Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Herää itse

Kirjoitettu 12.12.13
Esseen kirjoittaja: Jussi Niemitalo
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kirjan pääaiheena on havahtuminen eli maailman ymmärtäminen. Anthony De Mello (kirjailija) ottaa kantaa ihmisen onnellisuuteen, turhamaisuuteen, minän muodostumisen pinnallisuuteen sekä ihmisen omaan uskonnon käsitykseen sotkemalla kaikki toisiinsa. Se ei yksinkertaisesti pysy kasassa.

 

Ensinnäkin:

Uskonto = ihmisen tai ihmisryhmän ylläpitämä harha maailman olemuksesta joka ei perustu/pohjaudu totuuteen tai todisteisiin.

Todellisuus = ihmisen asettama määre todisteiden pohjalle joka pyrkii selittämään todisteiden luomaa tai siihen viittaavaa kokonaisuutta

Jumalolento = ihmismielen luoma abstrakti yksilö joka toimii ihmisen ymmärrystä ja havaintokykyä korkeammalla tasolla (esim. näkymätön, kaikkitietävä, täydellinen)

 

Anthony De Mello pyrkii moneen otteeseen vaikuttamaan lukijaansa ensin loogisen päättelykyvyn avulla. Tästä hän suorittaa pieniä rikkomuksia joita lukija ei välttämättä huomaa ensisilmäyksellä. Hän usuttaa omaa ideologiaansa teoriansa ja sanomansa sisään:

“Tulette onnellisiksi saadessanne yhteyden todellisuuteen. Jokahetkinen yhteys saa aikaan onnellisuuden. Sen kautta löydätte Jumalan, sen kautta löydätte onnen. Mutta useimmat ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan tätä.”  – s.99

 

Lisäksi myöhemmin kirjassa kehotetaan luopumaan  “arvostelmistamme” jotka siis ovat kyseenalaistuksia sanottuja asioita kohtaan (tärkein ase propagandaa vastaan):

“Heittäkää pois käsitteenne, heittäkää pois mielipiteenne, heittäkää pois ennakkoluulonne, heittäkää pois arvostelmanne ja tulette näkemään todellisuuden”  -s.111

 

TÄMÄN LISÄKSI Anthony De Mello kehtaa kaiken saarnansa keskellä ehdottaa, että Tuomas Akvinolainen (Pyhimys katolilaisessa uskossa sekä jesuiittajärjestöissä) olisi luotettava tiedon lähde:

“- tätä herraa pidettiin teologien ruhtinaana ja nykyisin kanonisoitu pyhimys. Seisomme siis melko tukevalla pohjalla”.

Näin toimii papit, profeetat ja muut uskontojen saarnaajat, ei filosofisesti “heränneet”.

 

Haluaisin siis ottaa kantaa mitä opin tästä “heränneestä” kirjoittajasta. On totta, että hän ymmärtää hyvin maailman ihmisten turhamaisuutta ja osuu pariin kultasuoneen kirjassaan. Mutta on myös totta, että hän ei itse pysty katsomaan omaa uskoaan kannalta jossa ehkä olisi syytä herätä.

Haluaisin siis mielelläni herättää kirjoittajan unestaan Jumalaa kohtaan. De Mellon havahtuminen on materiasta irtipääsyä, minän ymmärtämistä, turhamaisuuden lopettamista, tunteidensa tiedostamista ja maailman raakuuden ymmärrystä. Kuitenkaan havahtuminen ei ole Jumala -idean kyseenalaistamista vaikka se on kaiken muun kyseenalaistamista. Sinä kyseenalaistat halusi, tarpeesi, odotuksesi, ihmisyytesi, näkemyksesi muttet luovu Jumalasta.

De Mello ehdottaa siis epäsuorasti että Jumala = Todellisuus, mikä häiritsee vahvasti mahdollista hyvää sanomaa mitä hänellä on sanottavana. On ikävää että mies, joka on pyrkinyt koko elämänsä avaamaan silmiänsä on noinkin sokea omalle ideologialleen ja väittää sen olevan todellisuutta, mitä kenenkään ideologia tai uskomukset eivät ole.

De Mellon hyvä sanoma:

– älä ole turhamainen, “minuutesi” ei koostu vaatteista joita pidät, ihmisistä joita tunnet tai omaisuudestasi. Koet, että jos sinulla olisi kallis auto olisit onnellinen, näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Koet olevasi onnellinen vain hetken huuman ajan ja tämän huuman laantuessa olet taas vailla uutta. Tämä on loputon kierre josta ihmisen on luovuttava ollakseen onnellinen.

– “Minääsi” ei voi loukata. Annat itse “minuutesi” loukkaantua. Tämä pinnallisuus on ehdollistettua toimintaa joka reagoi välittömästi turhamaisuutesi takia. Jos paitaasi loukataan niin silloin “minuuttasi” ei loukata vaan paitaasi jolla ei ole tunteita. Älä reagoi turhamaisuutesi tähden.

– Tiedosta maailman tila ja raakuus. Ihmiset ovat itsekkäitä olentoja jotka eivät ole  pahoja tai hyviä. Hyvätahtoinen toiminta, ajaa hyväntekijän itsekkääseen mielihyvään jonka se saa kiitollisuudesta tai siitä, että hän ylipäätään voi sanoa itselleen kuinka hän on tehnyt jotain hyvää. Tiedostamalla tämän et aseta mielikuvia ihmisen hyvyydestä tai pahuudesta, vaan jokainen toimii itsekkäästi joten jokainen on samalla viivalla.

– Älä yritä muuttaa muita vaan muuta itseäsi. “Jos saan vaimoni muuttumaan näin ja näin olisin onnellisempi.” Onnellisuutesi ei riipu muista ihmisistä vaan asenteestasi. Sinun itsesi pitää muuttua sisältä ja ymmärtää että tunteesi muita kohtaan riippuvat itsestäsi, ei heistä.

Anthony De Mello selittää peruspsykologian kautta ihmismieltä ja kuinka se toimii. Hän jaottelee “minän” toiminnan kolmelle tasolle:

1) Ehdollistettu (reaktiivinen) minä

2) Havannoiva (Tutkiva) minä

3) Ydin (oikea) minä

Lisäksi hän antaa lukijan ymmärtää että kukaan ei pysty ikinä ymmärtämään täydellisesti ydin minääsi sillä jokainen kokee sinut omien ennakkoluulojen, harhojen ja odotuksien läpi. Mikä sumentaa objektiivisen tuloksen toisen “minuudesta”.

 

Kirja herätti minussa ajatuksen omasta turhamaisuudestani ja reaktiivisen minän aggressiivisuudesta. Itse en loukkaannu helposti, mutta voin puolustaa minulle tärkeää asiaa niinkin kiihkeästi, että olen valmis taistelemaan sen puolesta niinkuin taistelisin omasta “minästäni”.

En usko että “minuuttaan” voi täysin unohtaa (zenimäinen tila) ja, että reaktiivisen minän poistaminen olisi edes mahdollista. On asioita mitä puolustamme koska määritämme itseämme niiden kautta ja yleisimmät esimerkit: perhe, uskonto ja isänmaa. Olisi hienoa jos näistä voisimme luopua, mutta defensiivinen käyttäytymisemme ajaa meitä tilaan jossa pyrimme puolustamaan itsellemme tärkeitä asioita jopa hengellämme.

Omaa reaktiivisuuttaan voi silti vähentää ja itsensä kyseenalaistamista voi harjoitella. Törmäsin aiheeseen omassa nuoruudessani kun kiinnostuin loogisesta ajattelusta ja ajattelun kehittämisestä. Itsensä kyseenalaistaminen tapahtuu kun avaat suusi ja tuot muille selväksi mielipiteesi, sillä jos muut kyseenalaistavat sinun mielipiteesi tai näkemyksesi joudut itsekin ajattelemaan asiaa uusilta näkökannoilta.

Käytäntöön vien havannoivan minän tiedostamisen. Pyrin kysymään itseltäni kysymyksiä: “miksi tunnen näin kun tunnen? Voinko muuttaa tuntemuksia nyt? Voinko purkaa ulosantini tavalla jolla en vain pura tuntemuksiani vaan voisin myös päästä eteenpäin tuntemuksissani kohti parempaa lopputulosta?”

Kirja oli muuten hyvä paitsi kirjailijan omat loogiset virhepäätelmät häiritsivät minua hyvin paljon. Ihmisten henkinen herääminen on mahdollista tämän kirjan avulla, mutta en asettaisi tämän kirjan varaan mitään tietoa tai faktaa. Varsinkaan jos kirja käyttää tietonsa pohjana “teologien ruhtinasta”.

Juhana Niemitalo

Ideaosuuskunta Into

11.12.2013

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!