Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hyvät, pahat ja millenniaalit – Miten meitä tulisi johtaa

Kirjoitettu 28.10.20
Esseen kirjoittaja: Petra Röppänen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Hyvät, pahat ja millenniaalit – Miten meitä tulisi johtaa
Kirjan kirjoittaja: Atte Mellanen & Karoliina Mellanen
Kategoriat: 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

“The world is changed by your example, not your opinion.”

Paulo Coelho, kirjailija (s. 180)

 

Sain taas kokea esimerkillä johtamisen voiman tämän syksyn aikana. Kumma juttu, tiedättekö. Jos et itse suorita samaan tahtiin ja tuo koko ajan tietoasi esille tiimissä, se jää helposti muiltakin tekemättä. Jälleen kerran kyse oli mistäs muustakaan kuin kirjapisteistä. Vaikka heti ensimmäisissä treeneissä olimme sopineet nämä perustavoitteet syksylle jatkuvan normaaliin tahtiin – 20 kirjapistettä jouluun mennessä = 10 pistettä molemmissa sprinteissä – niin heti kun en tuonut sitä jatkuvasti esille treeneissä tai itse tahkonut pisteitä, ei lähes kukaan ollut oikeastaan edes tietoinen, että niitä pitäisi tehdä. Olin tehnyt omani nimittäin jo ”pankkiin” aiemmin, joten olen ottanut alkusyksyn rennommin lukemisen parissa. Eniten mieleeni painui tiimikaverin kiivas kommentti ”miksei tästä kukaan ole kertonut”, ja kukaan -sana osoittautui aika selkeästi minulle. Niin. Kyllähän siitä oli kerrottu ja otettu kaikki mukaan jo päätöksentekovaiheessa. Esimerkin näyttäminen vain puuttui.

 

Tiimi kaipaa liideriltään, eli tässä tilanteessa minulta, jatkuvaa esimerkin näyttämistä ja suunnan osoittamista. Välillä se tuntuu raskaalta: eikö meidän kuuluisi olla paikassa, jossa itseohjautuvuus häikäisee läsnäolollaan ja jokainen kantaa vastuun omasta tekemisestään? Hyvät, pahat ja millenniaalit sai minut ymmärtämään, minkä vuoksi tiimikaverini ja myös minä itse kaipaamme niin paljon tukea ja esimerkkiä normaalissa arjessa.

 

”Johtaminen vie aikaa. Millenniaalit ovat ehkä aikaavievempiä kuin muut sukupolvet. He vaativat, että menet edellä ja osoitat esimerkkiä, kun suunta on hukassa. Että menet sivulla ja annat mahdollisuuden saada tukea, kun he sitä eniten tarvitsevat. Ja että menet takana ja tuuppaat eteenpäin, kun heidän omat rahkeensa eivät enää riitä.”

Saara Söderberg, Vice President, Afry Management Consulting (s. 139)

 

Kirjassa oli loistava mallinnus Millenniaalijohtajuuden ulottuvuuksista. Tässä mallissa yhdistyy niin sanotusti kolme eri johtajaroolia, jotka ennen ovat toimineet erillisinä, irrallisina toisistaan: Liideri, yksilönkehittäjä ja manageri. Nykyään johtajalta odotetaan kuitenkin kaikkien näiden kolmen palasen täyttämistä. Koin heti, että tämän mallin mukaan johtamisen tulisi toimia myös meidän tiimissämme. Muokkasin sitä kuitenkin hieman uuteen uskoon.

 

Asiaan vaikutti varmasti se, että liiderin alla lukeva ”ihmisten johtaminen ja suunnan näyttäminen” kolahtaa kovasti omaan johtamisfilosofiaan. Toivonkin, että omalla vastuullani olisi nimenomaan asiat, jotka mallissa on liiderin kentän ympärillä mainittu. Organisaatiokulttuurin luominen, luottamus ja yhteenkuuluvuus, empatia ja tunnejohtaminen, esimerkillä johtaminen, motivointi sekä avoin vuorovaikutus ja aito kiinnostus. Juuri sitä, mitä haluan oppia ja tehdä käytännössä joka ikinen päivä ja tunnen myös osaavani jo jossain määrin. Tietysti myös yksilönkehittäjänä ja managerina toimiminen kuuluu omaan kenttääni, täytyyhän minun osata myös kommunikoida tavoitteet selkeästi ja antaa jatkuvasti palautetta tiimiläisille – mutta voisiko johtamisen kentissä kuitenkin toimia useampi ihminen hieman päällekkäin ja lomittain?

Niinpä päädyin vaihtamaan liideri otsikon teamleaderiksi, yksilönkehittäjän valmentajaksi ja managerin päälliköksi. Noin. Heti tuntuu, että en olekaan ehkä niin yksin kuin kuvittelin olevani. Tiimiyrityksessä johtaminen ei kuitenkaan ole vain yhden henkilön tehtävä, valitaanhan meille myös talouspäällikkö, asiakkuuspäällikkö ja markkinointipäällikkö. Jos itse päsmäröin jokaisen aiheen parissa, niin mitä tehtävää muille jää? Näkisin ja toivoisin, että meidän tiimissämme päälliköt toimivat vielä vahvemmin managerin kentässä. Hallinnoivat asioita ja tehtäviä, delegoivat tehokkaasti työtä koko tiimin suuntaan ja osallistavat päätöksenteossa, kun mietimme seuraavia suuntia tiimiyrityksen kehittämiseen.

 

Onneksemme meillä on apuna myös aivan loistava valmentaja, eli yksilönkehittäjä. Onhan tämä kuitenkin paikka, jonne olemme hakeutuneet oppimaan. Valmentaja tukee yksilöitä henkilökohtaisella matkallaan ja koutsaa koko tiimiä kehittymään (eli puuttuu peliin vain silloin, kun tuntuu että ei pitäisi puuttua – mutta ei silloin, kun tuntuu että pitäisi puuttua). Valmentaja on tukemme opintojen edistymisessä ja hänen tehtävänään on osoittaa, että hän arvostaa meitä. Hän valaa meihin uskoa joka ikinen päivä, ilman että edes huomaamme sitä.

 

Miten itse toimin sitten eri millenniaalijohtajuuden ulottuvuuksissa? Lähes kaikki palaute mitä tiimiläisiltä olen saanut, on keskittynyt siihen, kuinka toimin ihmisten kanssa. Se on luontevaa, enkä pelkää ottaa tunteita mukaan peliin. Olen aidosti kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista mutta uskallan haastaa tekemään hiukan enemmän ja poistumaan mukavuusalueelta. Teen kaiken aina ajallaan ja olen muutenkin aika pirun jämpti tyyppi. Pyrin näyttämään esimerkkiä koko ajan omalla tekemisellä, ihan yksinkertaisesti ilmaantumalla paikalle, kertomalla avoimesti asioista ja näyttämällä tunteeni. Se on oma tapani toimia, ja ainakin tähän mennessä tiimissä on oltu siihen tyytyväisiä.

 

Edelleen minulta kaivataan kuitenkin lisää ihan arkipäiväistä kuulumisten kyselyä ja ihmisten lähelle päästämistä. Sitä on ollut vaikea viedä käytäntöön. En ole nimittäin pohjimmiltani kovinkaan hyvä ystävä kuten asiaa aina itse kuvaan. Olen hemmetin laiska ystävä. Sen takia ystäväpiirini on varmasti myös aika pieni, mutta siihen kuuluu ihmiset, joista oikeasti haluan pitää kynsin ja hampain kiinni. Olen laiska kyselemään kuulumisia ja olemaan aktiivisesti mukana ystävieni arjessa. Riittää hyvin, kun näen ystäviä epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin ja pääsemme silloin olemaan täysin läsnä toisillemme sekä keskustelemaan kaikki välissä koetut ilot, surut ja muut tapahtumat. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi aidosti kiinnostunut mitä läheisilleni kuuluu niin tiimissä kuin ystäväpiirissä ja perheessä. Selittelen asiaa ehkä sillä, että arki on kiireistä ja välillä tuntuu, että en ehtisi tehdä mitään muuta tai saatikka edes kaikkia näitä asioita, jos olisin liiderinä, ystävänä, tyttärenä, siskona ja kumppanina juuri sellainen kuin haluaisin olevani.

 

Johtamisessani tulisi ottaa kuitenkin huomioon nykyisten johdettavien tunteet ja tarpeet – he kaipaavat tukea, kun itsellä on vaikeaa. He kaipaavat jotakuta, jonka kanssa jakaa pienet onnistumiset ja ilon hetket. Ja joskus, he vain yksinkertaisesti haluavat, että joku kertoo heille seuraavan askeleen, kun itseltä on suunta täysin hukassa. Luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ei pystytä luomaan, jos nämä asiat tapahtuvat vain kerran kahdessa kuukaudessa. Yritän siis edelleen ahkerasti kehittää vuorovaikutusta tiimin jäsenten kanssa. Tarroilla johtaminen on ollut hauska kokeilu, koska se on itselle helppo tapa huomioida tiimiläisten onnistumiset ja kertoa niistä silloin myös koko tiimille. Varmasti voisin kuitenkin olla vielä enemmän läsnä ja kertoa, että välitän. Joka päivä, joka hetki.

 

”Stereotyyppisesti millenniaalit tarvitsevat töissä kaljaa, säkkituoleja ja vegeherneitä. Mutta avain on siinä, että välittää aidosti toisesta, avaa välillä itseään ja muistaa myös vaatia. Rajoja ja rakkautta, sitä on millenniaalien johtaminen.”

Tuomas Kankaanpää, Unrealerin perustaja ja toimitusjohtaja (s. 9)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!