Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

FRANCHISING – Kun omat ideasi eivät riitä.

Kirjoitettu 27.04.13
Esseen kirjoittaja: Sakari Lehto
Kirjapisteet: 2
Kirja: Franchisin-yrittäjyys
Kirjan kirjoittaja: Henri Laakso
Kategoriat: 3. Yrittäjyys, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen, 3.6. Yrittäjyyden käsikirjat

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Vaikeinta yrityksen perustamisessa on yrityksen perustaminen”, sanoisin, jos kysyttäisiin. Ideoitahan kyllä on vaikka jaeltavaksi, jopa hyviäkin, mutta kun pitäisi oikeasti tehdä jotakin, niin moni jänistää. Minäkin joskus, myönnän. Miksi? Koska on olemassa riski. Ideointi itsessään on täysin riskitöntä, ja siksi helppoa ja mukavaa, mutta kun aletaan viedä ideoita käytäntöön, pitäisi alkaa tekemään suuria uhrauksia ja tuolloin alkaa epäröinti. ”Onko liikeideani sittenkään toimiva? Olenko liian optimistinen ja sokea idealleni? Ehkei minusta ole kaikkeen siihen vastuuseen, en ehkä voikaan menestyä”

Game over.

Ideasta ei voi koskaan olla varma. Varmaa on kuitenkin, se että ei se ainakaan menesty jos ei sitä kokeile. ”Siinä vaiheessa kun päätät rohkeasti uskoa ideaasi ja heivaat epäröinnin, mahdollisuutesi kasvavat kolminkertaisiksi!” –Yes sir, Captain Obvious! Mutta jos oikeasti haluan minimoida riskiä ja varmistua idean kannattavuudesta, mitä voin tehdä?

Ongelma syntyy kun ideasta innostunut projektiryhmä kohtaa toiminnassaan realismin. Tiedätte varmasti mistä puhun. Ihmiset innostuvat helposti mistä vain. Kuvittelemme jopa ajatuksissamme unelmien lopputuloksen ja pääsemme niiden avulla flow-tilaan.  Realismin iskiessä märällä rätillä vasten kasvoja flow katoaa ja mielen valtaa masennus. Tämä siis tapahtuu kun projektiryhmä tajuaa, että heillä on edessään pitkä matka, paljon työtä ja useita vastoinkäymisiä ennen haluttua lopputulosta. Joskus se saattaa jopa lopettaa kaiken toiminnan. Varsinkin nuorelle innovatiiviselle, mutta kokemattomalle mielelle tämän riski on suuri (siis meille). Siksi pitäisikin muistaa Stockdalen paradoksi – pääsemme kyllä lopputulokseen, mutta emme vielä pitkään aikaan (optimismi & realismi). Entä onko oikotietä? Olisiko joku toinen voinut jo kohdata nämä ongelmat ja auttaa meitä, ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen?

Kävisikö franchising?

Franchisingissa yrittäjä tarjoaa toiselle jo hyväksi ja kannattavaksi todettua konseptia käyttöön korvausta vastaan. Konseptin antaja on kokenut vastoinkäymisiä vuosien varrella ja pystyy niistä oppineena vauhdittamaan konseptin ottajan kasvua. Sen tarkoitus on minimoida riskit ja tehdä liiketoiminnasta kannattavaa, ainakin parhaimmillaan.

Olen pohtinut yrittäjyyttä franchising-muodossa, enkä näe sitä yhtään pahana vaihtoehtona. Liiketoiminnan pitää vain olla sellaista työtä mistä nautin, ja millä on hyvä tarkoitus. ”Lihansyöjä ei perusta salaattibaaria, eikä nudisti vaatekauppaa”. Enkä sano, että pitäisi valita liiketoiminta joistain jo olemassa olevista, tottakai pitää mennä oma idea edellä. Mutta jos joku toinen on jo vuosien ajan menestyksekkäästi toteuttanut lähes täysin samanlaista ideaa liiketoiminnassaan, kannattaisiko harkita hänen apuaan?

Mietitään tilannetta kun kehität franchise-yritystäsi ja kohtaat vaikean vastoinkäymisen, voit ottaa yhteyttä muihin ketjun yrityksiin, jotka ovat kohdanneet samoja ongelmia ja pystyvät nopeasti antamaan ratkaisun siihen. Kuinka paljon enemmän vaivaa joutuisit näkemään pohtiessasi ongelmaa yksin? Ketjun yritysverkoston suomat avut on ehdottomasti yksi franchisingin suurimmista plussista.

Suurin tekijä kuitenkin franchisingin valitsemisessa on kannattavuus. Tietenkin, miksi muka maksaisit jostain mikä ei edes tuota mitään? Franchise sopimukseen kuuluu, että franchise-ottaja maksaa antajalle tietyn prosentin liikevoitosta sekä sovitun aloitusmaksun konseptin luovuttamisesta. Missä siis kulkee se raja –  kannattaako franchisen hyödyistä maksaa vai ei, tai minkä verran? Jotta avusta voi maksaa, pitää antajan pystyä uskottavasti todistamaan, että ”tämä konsepti tuottaa ja minä autan teitä sen toteuttamisessa”. Jos itse lähtisin franchising-yrittäjäksi, haluaisin ensimmäisenä varmistua, että konseptin antajan tarkoitusperä on luoda intohimolla ideastaan toimiva ketju, auttaa konseptin vastaanottajia. Hän vie ideaansa maailmalle yhteisen hyvän nimessä, tarkoitusperä EI KOSKAAN saa olla vain RAHA tai muu itsekäs tuotto.

Pieni suuri ongelma varsinkin erittäin yrittäjähenkiselle ihmiselle syntyy yrityksen omistuksen suhteen. Kuinka ”omaksi” voi kokea franchising-yrityksen? Toisen perustama konsepti, jota joku toinen johtaa ja hallinnoi. Joku toinen antaa kriteerit sinun yrityksesi toiminnalle. Olenko sittenkään yrittäjä, vai luottotyöntekijä? Jos otan vastaan konseptin, haluan että siihen on jätetty ”liikkumatilaa” omien toiveiden toteuttamiseen ja haluan itse vastata päätöksenteosta. Kuinka paljon esimerkiksi McDonaldsissa on liikkumatilaa tehdä siitä oman näköisesi? Ei minulle kiitos.

Maksaisin ainoastaan perustamiseen ja kehittämiseen liittyvästä tärkeästä avusta, brändin ja ketjun yritysverkoston suomista eduista sekä konseptin todetuista menestystekijöistä. Hinnan pitääkin olla järkevässä suhteessa juuri näihin tekijöihin. Vielä olen kuitenkin jollain tapaa skeptinen franchisingin suhteen – otan kaiken avun avosylin vastaan, mutta en halua sitoutua olemaan pitkäaikaisesti vastuussa jollekin toiselle (konseptin antajalle).

Käytäntöön

Vien kirjasta käytäntöön seuraavan ohjenuoran franchisingin suhteen. Lisään vielä alkuun nollakohdaksi oman avaintekijäni: ”Haluanko todella tehdä työkseni juuri tätä seuraavat viisi vuotta?”

VALINNAN 11 AVAINTEKIJÄÄ

0. Haluatko todella tehdä työkseni juuri tätä seuraavat viisi vuotta?

  1. Oletko tutustunut kaikkiin olemassa oleviin vaihtoehtoihin?
  2. Franchising vaiko joku muu yrittämisen muoto?
  3. Tiedätkö riittävästi toimialasta ja ymmärrätkö liikeidean?
  4. Onko toiminnalla vankka ja kestävä perusta?
  5. Onko järjestelmä ammattitaitoisesti rakennettu?
  6. Onko sijainti kannaltasi hyvä ja toimiva?
  7. Saatko mielestäsi sellaista tukea, jota tarvitset ja josta maksat?
  8. Voitko luottaa franchise-antajan organisaatioon?
  9. Kannattaako sinun sijoittaa pääomaasi ja työpanoksesi?
  10. Toimiiko systeemi tulevaisuudessa?
  11. Uskallatko tehdä päätöksen ja allekirjoittaa yhteistyö sopimuksen?

 

Sakari Lehto 044 291 4171

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!