Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Forest and back – Porukka, jengi, tiimi

Kirjoitettu 16.10.13
Esseen kirjoittaja: Alli Laukkanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Porukka, jengi, tiimi
Kirjan kirjoittaja: Aku Kopakkala
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Aku Kopakkalan kirjan Porukka, jengi, tiimi – Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen. Kirjassa esiteltiin pari tiimin kehitysvaiheteoriaa, ja aattelin sitten vähän naiivisti verrata, miten ne tiimin vaiheet näkyi meidän forest and back –reissulla.

Elikä Bruce Tuckman julkaisi ensimmäisen niin sanotusti kokoavan artikkelin ryhmän vaiheista, joihin kuului siis forming, storming, norming ja performing. Muodostusvaiheessa Tuckman kertoi ryhmän olevan suht riippuvainen johtajastaan, ja että kaikkien toiminta on aika sillei hissuttelua, koska varotaan muiden suututtamista. Tämmönen näkyi meidän vaelluksen alkuvaiheessa. Meillä oli ryhmässä pari johtohahmoa, jotka lukivat karttaa ja muut seurasivat aika nätisti perässä. Kaikki oli suhteellisen hyväntuulisia (tietty koska vaellus oli vasta alussa :D), mutta kuten Tuckmankin sanoi, omia rooleja haettiin vielä, esimerkiksi johtajat vaihtuivat useasti.

Kuohuntavaiheessa taas ”yksilöt haluavat erottautua ryhmässä”. Löytyy sisäistä taistelua, vastustamista, tyytymättömyyttä ja jaadajaada. Tämä vaihe iski meille silmään suolle tultaessa, kun kuusi ihmistä (minä mukaan lukien) lähtivät eri teille, koska olivat varmoja sen olevan oikea. Mukana oli myös tietynlaista rohkeustestiä ja uhmakkuutta, että kuka nyt uskaltaa juosta tuon suon yli ja lähteä eri reiteille valtavirrasta. Syntyi rohkeutta ilmaista omia mielipiteitään. Kuuden ihmisen palatessa kuohuntavaihe jatkui myös yleisenä passiivisuutena, jonka Bruce myös mainitsi yhtenä ilmiönä, kun kaikki istuivat mättäällä miettien hissukseen että voi jumalauta ku päästäisiin jo pois täältä suolta.

Seuraava vaihe laitettiin silmään, kun yksi ryhmän jäsen otti ohjaksista kiinni ja johdatti meidät pois suolta, sille tielle mille kuului päästä. Sopimisvaiheessa roolit alkavat vakiintua, ja ryhmä pyrkii yhteistoimintaan. Ristiriidat sovitaan (ryhmästä eronneille annettiin anteeksi) ja tunne ryhmään kuulumisesta lisääntyi tien löytyessä ja tajutessamme, että nyt ollaan oikeasti hyvillä jäljillä.

Suolta selviämisen jälkeen meillä oli selkeä yhdessä tekemisen meininki. Brucen sanojen mukaan, meidän tiimi oli ”tuottava, tehokas ja luova”, ainakin sen verran noita kaikkia, että oltiin todella voittoisa tiimi (voitettiin parhaimman tiimin titteli WOHOO). Alettiin olla rohkeampia, uskallettiin sanoa asiat ääneen ja ehdottaa omia ratkaisuja.

Mutta nyt jos ajattelee missä meidän tiimi oikeasti on tuossa neljään eri vaiheeseen jaetussa mallissa, on ehkä alkuvaiheessa, tai pienryhmien vaiheessa. Alku siksi, koska meillä ei ole edes johtajaa vielä, niin on hankala sanoa, ollaanko me voitu kehittyä yhtään sen pidemmälle ilman varsinaisia nimitettyjä roolijakoja. Kirjassa kerrotaan, että kiinnostuksen painopiste ja vuorovaikutus kohdistuu eniten ohjaajaan, ja tämän kyllä huomaa meilläkin JOS joku vähän niin kuin vetää hommia eteenpäin.

Miksi me oltaisiin sitten jo pienryhmien vaiheessa? Koska kirjan kirjoittajan mukaan tässä vaiheessa syntyy pienryhmiä, koska ihmiset tutustuvat muihin yksi kerrallaan. Näissä pienryhmissä sitten ärtymys puretaan toisiin pienryhmiin, tai niistä kokonaan ulkopuolella olevaan. Meillä huomaa, että monet ovat selkeästi kehitelleet itselleen tällaisia ”mini-tiimejä”, joissa tekevät aina kaiken mikä ryhmissä voidaan tehdä. Ja sitten on näitä, jotka ovat todella paljon poissa meidän tiimin tapaamisista ja täten jäävät näistä ryhmistä ulkopuolelle, ja saavat helpommin lokaa niskaan poissaoloistaan/erilaisuutensa vuoksi.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!