Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hyvä paha ”pomo”

Kirjoitettu 24.11.17
Esseen kirjoittaja: Niko Nenonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hyvä paha pomo
Kirjan kirjoittaja: Tony Dunderfelt
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.4. Johtamisen haasteet, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tony Dunderfeltin kirja Hyvä Paha Pomo kertoo esimerkkien kautta hyvän, sekä asiattoman ja huonon pomon eron. Yritin lukea kirjaa, mutta nukahdin kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen. Tuntuu, että kirja on suurimmaksi osaksi täyttä humanistihuuhaata.

Sen sijaan kuitenkin silmäilin kirjan läpi. Peilasin lukemaani miettien erästä johtajaa, joka on saanut arvostukseni nousemaan johtajuutta kohtaan korkeammalle kuin koskaan ennen. Hän on konkreettinen, empaattinen, jämäkkä, positiivinen ja omaa vahvat tavoitteet. Kyseinen johtaja siis täyttää kaikki Hyvä Paha Pomo –kirjan esittelemät viisi avainta hyvään yhteistyöhön. Hän on voimakas, monessa liemessä keitetty johtaja, joka pystyy tekemään nopeasti oikeita päätöksiä tiukan paikan tullen. Hän on ymmärtävä, inhimillinen ja vahva –niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Walking Dead –sarjasta tuttu Rick Grimes on stereotyyppisen, alkukantaisen johtajuuden ruumiillistuma. Hän on johtajana kruunaamaton supertähti, joka tuntuu täyttävän pienimmätkin kolot johtajuuden eri haasteista. Pelkästään häntä seuraamalla olen oppinut johtamisesta enemmän kuin koko opintojeni aikana yhteensä.

Tarinan alussa Rick herää sairaalasta, joka on täynnä tarinaa seuranneille tuttuja zombeja. Hän raivaa tiensä turvaan, löytää perheensä, ja saa heti auktoriteettia mukaan lyöttäytyneeltä ryhmältään suoritettuaan onnistuneesti vaarallisen tehtävän pelastaessaan ryhmänsä jäseniä. Hän ottaa vastuuta, jakaa vastuuta sekä ohjaa ryhmän jäseniä itsevarmasti kohti omaa tavoitettaan, jonka Rick pitääkin kirkkaana mielessään.

Kuten oikeassakin elämässä hyvin usein käy, eivät kaikki voi olla loistavankaan johtajan ystäviä. Osaa ryhmän jäsenistä jurppii Rickin vahva ote ryhmästä, ja erottuneesta osasta tuntuu, että heidän varpailleen hypitään liikaa. Tämä saa välillä myös muut kyseenalaistamaan johtajansa teot ja motiivit. Rick osaa kuitenkin selvittää ja perustella asian järjellisesti, ja lopulta kaikki ovat taas hänen toimiinsa ja tapoihinsa tyytyväisiä –onhan heillä hänen johdossaan turvallinen olo.

No, maailmanlopun johtamista nyt ei ihan tähän päivään voi suoraan verrata. Sarjasta löytyy kuitenkin hämmentävän paljon yhteyskohtia nykyelämän johtamiseen ja johtamiskulttuuriin sekä sen ongelmiin. Suurimpana ihailun kohteena pidän itse päähahmon tavoitteiden luomista ja niissä pysymistä. Kaikki muu rakentuu tämän ympärille. Hän saa muut uskomaan omaan määränpäähänsä, ja pystyy vielä sanallisesti perustella päätöksensä muulle porukalle. Tulee väkisinkin mieleen arvon Steve Jobs, jonka johtaminen perustui hyvin pitkälti edellä esiteltyyn.

Arvostus on asia, jota pidän johtajalle välttämättömänä. Arvostus luo auktoriteettia, auktoriteetti tehokkaan ja toimivan järjestelmän, ja toimiva järjestelmä taas tulosta. Tulos tuo hyvinvointia ja hyvinvointi tyytyväisyyttä. Kuinka arvostus sitten saavutetaan? Kysymykseen ei ole yhtä ainoaa vastausta. Arvostus koostuu mielestäni muun muassa ammattitaidosta, omistautuneisuudesta, hyvästä tunnejohtamisesta sekä mieleenpainuvasta persoonasta. Itse arvostan myös johtajaa, joka uskaltaa olla erilainen, sekä sanoa asiat ääneen –niin hyvät kuin ikävätkin.

Itse olen vahva hierarkiakulttuurin kannattaja. Mielipide juontanee juurensa inttivuosiini, jolloin tapa tuli enemmän kuin tutuksi. Herrallekin löytyi aina herra, eikä toiminnassa syntynyt tilannetta, jolloin et olisi vastannut tekemisistäsi edes jollekin. Varusmiesjohtamisesta ei puhuta sen enempää. Haluan vain sanoa, että jos kaikki ryhmän jäsenet hyväksyvät tällaisen johtamiskulttuurin, ovat tulokset varmasti hedelmällisempiä.

Nykyisin toimin Osuuskuntamme tiimiliiderinä. Täyttä arvostusta en ole mielestäni ryhmältäni saanut, eikä se minua juurikaan yllätä. Syitä tähän voin etsiä suurimmaksi osaksi vessani peilistä, sekä yllä luettelemistani asioista. Kaverijohtamisen hankaluus tuli minulle yllätyksenä, jopa pienoisena shokkina. En olekaan enää automaattisesti tilanteen herra, vaan joka tilanteessa täytyykin miettiä kompromissille kompromissia, kun taaskaan ei ryhmässä sitä yhteistä säveltä löytynyt. No ei löytynyt, kun kenelläkään ei ole oikeutta suoraan käskeä kuinka tehdään.

Minulle on aina ollut vaikeaa sanoa ikävät asiat ääneen, enkä ole pystynyt luomaan luotettavaa ilmapiiriä johtamiseni ympärille. Yritän miellyttää kaikkia liiaksi, ja ihmisjohtamiseni onkin lähinnä satunnaista kehumista ja päänsilittelyä. Olen aina ollut esimerkillä johtamisen puolestapuhuja, mutta pestissäni en tätä ole useinkaan itse toteuttanut. Johtamiskauttani on hallinnut negatiivisen suorittamisen oravanpyörä, joka luo päivä päivältä lisää epäluottamusta niin itseltäni itseäni kohtaan, kuin tiimiltä minua kohtaan.

Ehkäpä itsensä vertailu kuvitteellisen täydelliseen johtajaan on epäreilua itseään kohtaan. Kukaan ei voi olla täydellinen, eikä kukaan ole ikinä ihmisenä valmis. Olet juuri sellainen kuin olet, ja sovit kyllä elämään nyky-yhteiskunnassa omien mielipiteittesi ja taitojesi kanssa. Hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet, niin saatat pystyä tulevaisuudessa kehittämään itsessäsi juuri niitä taitoja, joissa haluat olla parempi. Ennen kuin hyväksyt itsesi ja potentiaalisi, olet vain ihannoiviesi henkilöiden rikkinäinen peilikuva. Uskalla muuttua!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!