Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hyvästä parhaaksi

Kirjoitettu 25.11.13
Esseen kirjoittaja: Jonna Pekkarinen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Hyvästä paras
Kirjan kirjoittaja: Jim Collins
Kategoriat: 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hyvästä paras- Jim Collins

Osuuskunta Idealeka on pitkään yrittänyt synnyttää tavoitteita tiimille. Meillä on hyvät olemassa olevat arvot, meillä on hieno tiimisopimus synnytettynä. Siltikin tavoitteiden asettaminen on ollut meille haasteellista. Vuosi sitten syksyllä yhdessä asetettu liikevaihtotavoite sai meidät todella tekemään töitä yhdessä. Toivon, että tulevat tavoitteet ovat myöskin yhtä motivoivia.

 

Kirjan kaikki hyvästä parhaaksi nousseet yritykset ovat soveltaneet yksinkertaista siili-mallia omassa toiminnassaan. Siili-mallilla tarkoittaa käytännössä sitä, että tehdään yksi asia riittävän hyvin, eikä jaeta omaa keskittymistä moneen asian. Tullakseen hyvästä parhaaksi, siilimalli esitti kolme kysymystä:

  1. Mistä olemme innostuneita?
  2. Missä voimme olla maailman parhaita?
  3. Mikä vaikuttaa taloudelliseen tulokseen?

Nämä kysymykset aion tuoda huomenna esille, kun tavoitteita alamme miettimään. Itseäni ennen kaikkea kiehtoo kysymys, kuinka voimme olla maailman parhaita? Kuinka hyvästä voi tulla paras? Vai voiko edes tulla. Mielestäni voi. Ja kirjastakin löytyi tähän vastaus. Matkalla kohti parasta yrityksen tulee pitää kirkkaana mielessä JEF, eli meidät arvot, tarkoituksen säilyttäminen (onko meidän missio edes selvillä?) sekä tarpeen vaatiessa toimintatapojen muuttaminen. Tämä sopii aika hyvin tähän hetkeen, kun olemme paljon miettineet omia arvojamme ja tiimisopimusta.

 

Matkalla hyvästä parhaaksi

Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että jokaisesta yrityksestä ei todellakaan tule paras, eikä välttämättä edes hyväkään. Hyvästä parhaaksi pääsy ei ole muutaman sattuman summa, vaan yrityksen tietoisten valintojen aikaansaama muutos. Moni ihminen ja yritys tyytyvät keskinkertaisen yrityksen pyörittämiseen, koska yleinen usko on, etteivät he pysty parempaan tai se vaatisi liikaa ponnisteluja. Tämä ei kuitenkaan ole totta, yritys tarvitsee vain oikean ihmiset tekemässä oikeita asioita ja yrityksestä saattaa hyvinkin tulla paras omalla toimialallaan ja tehdä loistavaa tulosta.

Kirjassa oli kolme tärkeintä osa-aluetta, jota hyvästä parhaaksi pääsy edellyttää:

Kurinalaiset ihmiset

-Idealekassa tämä mielestäni tarkoittaa sitä, että jokainen on sitoutunut tiimiin ja siihen mitä tekee. Vaikka tavoitteisiin pääsy ei aina tunnu mahdolliselta, työ on epämukavaa tai on liian kiireistä, siltikin velvollisuudet on hoidettava. Jos kaikki eivät ole sitoutuneita, käy valitettavasti niin, että ne motivoituneetkin ihmiset menettävät motivaatiotaan. Olen huomannut, että tätä on myös Idealekassa tapahtunut. Mitä voimme tiiminä tehdä, jotta ei-motivoituneet saataisiin motivoitumaan? Kirjassa sanottiin, että tällaisten ihmisten pitäisi suosiolla jättäytyä tiimistä pois. Mielestäni ei kannata mennä sieltä mistä aita on matalin, vaan yrittää tiimillä auttaa näitä ihmisiä!

Kurinalainen toiminta

Kulttuuri tarkoittaa oikeastaan sitä, että jokainen on motivoitunut tekemään työnsä ja tietää, miksi minä minä olen täällä tekemässä juuri tätä hommaa. Jos jokainen on oma-aloitteisesti motivoitunut ja ahkera, vältytään byrokratialta ja turhalta ylhäältäpäin valvomiselta. Kirja antaa hyviä käytännön vinkkejä mm. työtehokkuuden lisäämiseksi. Jokaisen tiimiläisen tulisi tehdä itselleen To do-listoja, jotta asiat tulevat tehdyksi. Itselleni uutena asiana tuli, että myös Not to do-listojen tekeminen on ihan yhtä tärkeää. Itse aion viedä Not to do-listat käytäntöön, koska monesti tulee tehtyä asioita, jotka eivät välttämättä vie millään tavalla eteenpäin itseä tai projekteja.

Kurinalaiset ajattelu

Välillä tuntuu, että kaiken pitäisi olla niin mukavaa ja ihanaa, mutta valitettavasti elämä ja työnteko ei ole sitä. Yrityksen pitää rohkeasti kohdata ongelmat ja ratkoa ne, jos mielii hyvästä parhaaksi. Tietenkään ei saa koskaan menettää uskoaan siihen, etteikö onnistuisi. Mielestäni Idealekalla on vielä kehitysaskelia tehtävänään tämän asian suhteen. Me kyllä kohtaamme faktat, mutta niistä ei uskalleta kauheasti puhua. Jos niistä puhutaan, jostain kummasta lekan ylle muodostuu synkkääkin synkempi ilmapiiri, joka lamauttaa hetkellisesti koko tiimin.

 

Idealekan tuleva jory

Kirjassa puhuttiin viidennen tason johtajista, joiden avulla yritys on voinut nousta hyvästä parhaaksi. Vaikka korkeimman tason johtajaa ja tiimiyrityksen johtoryhmää ei voi suoraan verrata toisiinsa, löysin viidennen tason johtajasta paljon hyviä ominaisuuksia. Kaikissa kirjassa esitellyissä hyvästä parhaaksi nousseilla yrityksillä on ollut käännekohdan aikana viidennen tason johtaja korkeissa johtotehtävissä, joka on osannut omalla tekemisellään johtaa ja ohjata yrityksen milloin konkurssin partaalta, milloin miljardi veloista yhdeksi parhaista omalla alallaan.

Viidennen tason johtaja on huippuluokan johtajia, jotka osaavat omalla johtamistaidoillaan, ja esimerkillään näyttämään tietä. Nämä johtajat ovat vaatimattomia ja heitä ei haittaa jos heidän työstään kunnia menee jollekin muulle. Usein nämä tyypit eivät ole niitä tiimin kovaäänisimpiä. He tekevät kaikkensa yrityksen eteen ja heille riittää, että yrityksen etua tulee edistettyä ja yrityksen tulos kasvaa. Tämän myötä myös tiimiläisten työmotivaatio kasvaa.

Loppuun vielä muutama vinkki yritystoimintaan, jotka tähtäävät hyvästä parhaaksi:

1. Nauti aidosti siitä mitä teet, tätä ei pysty ulkopuoliset ihmiset tai virikkeet sinulle luomaan.

2. Tee työtä johon sinulla on luontaisia lahjoja ja joita hyödyntämällä voit päästä parhaaksi.

3. Neuvottele hyvä korvaus tekemästäsi työstä. Palkan ei pidä olla liian pieni, mutta liian suuri palkka ei kuitenkaan nosta motivaatiota.

 

Jonna Pekkarinen

Osuuskunta Idealeka

jonna.pekkarinen@idealeka.fi

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!