Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 08.12.13
Esseen kirjoittaja: Anette Rautiainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony de Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Täytyy heti alkuun todeta, että oli kyllä jännä kirja. En ole oikein vielä muodostanut minkäänlaista mielipidettä tästä. Välilllä tuntui, että juttujen kanssa lennettiin jossain todella kaukana, sen verran hulluilta ne kuulosti. Välillä taas teksti kolahti minuun täysin ja sai ajattelemaan asioita, joita voisi itsekin tehdä eri tavalla. Omaa elämää tuli kyllä mietittyä hieman eri näkökulmasta kuin yleensä. Se oli itse asiassa jollakin tavalla hyvin vapauttavaa. Tuntuu, että koko syksy on mennyt melkoisessa kiireessä eikä ole omaa elämää juurikaan kerennyt miettiä, mutta nyt oli oikein lupa miettiä ajan kanssa asioita! Tämä oli kyllä mukavaa vaihtelua muihin kirjoihin, jotka olen lukenut. Suhteellisen helppoa lukea, mutta kuitenkin sitten melko painavaa tekstiä ja paljon ajatuksia herättävää.Olen tämän esseen aihetta jo jonkun aikaa mutustellut mielessäni ja miettinyt miten saisin ajatukseni tuotua selkeästi sanoiksi. Tässä en todellakaan ole vielä onnistunut, mutta pakko nyt pusertaa tämä essee, vaikkakin hieman sekavana, jotta saan kirjapisteet kasaan.

 

Eniten ajatuksia itsessäni herätti varmaankin se, että onnellisuus on vain itsestäsi kiinni. Ei pitäisi olla riippuvainen muista ihmisistä, ja ”tarvita” heidän seuraansa, vaan oikeasti nauttia heidän seurastaan ilman ripustautumista. Onnellisuus on vain itsestäsi kiinni. Niin… kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta onko se sitten kuitenkaan? Tämä onnellisuus-aihe sai kyllä miettimään todella paljon omaa elämää. Olenko tällä hetkellä oikeasti onnellinen? Mitä voisin tehdä, että olisin onnellisempi? Koen kyllä olevani melko onnellinen. Elämässäni on asiat hyvin, mutta silti uskon, että voisin olla onnellisempi. Siihen varmaan tarvittaisiin vain enemmän tiettyä itsekkyytä, joka on minulle vaikea asia. Tähän aion ehdottomasti alkaa panostamaan enemmän, ja oikeasti vain olemaan itsekkäämpi, jotta voisin maksimoida onnellisuuteni. Olen kuitenkin aina ajatellut, että tärkeintä elämässä on se, että on oikeasti onnellinen. Ei ole väliä mitä tekee ja missä on, kunhan kokee olevansa onnellinen ja nauttivansa elämästään. Viime aikoina en tosiaan ole juurikaan kerennyt ylimääräisiä ajatella, joten nyt onneksi pystyi rauhassa mietiskellä asioita. Eniten mietitytti se, olenko oikeasti tällä hetkellä onnellinen. Tajusinkin, että on yllättävän paljon asioita, joihin en ole täysin tyytyväinen elämässäni, ja aionkin nyt taas keskittyä hieman enemmän itseeni ja siihen, että olen onnellinen!

 

Rakastumisesta de Mello puhui jotenkin melko kovalla tavalla. ”Ette te ole olleet koskaan rakastuneita kehenkään. Olette rakastuneet vain omaan ennakkoluuloiseen ja toiveikkaaseen mielikuvaanne tuosta ihmisestä.” Toisaalta tuo lause on totta, mutta on se silti jotenkin karua. Ihan jo ystävyyssuhteitakin ajatellessa, tämä on minulle hieman hankala asia. Haluaisin ajatella kuitenkin, että rakkaus ja välittäminen ei olisi vain omaa toiveikasta mielikuvitusta, vaan oikeita tunteita. Kuitenkin luomme mielessämme jonkunlaisen kuvan toisesta ihmisestä, ja saatamme pettyä jos se onkin vääränlainen kuva. Eli olemmeko sittenki vain rakastuneita oman mielikuvituksemme tuotteeseen? Mutta sitten myöhemmin kirjassa puhuttiin tästä samasta aiheesta, jolloin oikeasti jouduin pitämään aika pitkänkin tauon lukemisessa ja miettiä asiaa. De Mello sanoo, että täytyy tajuta, että ihminen voi olla onnellinen ilman toista ihmistä. Riippuvaisuus ei ole hyväksi ja kun tajuaa, että kykenee olemaan onnellinen ilman toista, nauttiikin kyseisen ihmiseen seurasta enemmän kuin ennen. Aluksi kun luin tästä, taisin ajatella, että mitä helvettiä! Tuntui jotenkin oudolta ajatella, että en tarvitsisi ystäviäni tai perhettäni ollakseni onnellinen. Mutta sitten jollakin tavalla koin heräämisen tässä asiassa. Tajusin, että enhän minä OIKEASTI heitä tarvitse. Melko varmasti pystyisin jatkamaan elämää onnellisena ilman jotain ystävääni, vaikka se tuntuisikin aluksi todella vaikealta. Eli pystyisin olemaan onnellinen ilman heitä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö heitä elämääni halua. Tätä asiaa on vaikeaa saada millään lailla ilmaistua selkeästi, jotta sen ymmärtäisi niin kuin sen tarkoitan. Olen kuitenkin huomannut miettiväni tätä asiaa todella paljon ja uskon, että tulen myös vielä miettimään. Tämä on mielestäni oikeasti vaikea aihe, ja tästä voisi varmasti jauhaa pidempäänkin, kunhan saisi rauhassa miettiä näitä asioita. Tuntuu kuitenkin, että omassa päässäni tätä asiaa sain selvemmäksi ja ehkä jonkinlaisen havahtumisen koin.

 

Koin myös jonkinlaisen oivalluksen kun kirjassa puhuttiin kielteisistä tunteista. Jos vaikka olen vihainen jollekin ihmiselle, vika ei ole hänessä, vaan minussa. Tämä asia myös vaati jonkin verran mietiskelyä. Silloin kun suuttuu, tuntuu tietenkin siltä, että toisessa ihmisessä on vika, eikä itse ole tehnyt mitään. Mutta de Mellon mukaan vika on itsessä, ja itsessä jonkun täytyy muuttua. Aloin miettimään tätäkin verraten omaan elämääni. On ihmisiä, joiden kanssa en meinaa tulla toimeen ja joiden seurassa tunnen suuttuvani useammin. Mutta tarviiko minun oikeasti tuntea näin? Mitä jos vain hyväksyisin sen, etten tule heidän kanssaan toimeen? Uskon, että heidän seurassaan oleminenkin voisi olla helpompaa, kun vain oikeasti hyväksyisi sen asian, eikä kuluttaisi aikaa sen miettimiseen. Heidän ei tarvitse muuttua, vaan minun täytyy muuttaa ajattelutapaani. Eivät ne ihmiset millään lailla estä onnellisuuttani, joten miksi sitten kuluttaa aikaa turhaan vatvomiseen. Voin elää onnellisena omaa elämääni ja kyetä olemaan myös ärsyttävien ihmisten kanssa ilman sen suurempia tunteenpurkauksia. En ole varma tarkoittiko de Mello asiaa juuri näin, mutta itselleni sain selkeyttä kielteisiin tunteisiin tällä tavalla.

 

Tämä ei todellakaan ollut helpoin kirja, josta kirjoittaa essee. Oli yllättävän vaikeaa saada ajatuksiaan koottua sanoiksi tähän koneen näytölle. Tämä koko essee on vain täynnä ajatuksenjuoksuani ja sekavia lauseita, mutta se kyllä kuvastaa täydellisesti aivoissani olevaa tilannetta tämän kirjan ansiosta. Olin merkannut kirjaan monta mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää kohtaa, mutta loppujen lopuksi niistä hyvin pieni osa päätyi tähän esseeseen. Annoin nyt vain ajatusteni juosta ja kirjoittelin mitä mieleen tuli. Oikeastaan sain paljon lisää ajatuksia tämän esseen aikana ja taas on lisää mietittävää myöhemmälle. Toivottavasti joskus löydän aikaa ja kiinnostusta lukea tämän kirjan uudelleen. Siitä saa varmasti lisää irti seuraavalla lukukerralla. Kun mietin, mitä tästä kirjasta vien käytäntöön, en oikein keksi mitään kunnollista esimerkkiä. Tätä kirjaa tulen varmastikin miettimään vielä pitkään ja yrittää saada selkoa ajatuksiini. Ehkä sitten joskus saan käytäntöönkin tästä jotain.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!