Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Huolehdi jaksamisestasi!

Kirjoitettu 04.02.21
Esseen kirjoittaja: Arttu Karisto
Kirjapisteet: 6
Kirja: Miksi nukumme? - Korkeintaan vähän väsynyt
Kirjan kirjoittaja: Matthew Walker, Eeva Kolu
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus, 8.5. Henkisen kasvun klassikot, 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Miksi nukumme? – Korkeintaan vähän väsynyt

 

Sanotaan, että lapsen saaminen opettaa arvostamaan unta. Tiedä hänestä, itselleni isäksi tulo ei ainakaan ollut unen arvostuksen kannalta mitenkään merkittävä tapahtuma. Olen monen ikätoverini tavoin kasvanut siihen koulukuntaan, joka ”lepää vasta haudassa” ja joka ei osaa arvostaa itseään ennen kuin on ajanut itsensä burnoutiin. Isäni esimerkki nukkumiseen on ollut aina suorastaan sairas: hän on tehnyt töitä aamusta iltaan niin kauan kuin muistan ja ainoat lapsuuden muistikuvani nukkuvasta isästä sijoittuvat sunnuntaiaamuihin, jolloin hän nukkui aina puolille päivin. Hän käsitteli stressiä valvomalla öitä täysin tyhjänpäiväisten asioiden äärellä ja tämän esimerkin totta kai kopioin itsellenikin nuoruudessa.

En ole edelleenkään päässyt täysin eroon tavasta jäädä selaamaan Youtubea tai muuten vain pitkittää nukkumaan menoa silloin, kun stressaan jotain. Olen lukenut Matthew Walkerin Miksi nukumme -kirjan ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten ja sainkin hetkellisesti muutettua suhdettani uneen sen avulla. Nyt päätin lukea kirjan uudelleen, koska huomaan toistuvasti ajautuvani samaan kuluttavaan nukkumattomuuden kierteeseen, josta olen kärsinyt niin pitkään. Ajatukseni nukkumisesta on muuttunut tämän kirjan myötä varsin radikaalisti. Aiemmin ajattelin, että uni on kuin polttoainetta, jota voi tankata silloin kuin ehtii, mutta ilmankin – tai täysin naurettavilla määrillä – voi pärjätä elämässä. Nykyään suhtaudun uneen, kuin työkaluun tai koneeseen, joka vaatii huolenpitoa pysyäkseen kunnossa. Olen ymmärtänyt unen olevan kropan ja mielen kunnossa pysymisen kannalta olennaisen tärkeä tekijä.

Sairastuin masennukseen syksyllä 2017 kokiessani järisyttävän maailmankuvan mullistuksen. Masennuksen ollessa pahimmillaan olin unenkaltaisessa tilassa 15–20 tuntia vuorokaudessa noin neljän kuukauden ajan. Tuolloin ymmärsin unesta jotain, jolle löysin sanat vasta Miksi nukumme -kirjasta: uni voi olla normaalin tehtävänsä lisäksi myös kehon tapa pysäyttää itsensä, jotta rikkinäinen mieli tai kroppa saa aikaa toipua ja korjata itseään. Uni ei ole vapaaehtoista. Jos ihminen ei itse ymmärrä levon tärkeyttä, niin luonto kyllä pysäyttää vaarallisen lepäämättömyyden kierteen vaipumalla jonkinlaiseen kevyttä koomaa vastaavaan tilaan.

Maailmassa on pitkään ollut vallalla ilmiö, jossa ihannoidaan ihmisiä, jotka tekevät jatkuvasti töitä pitkälti toistakymmentä tuntia joka päivä. Eeva Kolu kertoo kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt tutkimuksesta, jonka mukaan 18% suomalaisista lukiotytöistä kärsii uupumuksesta. Tämä on hälyttävää! Jo teininä ihmiset polttavat itsensä loppuun ja sitä jopa ihannoidaan. Hyvä ihminen on aina tavoitettavissa ja aina käytettävissä. Kun töitä tehdään alvariinsa lähes nukahtamispisteeseen asti, on tuloksena huonot yöunet ja siksi heikko palautuminen päivän rasituksista, mikä johtaa lopulta uupumiseen.

Heikkojen unitaitojen lisäksi olen saanut kodin perintönä myös ajatuksen, että kaikki hyvä elämässä on ansaittava itse. Mikään ei saisi tulla ilmaiseksi, eikä ainakaan sattumalta. Esimerkiksi ystävyyssuhteita ja perhettä pidetään helposti itsestäänselvyytenä ja kuvitellaan, että ympärillä olevat ihmiset kestävät mitä tahansa ja pysyvät rinnalla joka tilanteessa. Niin kuin elämän oikeasti tärkeimmät voimavarat olisivat jokin ehtymätön elinvoiman lähde! Huomaan ottavani ihan turhaan paineita siitä, etten pysy tarpeeksi ajan hermolla: en tiedä kaikkea kaikista ajankohtaisista ilmiöistä, en ole muodostanut mielipidettä jostain uudesta self help -gurusta, enkä jaksa tarttua täydellä panostuksella yllättäviin työasioihin myöhään illalla. Tämä tuntuisi olevan kohtuullisen yleistä tämän hetken työikäiselle sukupolvelle. Onko paineiden ottaminen tosiaan tarpeen? Voiko ihminen oikeasti olla tehokas, perillä maailman menosta ja samaan aikaan huolehtia riittävästä palautumisesta ja levosta?

Syy miksi kirjoitan samassa esseessä juuri näistä kahdesta kirjasta, on niiden kokonaisvaltainen katsantokanta levon tärkeyteen ja turhista paineista irrottamiseen. Paljon puhutaan ihmisen psykofyysisestä kokonaisuudesta, mutta kokemukseni mukaan hyvin harva ihminen osaa ja muistaa panostaa töidensä lisäksi riittävään lepoon. Riittävän ja laadukkaan levon turvaamiseksi taas pitäisi päästä eroon ylimääräisestä stressistä ja suorituspaineista, koska stressi heikentää unen laatua niin merkittävästi. Länsimaisista ihmisistä jopa kaksi kolmannesta nukkuu liian vähän läpi elämänsä. Keskimääräinen unimäärä on puolitoista tuntia suositeltua kahdeksaa tuntia vähemmän. Liian vähäisen nukkumisen terveysriskeistä ei puhuta tarpeeksi ja uni on liian usein ensimmäinen osa-alue, josta nipistetään silloin, kun aika ei tunnu riittävän. Itsekin nipistän paljon useammin unesta, kuin mistään aktiivisesta toiminnasta.

Seuraan uneni määrää ja laatua älykellon avulla. Edellisen vuoden aikana keräämäni datan perusteella muodostin seuraavan taulukon. Alhaalla näkyy keskimääräinen uniaika kullakin aikavälillä ja sarakkeissa syvän ja kevyen unen sekä REM-unen osuudet kokonaisuudesta.

Miksi nukumme -kirjan ohjeistuksen mukaan syvää unta tulisi olla noin 25%, kevyttä unta noin 50% ja REM-unta noin 20% unen kokonaismäärästä. Olin hitusen yllättynyt huomatessani, että keskimäärin nukun melkein suositellun kahdeksan tuntia yössä. Ongelmallista tässä on se, että todellisuudessa unirytmini heittelee todella paljon: nukun usein alle viisi tuntia yössä ja toisinaan taas vetelen yli kymmenen tunnin unia. Vuositasolla syvän unen määrä on kohdallani ollut todella hyvä, mutta jostain syystä viime aikoina en ole saanut riittävästi syvää unta. Kevyttä unta taas olen saanut hieman liikaa, mikä johtunee toisinaan harrastamistani unimaratoneista. Niiden jälkeen kelloni antaa yleensä palautetta siitä, että suurin osa unesta on ollut kevyttä. REM-unen määrä sen sijaan on ollut liian matala, mutta kehitys näyttää hyvältä.

Keskimäärin nukun selvästi aivan hyvin. Miksi siis olen jatkuvasti väsynyt ja kolkuttelen alvariinsa jaksamisen arkun pohjaa? Luulen, että tässä on kysymys hyvin suurelta osin kyvyttömyydestäni hellittää puuhastelua ja stressaamista iltaa kohden sekä siitä, että koen jatkuvasti olevani jonkinlaisessa hälytystilassa suorituspaineideni kanssa. Niin naurettavalta kuin se ääneen sanottuna kuulostaakin, niin koen uneni laatua heikentäväksi jopa sen, että stressaan unen laatua. Walker puhuu kirjassaan paljon siitä, miten hyvät elämäntavat ja psyykkinen tasapaino ovat merkittäviä tekijöitä unen laadun kannalta ja toisaalta siitä, miten paljon nukkuminen vaikuttaa sekä fyysiseen, että psyykkiseen terveyteen. Huonosti nukkuminen voi tutkitusti olla osatekijänä esimerkiksi syövän ja diabeteksen kehittymisessä. Lisäksi riittämätön uni lisää stressiä, heikentää keskittymiskykyä ja asettaa ihmisen jatkuvaan hengenvaaraan esimerkiksi liikenteessä. Yksi itselleni erityisesti kolahtanut kohta Walkerin kirjassa oli niin sanottuja mikronukahduksia koskeva tutkimus. Sen mukaan väsynyt ihminen nukahtelee huomaamattaan mikrosekunneiksi, mikä johtaa useisiin liikenneonnettomuuksiin ja aiheuttaa yleistä kömpelyyttä. Tämä oli mielenkiintoista, koska ihminen ei itse voi havaita näitä lyhyitä nukahduksia, minkä vuoksi ne eivät ole asiasta tietämättömälle toimiva varoitusmerkki liian pahasta väsymyksestä. Toinen hätkähdyttävä asia oli alkoholin käytön vaikutus unen laatuun. Walkerin mukaan jo yksi annos alkoholia ennen nukkumaanmenoa syö yöunen palauttavia vaikutuksia merkittävissä määrin. Tämä on aiheuttanut itselleni sen, että nykyään harkitsen todella tarkasti, milloin juon yhtään alkoholia, koska olen huomannut miten paljon huonosti nukkuminen heikentää yleisvointiani.

Syyllisyys

Koen kouriintuntuvaa syyllisyyttä ällistyttävän monista asioista, enkä ole Kolun mukaan tuntemisteni kanssa yksin. Syyllisyyttä aiheuttavat esimerkiksi vanhemmuuden haasteet (löytyy kaikilta vanhemmilta), luppoaika (pakollista hengissä pysymisen kannalta), asioiden viime tippaan jättäminen/jääminen (kaikille tuttu teema), alkoholi pienemmissäkin määrin (ei vahingoita ketään, eikä mitään) ja sosiaalisten suhteiden laiminlyöminen (miksi ei vain voisi nauttia sosiaalisuudesta silloin ja siinä muodossa kuin sitä sattuu olemaan). Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Onko suorituspaineet ja omasta inhimillisyydestä sukupolvemme kansantauti? Ihminen on arvokas ja hyvä, vaikka ei olisikaan aina positiivinen ja pöhisisi hyvällä energialla menestyviä start uppeja eetteriin joka toinen viikko. Itse ainakin unohdan hyvin usein kuunnella omia aitoja tarpeitani. Sen sijaan liian monesti jään märehtimään sitä, etten saa tarpeeksi aikaan, mikä johtaa jälleen passivoitumiseen. Ystäväni on ehdolla kuntavaaleissa ja hänen pääteemansa vaalikauteen on mielenterveystyö. Hänen mukaansa suurin ongelma tämänhetkisessä mielenterveyden hoidossa on liian pitkät jonot. Ihmiset passivoituvat ja jättävät hakematta apua ongelmiinsa, koska heitä turhauttaa jopa puolen vuoden jonot avun piiriin. Hieman radikaali, mutta mielestäni erittäin hälyttävä esimerkki sekä siitä miten heikossa hapessa ihmiset ovat henkisesti.

Kolu puhuu kirjassaan paljon ihmisyyteen kuuluvista tunteista ja turhista paineista, joita ajallemme ominaiset piirteet aiheuttavat. Ihmiset ovat pienestä pitäen jatkuvan stressin armoilla, kun ärsykkeitä tulee jatkuvasti ja joka puolelta. Hänen mukaansa elämme ajassa, joka arvostaa eniten niitä, jotka puristavat tuotteliaisuuden tuskassaan itsestään jatkuvasti viimeisetkin mehut, jonka jälkeen voi vielä toki puristaa vähän lisää. Eikä voimien loppuminen oikeastaan sekään ole mikään syy lakata olemasta tuottava ja hyvä työkone, koska esimerkiksi nukkumisesta voi vielä nipistää ja lyhyet hiilihydraatit toimivat näppäränä polttoaineena pitämään säästöliekillä kituuttavan koneiston vielä elossa.

Keskittymisongelmat

Jatkuva ärsykkeiden määrä ja epätietoisuus oikeasta orientoitumisesta töihin ja opiskeluun sekä huono palautuminen johtavat keskittymisvaikeuksiin. Olin ensimmäisenä opiskelusyksynä add-tutkimuksissa. Keskittymistäni ja arjesta selviytymistäni mitattiin erilaisilla testeillä ja olin varma, että saan diagnoosin ja mahdollisesti lääkityksen. Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut vaikeuksia keskittyä pitkiä aikoja tarkkaavuutta vaativiin tehtäviin. En ole myöskään oikein kyennyt hahmottamaan esimerkiksi opintokokonaisuuksia tai sitä, mitä milloinkin olisi hyvä tehdä tavoitteiden saavuttamiseksi. Nuorena sairastettu masennus oli myös viesti mahdollisesti lapsena hoitamatta jääneestä adhd:sta, joten aihetta keskittymishäiriön tutkimiseen todella oli. Koulupsykologin arvio oli, että todennäköisesti saisin diagnoosin historiani perusteella, mutta lääkitykseen ei hänen mukaansa ollut aihetta. Hänen mukaansa nykyiset ongelmani keskittymisessä ja itseni ohjaamisessa ovat täysin normaaleja, eivätkä edes kovin pahoja.

Reflektio

En hakeutunut lääkärin puheille, koska en kokenut add-diagnoosin hyödyttävän minua mitenkään. Päätin, että kyllähän tästä taas selvitään, kun vielä yritetään lisää. Ei toiminut. Ajoittain olen saanut pidettyä elämän rytmin sellaisena, että jaksan hyvin, mutta todella usein olen aivan rajoilla jaksamisen kanssa. Ruokin suorituspaineitani keskittymällä työaikana (eli koko hereilläoloajan) liian moneen asiaan samaan aikaan, jolloin stressitasoni on koko ajan liian korkea. Stressaantuneena en osaa nukkua, vaan valvon joka ilta liian myöhään. Unen puute taas laskee keskittymiskykyä ja motivaatiota työntekoon, jolloin suorituspaineet saavat taas lisää löylyä. Tästä kirjoitusprosessista oppineena voisin taas ottaa käyttöön viime keväänä käyttämäni metodin, jonka avulla sain korjattua unirytmini. Menin parin kuukauden ajan joka ilta kymmeneltä sänkyyn ja sain jotenkin huijattua itseni uskomaan, että nukahdan, vaikken olisi ollut erityisen väsynyt. Se toimi, enkä tiedä miksi olen luopunut siitä. Nyt on hyvä aika ottaa tuo konsti taas käyttöön, kun olen ajautunut taas lääkärissäkäyntikuntoon.
Olen kuullut useiden tuttujen poistavan kaikki puhelimen ilmoitukset käytöstä, jotta ärsykkeitä tulisi vähemmän ja keskittyminen paranisi. Tämän voisin tehdä myös itse ja katsoa mihin se johtaa. Raportoin tulokset jälkikirjoituksena tämän esseen perään.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!