Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hikeä ja Hurmosta

Kirjoitettu 08.01.13
Esseen kirjoittaja: Jarkko
Kirjapisteet: 3
Kirja: Hikeä ja Hurmosta
Kirjan kirjoittaja: Peltola
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

1. Jokainen ihminen haluaa onnistua työssään ja viihtyä elämässään. Vietämme valveillaoloajastamme yli puolet töissä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että työelämämme käsittää todella suuren osan muusta elämästämme. Silti jo pelkästään sana ”työ” mielletään usein vastenmieliseksi. Sisimmässämme haluamme kuitenkin nauttia siitä mitä teemme, joten työnkin tulisi tarjota meille elämäniloa. Usein työntekijöiden ikävystyminen työssä on seurausta huonosta johtamisesta. Meidän tuleekin keskittyä siihen, että saamme luotua motivaation työntekijöihin. Innostunut ja motivoitunut työntekijä hoitaa työnsä aivan varmasti paremmin kuin ikävystynyt työntekijä, joka alkaa maanantai-iltapäivänä laskea tunteja viikonlopun alkamiseen.

2. Et voi elää upeata elämää, jos kidut työssäsi. Meidän jokaisen tulee löytää merkitysellinen työ, joka kehittää meitä ja antaa meille muutenkin takaisin. Työn lisäksi meillä on tietenkin oltava merkityksellistä vapaa-aikaa, joka antaa meille voimaa tehdä välillä niitä epämiellyttäviäkin asioita.

3. Tarvitset merkityksellisenä pitämääsi tekemistä viihtyäksesi elämässäsi ja ollaksesi onnellinen. Monella meistä on taipumus ajatella, että onni tulee elämään onnenpotkua, kuten lottovoittoa odotellessa. Totuus on kuitenkin se, että nautimme siitä, että saamme tehdä meille merkityksellisiltä tuntuvia asioita.

4. Työ tarvitsee tarkoituksen. Syttyäkseen tekemään jotain ihminen tarivtsee tarkoituksen. Huippuyrityksissä tarkoitusta ei ole välttämättä julistettu työntekijöille käytävillä, vaan se tuodaan esille kaikessa, mitä yritys tekee. Tarkoitus työlleen voi tulla myös sisältäpäin, mutta meidän ei tule kuitenkaan tuijottaa liikaa omaa napaa.

5. Työtä tehdään toisille. Tehokas tylsistymisen estotapa työssä on, jos ymmärtää tekevänsä työtä toisille. Näin työ ylittää itsekeskeiset oman mielihyvän ja välittömän hyödyn saamisen tavoitteet.

6. Työn tulee tehdä hyvää. Johtajan tehtävänä on huolehtia siitä, että hänen työyhteisöllään on mahdollisuus tehdä hyvää asiakkailleen.

7. Ihminen haluaa olla vastuussa itsestään ja omista toimistaan. Haluamme vastata omista teoistamme. Emme halua ajautua vain virran mukana, sillä alistettu ihminen menettää otetta itsestään.

8. Ihmiset pystyvät enempään kuin tulevat tehneeksi. Tämä on sellainen asia, jonka meidän kaikkien tulisi oikeasti oivaltaa ja sisäistää. Pystymme todella huomattavasti suurempiin tekoihin, kuin mitä teemme. Kaikki lähtee uskalluksesta ja asenteesta. Usein vain käy niin, että lopetamme heti ensimmäiseen epäonnistumiseen.

9. Hyvä ei synny soolona. Soolosuorituksilla luodaan sankareita. Tosiasia on kuitenkin se, että näiden maalintekijöiden ympärille tarvitaan kokonainen tiimi, joka mahdollistaa nämä suuret onnistumiset.

10. Johtaminen on ihmisten vapauttamista. Tahdomme, että meidät vapautetaan, sytytetään, meiltä kunnioitetaan, meihin luotetaan. Tahdomme esimiehen, joka sparraa meitä ja kannustaa meidät tekemään asioita, joita emme todennäköisesti muuten tekisi. Todellinen johtaja löytää alaisistaan todelliset potentiaalit ja saa ne hyötykäyttöön.

11. Tavalliset tiistait ratkaisevat elämänlaadun. Jos haluamme elämämme olevan upeaa, meidän tulee keskittyä arkeen, tähän hetkeen.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!