Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 15.04.13
Esseen kirjoittaja: Eemeli Oksanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Havahtuminen

 

HAVAHTUMINEN Anthony de Mello toimittanut J.Francis Stroud kirja joka laittaa ajattelemaan.

Herää, herää, herää, herää olet unessa. Ja kun olet unessa et näe todellisuutta. Herää, herää, herää olet yhä unessa. Et herää hetkessä mutta, kun heräät se iskee sinuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Unessa ollessasi olet kone joka tekee muiden asioita toteuttaa muiden toiveita, sekä asetat tavoitetta jolloin olisit onnellinen. Mutta jos vain HERÄISIT näkisit että voisit olla onnellinen jo nyt tällä hetkellä joka päivä.

 

MINÄ!

“Olen pöljä sinä olet pöljä!” Itsekkyys kaikki me olemme itsekkäitä jos en ajattelut sitä ennen kirjaa niin nyt ainakin. Oma etu aina edellä. Kuulostaa julmalta mutta sellainen on ihmisen luonne syvimmillään. Uskon että se kumpuaa selviytymis vietistä. Jokainen meistä haluaa selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla täällä joten oma etu aina ensin. Vaikka nykyään on hyväntekijöitä mutta todennäköisesti heillä myös on jossain määrin oma etu edellä oleva mielenmalli. Eikä tässäkään ole mitään väärää sillä kaikki me olemme samanlaisia. Mutta oli hauska alkaa pohtimaan omia tuntemuksia asioista että miksi teen jonkin asian jollakin tavalla ja miksi oikeasti teen asian niin kuin teen. Esim. Kavereiden kanssa hengailu. Miksi teen sitä? Koen iloa siitä että voin olla muitten kanssa ja että tunnen tarvitsevani heitä. En ollut aikaisemmin ajatellut moisia tunteita mistä ne johtuvat, niin oli kyllä mieltä avartava kokemus. Ja nyt tiedostaa paremmin omanedun tavoittelun joka tilanteessa.

 

Herääminen ?

Olenko herännyt? Mistä tiedän olevani hereillä? Vai olenko unessa? Kysymyksiä heräilee kokoajan vain lisää. Kun minulle herää tällaisia kysymyksiä niin tapahtuu outo asia, alan ajatella ja tarkastella itseäni ja pohdin samalla vastauksia noihin edellä mainittuihin kysymyksiin. Alan tarkastella tunteita joita minulle heräsi noista kysymyksistä ja mistä ne tunteet kumpuaa. Mikä on päämääräni alkaessani tutkiskelemaan itseäni. Havahtuminen vavahdutti minua sillä aloin miettiä että olenko unessa ja toiminko kuin kone. Ainakin pystyn myöntämään että kyllä olen unessa ja haluanko herätä niin ajatus pelottaa mutta miksi se pelottaa? Koska en halua välttämättä päästää irti vanhasta, mutta kun alan pohtia mitä menetettävää minulla olisi niin ei mitään. Mutta herääminen vaatii paljon enemmän kuin yhden kirjan lukemisen. Tai oikeastaan se ei vaadi muuta kuin oikean hetken jolloin vain kaikki loksahtaa kohdalle.

 

Onneni on olla?

Onnellisuus mitä merkitset minulle? Haluan joskus omakotitalon sekä perheen hyvän työn ja olla taloudellisesti riippumaton. Tuossa on raamit jolloin olisin onnellinen. Mutta miksi olisin vasta tuolloin onnellinen, miksen voisi nyt nauttia täysillä elämästäni. Sillä elän tässä hetkessä. En voi tietää elänkö huomenna tai kuuden vuoden päästä. Vaan elän nyt. Joten enkö voisi kokea onnea joka hetkessä joita koen päivittäin. Kyllä voisin mutta en silti ole joka päivä onnellinen sillä toimin välillä konemaisesti ja en pohdi tekemisiäni enkä ympäristöäni missä olen. En ole niin sanotusti tietoinen ympäristöstä. “Ollaksesi onnellinen ette tarvitse mitään lisää”  Onko se yhteiskunta joka on ohjelmoinut päähämme materialismin vai kuka tai mikä. Se että tarvitsisimme tavaraa ollaksemme onnellisia. Olen pohtinut tuota ja hyvänä esimerkkinä pidän omaa televisiotani. Kun aloitin työni niin haaveilin että mikäli voitan lotossa niin ostan Samsungin sen hetkisen parhaan led-television. Meni kuukausi ja unelmoin yhä siitä televisiosta. Kunnes eräänä päivänä menin elektroniikka liikkeeseen ja aloin tiedustella paljonko sellaisella olisi hintaa. Hinta tuli selvitettyä ja aloin laskemaan että kauanko menee sen summan säästämiseen ja laskettuani 4kk oli tulos. Ei muuta kun rahaa säästöön ja odottamaan. Rahat kun olivat kasassa niin ostin televisioni. Mutta olinko onnellinen siitä kyllä hetken ajan, se oli silmäteräni. Ja olin ylpeä siitä että ostin useamman tuhannen television. Mutta nykyään se on vain TV ja ei sen kummempaa. Ei se tee minua onnelliseksi, se vain usein kahlitsee minut ääreensä. ” , mutta teidän on heitettävä jotakin pois”

 

Ajateltavaa!

Havahtuminen, ensimmäisenä tulee kriittinen ajattelu siitä esiin vaikka heti alussa mainitaan että olkaa avoimia tekstille. Kirjaa lukiessa olin avoin ja pohdin paljon kaikkia asioita. Mutta lopuksi tuli sellainen olo että onko tämä absoluuttinen totuus kuitenkaan. Ei ole koska se on hänen näkemyksensä asioista. Ja jokaisella meistä on omanlaiset näkemykset. Mutta hyviä vinkkejä ja ajattelemisen aiheita kirjasta sai itsetutkiskelulle. Esimerkiksi omat tunteet ja reaktiot. Mistä ne todellisuudessa kumpuaa ja onko se todellakin “minä” joka puhuu vai heijastuuko siitä jokin toinen joka on vaikuttanut minuun suuresti elämäni aikana. Itse laitan esteet tielleni sekä luon mielenmallit muista ihmisistä.  Sekä rakkaus mitä se on tai mitä on “oikea” rakkaus. Todellakin vaatii useamman lukukerran tämä kirja, jotta pystyy palauttamaan mieliin itse tutkiskelun aiheita. Ja näin ollen taas laajentaa omaa valppautta. Ja edetä kohti heräämistä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!