Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hakkerietiikka

Kirjoitettu 19.11.13
Esseen kirjoittaja: Ville-Veikko Karttunen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hakkerietiikka
Kirjan kirjoittaja: Pekka Himanen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pekka Himanen, mies joka nauttii tällä hetkellä hyvin negatiivisesta mediakuvasta, on onnistunut kirjoittamaan varsin mielenkiintoisen kirjan nimeltä Hakkerietiikka. Kirja on julkaistu vuonna 2001, jolloin 5% maailman väestöstä oli nettiyhteys, tällä hetkellä se on 39%.

Selvennetään heti aluksi, että krakkerit ovat niitä rikollisia, hakkerit ovat vain intohimoisia ohjelmoijia. Hakkereiden työskentely eroaa normaalista protestanttisesta työorientaatiosta siinä määrin, että siitä saa hyvän kirjan aikaiseksi. Siinä missä ahkera tehdastyöläinen tekee työtä elääkseen, hakkeri tekee ohjelmoi toteuttaakseen itseään ja saadakseen muiden arvostuksen. Hakkereita motivoi intohimo, ei selviytyminen. Hakkeri voi olla kuka tahansa, sillä yhdistävätekijä ei ole tietokoneet, vaan intohimo työtään kohtaan ja halu jakaa informaatio kaikkien kanssa.

Eräs Gilmore niminen hakkeri jakoi ajatuksensa vuonna 1991 hakkerimaisesti rakennetusta yhteiskunnasta näin:

Mitä jos voisimme luoda yhteiskunnan, jossa yksityistä informaatiota ei koskaan kerätä? Yhteyiskunnan, jossa voisit maksaa vuokraamasi videon jättämättä luotto- tai pankkikortin numeroa? Yhteiskunnan, jossa voisit todistaa olevasi oikeuttu ajamaan autolla edes antamatta nimeäsi? Yhteiskunnan, jossa voisit lähettää ja vastaanottaa fyysistä sijaintiasi, aivan kunte sähköpostissa?

Tällaisen yhteiskunnan minä haluan rakentaa.

Vuonna 2013 mikään ei kuulosta utopistisemmalta kuin tuo haave. Aikana, jolloin kukaan ei ole valmis maksamaan sähköisistä palveluista enää mitään, juuri näistä tiedoista on tehty kauppatavaraa. Ihmiset antavat mielellään nykypäivänä sijaintitietonsa ja kaiken muun mahdollisen tiedon itsestään saadakseen jotain ilmaiseksi. Uutisissa on tullut suuria vakoiluskandaaleita esille, joten henkilökohtaisesti en koe suurta eroa annanko luvan tarkkailla liikkeitä vai en, sillä joku taho niitä tarkkailee kuitenkin lupaa kysymättä.

Oma rajani henkilökohtaisen informaation jakamisesta tuli vastaan, kun olin lataamassa puhelimeeni ilmaista taskulamppusovellusta, mikä ei varmasti ole vaativin koodinpätkä kirjoittaa. Tämä kyseinen sovellus pyysi saada tietoonsa sijaintini, puhelutietoni, luvan ottaa kuvia vapaasti, internetin käyttöoikeudet, muiden sovellusten tiedot, ja kaikkea muuta mitä aio jakaa vaivaisen taskulampun kanssa. Kaiken ohjelmaan on lisätty mainoksia. Kyseinen firma tekee varmasti hyvän tilin yli kymmenen miljoonan sovelluksen ladanneen yhteystiedoilla ja mainostuloilla, ei huono suoritus sovellukselta, jonka ainut funktio on käskeä kännykkää pitämään kameran salamavalo yhtäjaksoisesti päällä.

Gilmoren unelma on kaunis, mutta hän ei varmasti kyennyt ennustamaan miltä maailma näyttää vuonna 2013. Kaikkea ollaan siirtämässä yhä enemmän ja enemmän verkkoon, mikä tarkoittaa että fyysisen maailman merkitys pienenee entisestään. Kaikki ovat tajunneet, etteivät ihmiset ole valmiita maksamaan koodinpätkistä mitään, oli sitten kyseessä elokuva, peli tai ohjelmisto. Aina jostain löytyy koodari, joka luo ilmaisversion tarpeellisesta ohjelmistosta saadakseen nimeä, tai piraatti, joka jakaa laittomia kopioita elokuvista. Toisin kuin varastaessa, piratoidessa tavaran omistajalta ei viedä mitään, hänen omistamastaan tuotteesta otetaan vain kopio, jota jaetaan ilmaiseksi. Harva tuntee edes syyllisyytät piratoinnista, koska hän ei vie urhiltaan mitään pois. Samasta syystä varmasti jostain sovelluksesta maksaminen tuntuu niin turhalta, koska myyjä ei menetä mitään muuta kuin kopion omistastaan koodinpätkästä. Maksetaan käytännössä tyhjästä.

”Tyhjästä maksaminen” on luonut sellaisen ikävän tilanteen, jossa varsinkin mobiilisovellukset joutuvat käymään oravannahkakauppaa kuluttajan kanssa. Koska sovellusten kehittäjät eivät saa rahaa kuluttajilta, he pyytävät heiltä tietoja. Tiedoilla käydään kauppaa markkinointitoimistojen kanssa, jotka sitten hyödyntävät ne parhaaksi näkemällään tavalla. Sijaintietojen perusteella on helppo kohdentaa tietyn liikkeen mainokset vain henkilöille, jotka sattuvat olemaan lähettyvillä.

Miten Gilmoren ”yksityinen maailma” voisi toimia nykymaailmassa?

Auton ajo-oikeuden tunnistaninen voitaisiin helposti toteuttaa autoon asennettavan lukitussysteemin muodossa, joka käynnistyisi vain sormenjälkitunnistimen avulla. Poliisin pysäyttäessä, kuljettaja antaisi peukalonsa poliisin lukulaitteelle, johon syttyy hyväksyvä vihreä valo kun henkilö on tunnistettu ajo-oikeutetuksi. Lukulaite ei tallentaisi mitään tietoja, se ei edes paljastaisi poliisille henkilön nimeä.

Kaikki laitteet, jotka on ohjelmoitu tallentamaan ihmisten yksityistietoja, voidaan helposti ohjelmoimaan olemaan tallentamatta niitä. Tieto on valtaa myös yritysmaailmassa, ja jos niiden sähköinen tallentaminen kiellettäisiin, turvauduttaisiin luontaisempaan tallennusvälineeseen, ihmisiin. Kassaneitejä ohjeistettaisiin muistamaan kanta-asiakkaiden ostotottumuksia kilpailuvalttina. Lisää työtä kassaneideille, tosin vain niin kauan kun töitä riittää kaupoissa.

Aasinsillalla takaisin töihin

Kirjassa puhutaan ”sunnuntain perjantaistumisesta”, eli nykyajan työntekoon liittyvä äärimmilleen viety optimointi ulottuu jo vapaa-aikaan. ”Ihmiset eivät pelaa enää tennistä, vaan harjoittelevat rystylyöntiä”, kuvastaa sitä miten nykyaikana ei edes harrastuksissaan sovi olla harrastaja. Olemassa oleva aika on käytettävä jollain tavalla hyödyksi, rentoutuakaan ei voi ennen kuin on käyty rentoutumiskoulutuksessa. Ylpeillään siitä, että meidän perhe on kiireellisempi kuin teidän perhe.

Aloin ajatella omaa suhtautumistani työhön, ja totesin että jos minulla olisi viikossa yksi päivä enemmän, käyttäisin sen aika varmasti työntekoon. Muutenkin minuun on iskostunut omasta mielestäni hyvin protestanttinen asenne työntekoa kohtaan, sillä jos kuviteltu palkkani yhtäkkiä tuplaantuisi, en usko että lyhentäisin työpäivääni. Olisin innoissani, että saan tuplasti enemmän palkkaa, vaikka voisin olla innoissani siitä, että minun ei tarvitsisi tehdä kuin puolet nykyisestä työstäni. Kumman itse valitsisit, lyhyemmän työpäivän vai kovemman palkkanauhan? Vaikka työni ei olisi sitä kaikista mieluisinta hommaa, olisin valmis uhrautumaan rahan vuoksi, ainakin tällä hetkellä.

Koska minulta puuttuu intohimo itse tekemiseen,  motivaationi työskentelyyn tulee rahan suomien etujen ja yhteisön hyväksynnän muodossa. Innomossa, kuten Suomessa arvostetaan vielä kovaa työtä enemmän kuin fiksua työtä. Kun käymme kuukautisissa Innomon tilannetta läpi, katsomme muun muassa tehtyjä työtunteja Innomolle. Sehän ei suoraan kerro, jos yhdellä on kuukaudessa sata tuntia enemmän työtunteja kuin toisella, että toinen on motivoituneempi kehittämään tiimiä. Tuntien määrä voi myös johtua siitä, ettei pääse tavoitteisiinsa tehokkaasti tai elämästä puuttuu muu sisältö. Toinen voi tehdä tunnissa sen, mikä vie toiselta kahdeksan, mutta sen sijaan että tätä aikaansa tehokkaasti käyttänyttä palkittaisiin, häntä syyllisestetään siitä että on lähtenyt niin aikaisin kotiin. Ongelmaa tietysti helpottaisi, jos meillä olisi yhteisiä tavoitteita, joiden suorittamisen jälkeen voi tehdä mitä huvittaa.

Innomolla on tähän mennessä ollut todella huonosti yhteisiä tavoitteita, pois lukien taloudelliset ahdingot, joissa yhteinen tavoite on ollut selvityä. Nyt meillä on enää reilu vuosi aikaa, ja meillä on viimein yhteinen tavoite, MYM. Kaikilla meillä on intohimo päästä reissuun, joten sen ansiosta jokainen on valmis joustamaan vapaa-ajastaan hakkerin tavoin päästäkseen tälle matkalle. Tuskin kukaan tiimiakatemialainen on kieltäytynyt tekemästä omalle vapaa-ajalle sijoittuneista töistä, mikäli reissuun lähtö on ollut siitä kiinni, sillä intohimo matkaa kohtaan on ollut suurempi.

Käytäntöön vietävää minun oli vaikea löytää tästä kirjasta, sillä käsittelen intohimojeni puutetta jo Liiketoiminta Roskakoriin reflektioissa, jossa koitan löytää niihin ratkaisua. Kirja oli todella mielenkiintoinen lukuelämys, sillä en ollut aiemmin lukenut protestanttisesta työmoraalista, jota kirja sivusi. Elämä on kuin perjantai.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!