaan yhtään tykkää siitä, kun joku kertoo miten tai – vielä pahempaa – mitä mun pitää tehdä. Tämä on varmasti syy siihen, miksi Tiimiakatemialla on niin hyvä olla. Kukaan ei pakota mihinkään tai edes hirveästi kehota. Saa opetella markkinointia, mutta kun kiinnostus loppuu, niin voi siirtyä johtamisen pariin. Tai vaikka leipomisen.

Aiemminkin oon saattanut mainita jossain esseessä siitä, kuinka aina rakastan tai vihaan asioita. Tuo ihana puolisoni jaksaa tästä aina muistuttaa. Mutta, se kertoo musta paljon. Mielipiteitä löytyy ja kaiken lisäksi aika vahvoja.

 

Flow & askeleet sen saavuttamiseen

Oon aina kateellisena kuunnellut, kun ihmiset kertoo painavansa hommia flow-tilassa, aivan innoissaan ja innostuneina siitä mitä tekevät, unohtaen kokonaan ajankulun ja kaiken muun maailman ympäriltään. Musta tuntuu, etten oikein ikinä ole edes ollut flow-tilassa. Johtuuko se siitä, etten ole vain löytänyt mitään niin innostavaa tekemistä vielä itselleni, jossa siihen voisin päästä?

En usko. Innostun nimittäin aika monesta asiasta. Flow vaatii kuitenkin tyypillisesti onnistuakseen neljä asiaa:

  1. Täydellinen keskittyminen tekeillä olevaan tehtävään
  2. Konkreettista palautetta tehtävästä
  3. Tehtävällä on selkeä tavoite tai tarkoitus
  4. Taidot ja tehtävän asettamat vaatimukset ovat tasapainossa

 

 

Sanotaanko, että heti ensimmäinen on mulle aika vaikea rasti. Mun huomio vaeltelee koko ajan miljoonassa asiassa samaan aikaan: jos yritän kuunnella äänikirjaa lenkillä, niin huomaan vartin päästä miettineeni kuinka kovasti haluan koiran, kun kaikilla muillakin on karvaturri mukana. Eikä mitään hajua mitä kuulokkeissa on sanottu koko tänä aikana.

Tehtäviä, joista innostun, on esimerkiksi visuaalisten materiaalien tuottaminen (flaikut, esitteet yms.), johtaminen, ongelmanratkaisu, asiakaspalvelu, asukokonaisuuksien kokoaminen, sisustaminen, tapahtumissa tiskin takana kaljan tarjoilu, liikunta tai esiintyminen. Yleisesti ottaen olen innoissani visuaalisuutta & ihmisiä yhdistävien asioiden parissa. Harvemmin näistä mistään saa kuitenkaan niin konkreettista palautetta tai ole välttämättä edes selkeää tarkoitusta. Uskon kuitenkin kovasti, että näidenkin asioiden parissa flow-tilaan pystyisi varmasti pääsemään, kun näkisi hieman enemmän vaivaa sen eteen.

Koska en keksinyt työelämästä ainakaan ihan hetkeen sellaista tilannetta, jossa olisin päässyt flow-tilaan, hain niitä arkielämän puolelta. Korona ja lisääntynyt kotona oleminen on antanut lisää aikaa yhdelle lempiharrastukselle: palapeleille. Palapelin parissa flow syntyy kuin itsestään! Pystyn keskittymään vain käsissä olevien palojen asettamiseen oikeaan kohtaan, saan koko ajan palautetta kuvan muodostuessa, tarkoitus on selkeä (saada palapeli valmiiksi, tietty) ja pieni vaikeus löytää 1000 palan joukosta yksi ainoa oikea tuottaa sopivasti haastetta, jotta mielenkiinto pysyy yllä.

 

Intohimo työnä – hyvä vai paha asia?

Toinen mikä flow-tilan mulle suo, on liikunta. Tässä huomasin kuitenkin jännän asian muutama vuosi sitten. Urheilu ja liikunta on ollut aina tosi tärkeää ja isossa osassa elämää, kuten alusta saattoi huomata. Opiskelin puoli vuotta Varalassa liikunnanohjauksen peruskurssilla, ja se puolivuotinen on edelleen elämän parhaita pätkiä ja iloisinta aikaa. Tapasin ensinnäkin aivan mahtavia ihmisiä, joista on tullut mulle todella rakkaita ystäviä, ja sen lisäksi sain viettää päivästä 6 tuntia harrastaen erilaista liikuntaa.

Mutta sitten tapahtui jotain outoa. Kun olin saanut koulutuksen liikunnanohjaajana toimimiseen, niin aloin vetää ryhmäliikuntatunteja kahden eri toimijan kautta. Aluksi olin tästä tosi innoissani, koska koko Varalan ajan se kaikki oli ollut ihan hurjan hauskaa. Kuitenkin jo muutaman kuukauden jumppamaikkana pyörimisen jälkeen huomasin, kuinka totaalisen loppu olin siihen. Liikunta ei innostanut enää yhtään, kroppa oli väsynyt ja suorastaan ärsytti lähteä vetämään treenejä.

Tästä olen vetänyt sellaisen johtopäätöksen, että aina työtä ja vapaa-aikaa ei kannata sekoittaa. Jotkut asiat sopivat paremmin vain huvitteluun, vaikka sen tekemistä kuinka paljon rakastaisi. Mulle liikuntatuntien suunnittelu, treenaaminen ja vetäminen vei kokonaan nautinnon pois liikunnan harrastamisesta. Työ teki liikunnasta työtä – eikä hyvällä tavalla.

Uskon kuitenkin, että parasta on, kun ihminen pääsee työskentelemään intohimon parissa. Sellaisten tehtävien kanssa, jotka mahdollistavat flow-tilan löytämisen. Se antaa sopivasti haastetta, jotta ei tylsisty, mutta antaa myös välillä kokea onnistumisen hetkiä, jotta tehtävä ei tunnu ylitsepääsemättömältä (kuvio alapuolella). Kun nämä kohtaavat, niin johan hommat lähtevät rullaamaan. En ole vielä löytänyt omaani, mutta ainakin saan koko ajan karsittua vaihtoehtoja pois ja kirkastan ajatusta siitä, minkä parissa voisin oman unelma-ammattini löytää. Rakastan oppia uutta, joten tietämättömyys ei ahdista.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!