Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Good to great

Kirjoitettu 14.12.18
Esseen kirjoittaja: Emilia Niemi
Kirjapisteet: 3
Kirja: Good to great
Kirjan kirjoittaja: Jim Collins
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Good to great, Jim Collins

 

Miksi jotkut yritykset menestyvät ja jotkut ei? Hyvästä paras kirja kertoo laajasti menestyvistä yrityksistä ja johtajuudesta, kuinka he tekevät asioita erilailla.

Collins jakaa johtajuuden viiteen eri tasoon. Nämä viidennen tason johtajat onnistuvat vuosien aikana luomaan yrityksiin inspiroivan toimintaympäristön sekä kurinalaisen voittaja-asenteen kulttuurin.

Jos lähdetään ensimmäisenä siitä, että yritystä perustaessa kun henkilökuntaa rekrytään on tärkeää löytää juuri ne oikeat ihmiset. Kirjassa sanotaan ”Get the right people on the bus.” Oikeat ihmiset ovat yrityksen voimavara ei ihmiset yleensä. Kun yrityksellä on itseohjautuvia ihmisiä, ei yritykseen tarvita hierarkiaa. Kun saat kerättyä oikeat ihmiset bussiin, sinun ei tarvitse tuhlata aikaa henkilökunnan motivoimiseen. Ennemminkin johtajan tulisi miettiä, kuinka ei lannista motivaatiota.

Kuinka johtaa ilman hierarkiaa? Johda kysymyksillä, älä vastauksilla.

Kirjassa korostetaan useasti siilikonseptia, joka on todella yksinkertainen:

aaa

 

Mikä yritystä innostaa? Mikä ei? On tärkeää löytää sellainen juttu mikä innostaa, sillä ilman sitä et voi päästä huipulle. Mutta jos olet innostunut jostain, ja et ole siinä hyvä ja se ei ole taloudellisesti järkevää, ei silläkään pääse pitkälle. Kun kartoitetaan yrityksen palveluita tai tuotteita, on hyvä miettiä missä yritys on vahvoilla. Missä yritys on parempi kuin muut? Tämän lisäksi talouden suhde tuotteeseen tai palveluun ja mitkä asiat vaikuttavat siihen. Jos nämä kaikki palikat ovat kunnossa, yrityksellä on hyvät edellytykset menestykseen.

Minkälainen kuri yrityksessä voi olla? Liiallinen kuri ja säännöt tappavat yrittäjyyden vapauden. Turhia palavereita toisen perään ja raameja jokaisessa työtehtävässä. Kun kuri on liian kova, tässä vaiheessa yrityksen niin sanotut hyvät pelaajat lähtevät ja väärät jäävät. Nämä hyvät pelaajat nimittäin eivät tarvitse kuria juuri ollenkaan. Yrityksen täytyy olla valmis tekemään mitä vaan siilikonseptin luomisessa ja sen ylläpitämisessä. Jos joku työntekijä ei ole valmis tähän, on hän niin sanottu väärä pelaaja ja voidaan erottaa. Nämä valmiiksi kurinalaiset ihmiset tietävät, että menestys vaatii paljon töitä ja tätä johtaja myös odottaa. Ihmiset eivät ole vain töissä, vaan heillä on yrittäjämainen asenne.

Kulttuurin rakentaminen

  1. Rakenna kulttuuri vapaudella ja vastuulla
  2. Täytä se kulttuuri itseohjautuvilla ihmisillä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vaan
  3. Älä hämää kulttuuria kurilla
  4. Harjoittele Siilikonseptia toistoilla säännöllisesti

Jos ajatellaan yritystä lentokoneena, on lentokoneen lentäjällä suurin vastuu lentämisestä. Jos palkkaa itseohjautuvia työntekijöitä, voi keskittyä ohjaamaan systeemiä ei ihmisiä.

Kirjassa oli hyvä pointti to do- listoista. Monesti teemme päivittäin ja viikoittain to do-listoja, mutta emme ikinä stop doing- listoja. Mielestäni tämä on idea, mitä tulisi ehdottomasti kokeilla. Miksi aina puhutaan siitä, mitä täytyy tehdä, mutta ei ikinä sitä mitä ei pitäisi tehdä.

Minun stop doing- lista voisi näyttää tältä:

Puhelimen räplääminen pitkin työpäivää.

Monen asian tekeminen kerrallaan eli multitasking.

Ruokatunnin jättäminen viimetippaan ja 10 minuutin ruokatauot.

Liian pitkät to do listat päivälle.

MYÖHÄSTELY.

Kirjasta yleisesti jää pinnalle kurinalaisuus yrityksessä. Tämä herättää hyvin ristiriitaisia tunteita itsessä. Kun olen motivoitunut johonkin asiaan olen todella kurinalainen itseä kohtaan ja odotan muilta paljon. Jos taas olisin ”vaan töissä” tällaisessa yrityksessä, luultavasti ajattelisin tätä natsimeininkinä ja lähtisin ensimmäisen viikon aikana. Mutta sehän tässä juuri on kyseessä, jos lähtisin ensimmäisen viikon aikana, en luultavasti ollut se oikea ihminen yritykseen.

Siilikonsepti on tuttu Tiimiakatemialta, ja se on kyllä toimiva. Miksi rakentaa monimutkaisia kaavoja kun yleensä selkeillä asioilla pääsee pitkälle. Yrittäjyys ja bisneksen pyörittäminen ei ole rakettitiedettä. Se vaatii vain oikean asenteen. Mielestäni hyvä kysymys Siilikonseptissa on, miksi sinun yrityksesi on parempi kuin muut? Mitä yritys tekee erilailla? Jos yritys haluaa erottautua massasta, on tämä kyllä must juttu tietää. Voisin kuvitella tämän konseptin auttavan tiimiyritystämme. Meidän tiimissä on hurjasti tietoa ja taitoa, joista voisimme synnyttää uuden projektin, joka innostaa. Nämä kolme asiaa on hyvä selventää uusien projektien luomisessa. Ei ole väliä onko kyseessä miljoona yritys vai pieni tiimiyritys, ongelmat on kuitenkin aikalailla samat ja nämä kolme kysymystä sopivat molempien yritysten liiketoiminnan kehittämiseen.

Kirja jäi kuitenkin mietityttämään siltä kantilta, että mitä jos ei ole varaa valita ketä yrityksessä on? On mentävä niillä mitä on. Tässä tilanteessa kuri on varmastikin sellainen mikä ei toimi. Tottakai ihmiset voivat kasvaa enemmän itseohjautuviksi, mutta miten sitä voi edistää? Kun on kyseessä litteä organisaatio, hierarkia ei tule kyseeseen. Jos taas on niin sanottuja ”vääriä ihmisiä” bussissa, ei niitä noin vaan voi potkiakaan pihalle. Mielestäni on löydettävä jokaisesta se oma sisäinen motivaatio ja mikä sen aiheuttaa, sillä me kaikki olemme erilaisia ihmisiä. Kun taas löydämme nämä, voimme rakentaa yritykseen kulttuurin vapauden ja vastuun kautta. Jokainen tuntee olevansa vastuussa kaikesta ja on sitoutunut.

Mutta faktahan on se, että jos jokin yritys menestyy ja jokin toinen ei, on menestyvän yrityksen pakko tehdä jotain erilailla. Uskon, että tässä kohtaa yrityksen henkilöstö määrittää yrityksen arvon. Ihansama miten hyvä bisnesidea sinulla on, mutta kenen kanssa sen teet on tärkeämpää yrityksen kannalta. Kun on vahvat ihmiset kyydissä, he eivät niin hetkahda pienistä tömähdyksistä.

Collins sanoo kirjassa, että liian usein tavoitellaan hyvään eikä parhaaseen. Tästä minulle tuli mieleen Suomen itsenäisyyspäivän linnanjuhlissa vieraillut Jasper Pääkkönen, joka totesi, että suomalaiset tyytyvät keskivertoon, eivätkä tavoittele suuria. Varsinkaan Suomen ulkopuolella. Suomessa on kyllä hieman keskivertokulttuuri. Suurista menestyksistä ei niinkään puhuta, sillä se herkästi aiheuttaa vaan kateutta muilta ihmisiltä. Mutta miksi me ihmiset tyydymme vain hyvään? Riippuuko se persoonasta vai tilanteesta? Itse olen ainakin sellainen, että ei niin tärkeissä jutuissa tyydyn hyvään. Esimerkiksi esseissä tyydyn aina melkeimpä hyvään. Mutta jos tekisin niistä erinomaisia, kehtaisi niitä jakaa ehkä myös linkedinissä? Ehkä siinä täytyy tajuta se arvo, minkä siitä saa jos tekee sen esseen erinomaisesti. Jos esseet jakaisi linkediniin ulkoinen paine voisi auttaa tekemään esseistä erinomaisia. Kun ihmiset reagoivat niihin toisi se lisää itsevarmuutta. Toisaalta uskon, että joissain asioissa liika täydellisyyden haku ei myöskään ole hyväksi. Tunnen paljon perfektionisteja ja täytyy sanoa, että heidän kanssaan on älyttömän vaikea tehdä töitä, kun kaiken pitää olla erinomaista. Uskon että tässäkin asiassa tärkeää on olla balanssissa niin erinomaisen kun hyvän välillä. Myös kirjassa mainitussa kurinalaisuudessa liika on liikaa, mutta hyvä tasapaino kurinalaisuuden ja vapauden välillä toimii. Kirjassa puhuttiin itseohjautuvuudesta paljon, ja se on kyllä taito mitä tullaan tulevaisuudessa kyselemään vieläkin enemmän. Yrittäjillä itseohjautuvuuden taito on enemmänkin välttämättömyys kuin valinta jos haluaa yrityksensä menestyvän. Tämän kaltaisia ihmisiä yrittäjät haluavat myös töihin.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!