Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Harva meistä on Frederik

Kirjoitettu 23.11.20
Esseen kirjoittaja: Jesse Takala
Kirjapisteet: 2
Kirja: Harva meistä on Frederik
Kirjan kirjoittaja: Ilkka Sysimetsä, Tommi Pietarinen
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.12. Elämänkerrat

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin suosikki artistini ja suuren idolini Ilkka ”Frederik” Sysimetsän kirjoittaman kirjan Harva meistä on Frederik, jossa Frederik kertoo tarinoita elämästään. Kirjan takakannessa lukee ”Rajut ja vauhdikkaat muistelmat”, joita kyllä kirjasta löytyy.

Uskon, että suurimmalla osalla käsitys Frederikistä on rellestävänä panomiehenä, joka tekee musiikkia junteille. Frederik, jota myös kutsutaan Reetuksi on saanutkin nimityksen Junttidiskon Kuningas. Itsellä oli myös käsitys Reetusta kovana juhlijana ja panomiehenä, mutta hän on myös kaikkea muuta. Kirja auttoi myös ymmärtämään, miksi hän on tuonut julkisuuteen itsestään tietynlaisen kuvan. Ihmisissä on paljon muutakin kuin se miltä ulospäin näyttää.

 

Frederikin lapsuus

Frederik kasvoi Helsingissä pikkusiskonsa, äitinsä ja isänsä kanssa. Talouteen kuului myös kotiapulainen. Frederikin äiti ei koskaan antanut hänelle läheisyyttä tai rakkautta. Kotiapulainen käytännössä kasvatti lapset. Frederikin isä Ilmari Sysimetsä oli piirustuksen opettaja ja sodan läpikäynyt alkoholisti. Isänsä oli läheisempi lastensa kanssa, mutta hän oli myös väkivaltainen humalassa. Hän saattoi ajaa koko perheen asunnosta ulos kännissä ja lyödä Reetua. Frederikillä oli siis hyvin epäterveet suhteet vanhempiinsa. Frederikin isä kuoli, kun Frederik oli 10-vuotias. Frederik oli helpottunut, sillä elämä alkoholisti-isän kanssa oli raskasta.

Frederik alkoi polttamaan tupakkaa kotiapulaisensa kehottamana neljävuotiaana. Hän vietti suuren osan lapsuudestaan Helsingin puistoissa ja kaduilla. Tappeluita oli eri kaupunginosien välillä ja Frederik oli kiusattu. Hänet alistettiin myös pienenä poikana runkkaamaan vanhempia kaupungin poikia. Frederik koki myös hyväksikäyttöä ollessaan noin 10-vuotiaana kesäleireillä. Pappi ja partionjohtajat koskettelivat pieniä poikia ”rangaistuksena”. Frederik joutui hommaamaan leirille myös makuupussin, ettei partionjohtajat öisin koskettelisi häntä. Ehkä nämä asiat ovat vaikuttaneet Reetun suhtautumiseen seksuaalisuuteen ja seksiin.

Frederik oli vain 14-vuotias menetettyään neitsyytensä lähes 30-vuotiaalle tanssinopettajalleen. He olivat tapailleet useamman kuukauden ja seksiä harrastettuaan tanssinopettaja ei enää ollut Reetuun yhteydessä.

Frederik itsekin myöntää, että lapsena koettu hyväksikäyttö ja se ettei kokenut koskaan aitoa vanhempien rakkautta, on johtanut siihen, että hän on hakenut hyväksyntää naisista. Se, että hän on onnistunut viettelemään naisen ja kokenut itsensä halutuksi on tuonut Frederikille hyväksynnän tunnetta. Olettaisin, että tästä johtuu Frederikin tyyli puhua jatkuvasti naisista ja seksiseikkailuistaan, se on ainut asia, mistä on elämässä saanut ”hyväksyntää”. Frederikillä on myös ollut useita tyttöystäviä elämänsä aikana, joille hän väittää ainakin olleensa uskollinen. Frederik kertoo kirjassaan tavastaan käsitellä naisia. Vaikka hän on paljon harrastanut irtoseksiä, hän uskoo syvällisempään yhteyteen ja herrasmiesmäisyyteen. Frederik pitää itseään herrasmiehenä, jolla on aina pilke silmäkulmassa. Hän kertoo kirjassaan, että hän itsekin koki seksin paljon parempana, kun naisen kanssa oli vietetty enemmän aikaa ja tutustuttu toisiin. Hänellä oli myös suhteita, joissa ei päädytty sänkyyn ollenkaan. Frederik on myös elänyt perhe-elämää entisen vaimonsa ja kasvattamansa lapsen kanssa. Frederik oli nähnyt huonon isäroolin lapsuudessaan, joten hän osasi olla paljon parempi isä omille lapsilleen.

 

Frederik oli musiikkilehden toimittajana ennen musiikkiuraansa. Hänen musiikkiuransa löi läpi usean vuoden jälkeen vuonna 1970 kappaleella Jos jotain yrittää (Harva meistä on rautaa). Myöhempiä hittejä oli Kolmekymppinen ja Titanic. Frederik joutui aloittamaan keikkailut pienimmistä tanssipaikoista, joissa usein joutui tappeluihin keikkojen jälkeen humalaisten suututtua hänen kappaleistaan. Frederikillä myös kului alkoholia paljon ennen keikkaa ja keikan jälkeen. Hän on selättänyt alkoholismin ja lopettanut tupakoinnin myöhemmällä iällä. Kirjassa oli myös mitä huikeimpia keikkatarinoita ja tapahtumia, joissa tietysti on pieni Reetun värikynä.

 

Frederikin elämänkerta ei ehkä löydy YPK:sta, mutta se ehkä opetti, että kuoren takaa voi löytyä vaikka mitä syitä käyttäytymismalleihin. Frederikin traumat ja musiikkiyhtiön painostus machomiehisyyteen ja seksikkyyteen ovat tehneet miehestä sellaisen, joka hänestä on tullut. Ehkä osaan ymmärtää jatkossa paremmin hieman räväkämpiä persoonia ja ymmärtämään ihmisiä, jotka toistuvasti puhuvat vain samoista asioista elämässään. Opin myös, että olen hyvä lukemaan, kun kirja on oikeasti kiinnostava. Totesin, että minulla on motivaatiosta johtuva lukihäiriö.

Vahva lukusuositus. Mielenkiintoisin lukemani kirja.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!