Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Itsensä johtaminen

Kirjoitettu 07.05.15
Esseen kirjoittaja: S. Pohtola
Kirjapisteet: 3
Kirja: Älykäs itsensä johtaminen
Kirjan kirjoittaja: Pentti Sydänmaanlakka
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Älykäs itsensä johtaminen

 

Korkeimman tason johtaminen lähtee itsensä johtamisesta. Jos ei pysty johtamaan itseään, on vaikea johtaa muitakaan. Kaikki johtavat itseään, toiset hyvin ja toiset huonommin, kaikki sitä kuitenkin tekevät. Joka päivä tehdään tietoisia valintoja tuhansista eri asioista, jotka vaikuttavat sitten elämäämme tulevaisuudessa. Luin Pentti Sydänmaanlakan kirjan Älykäs itsensä johtaminen, se laittoi miettimään omaa itsensä johtamista.

 

Johtamisen taso nousee siinä vaiheessa, kun valinnoilla on joku syvällisempi merkitys. Lähtökohta itsensä johtamiseen löytyy omien tavoitteiden ja vision tavoittelusta. Tärkeää on olla tietoinen tekemistään valinnoista ja siitä, vievätkö ne lähemmäs omia tavoitteita. Kun tekee ratkaisuja tietoisesti kohti päämäärää, on mahdollisuus kehittyä ja uudistua ihmisenä, oppiakin jotain.

 

Uudistuakseen henkilön täytyy pystyä luottamaan itseensä, tuntea itsensä ja välillä reflektoimaan tekemistään, pysähtyä katsomaan itseään objektiivisesti. Tuli mieleen, että Tiimiakatemialla harjoittelemme ainakin reflektointia ja itseluottamuksen kehittämistä. Omalla kohdallani itseluottamus on paljon kehittynytkin näiden kahden ensimmäisen vuoden aikana. Paljon puhutaan myös reflektoinnin tärkeydestä, että oppia voi vasta kun kuultuja, nähtyjä tai luettuja asioita on päässyt tutkailemaan jälkikäteen tarkemmin. Itse en ole liiemmin fanittanut tuota tarkkaa analysointia omasta toiminnasta, kun periaatteena on ollut että jospa tehdään vaan ja katsotaan miten käy.

 

Akatemian aikana on kuitenkin tullut huomattua, että varsinkin tiimin keskeisten tai projektiryhmän keskeisten palautekeskusteluiden jälkeen on tullut tutkailtua omaa toimintaa tarkemmin. Ja siitä on varmasti ollut apuakin, olen asettanut pieniä tavoitteita oman toiminnan tehostamiseen ja kehittämiseen ja askeleita eteenpäin on jo otettukin. Esimerkiksi kalenterin käyttö sen varsinaisessa merkityksessä lähti alulle vasta tämän vuoden alusta, ja nyt voin sanoa että ilman en enää pärjäisi. Olen myös pyrkinyt panostamaan ihmissuhteisiin ja asiakassuhteisiin tarkemmin, olemaan avulias aina kun voin ja vastaamaan nopeasti viesteihin. Pikkujuttuja, mutta jonkinlaisen merkityksen olen huomannut niillä olevan.

 

Kirjojen lukeminen minulla on koko akatemian ajan ollut sellainen laahaava asia, varsinkin nyt kun huonekaluliike projekti syksyllä lähti käyntiin, niin lukeminen ja reflektointi meinasi jäädä miltei kokonaan. Vuoden alusta olen kuitenkin ottanut askeleita eteenpäin ja on siirrytty tasaisempaan tahtiin, uskoisin että kovalla itsekurilla tahti myös pysyy tasaisempana.

Nämä asiat liittyvät lähinnä työelämän osa-alueen kehittämiseen, mutta olen huomannut että kun töissä menee hyvin, niin mieli on virkeämpi vapaa-ajallakin.

 

Kirjan mukaan itsensä johtamisen tavoitteena on hyvä elämä. Siihen päästäkseen on pidettävä itsensä kunnossa viidellä eri osa-alueella: Fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, henkinen ja ammatillinen kunto. Vaatii suuren määrän itsekuria ja tietoisia unelmia, että pystyy jokaisen osa-alueen pitämään kovassa kunnossa. Itse ajattelin edetä askel kerrallaan, kuulostaa vähän liian isolta palalta kakkua saada kaikki rullaamaan täydellisesti kertaheitolla. Pienillä stepeillä edetessä luulisi olevan kauaskantoisempia vaikutuksiakin.

 

Kirjan oppeja tuntui osuvan Tiimiakatemian arkeen useitakin, esimerkiksi itsetuntemuksen ja tavoitteiden asettamisen työkalun, oppimissopimuksen kysymykset: Kuka olen, missä olen, minne olen menossa? Esiintyivät kirjassa hyvinä avaavina kysymyksinä itsensä tutkimiseen. Ehkä siis huomaamatta opimme akatemialla myös itsensä johtamista, itse en ole sitä tähän mennessä tietoisesti opiskellut, mutta opit ovat tulleet kuin itsestään. Joihinkin tavoitteisiin olen jo päässyt, mutta paljon on vielä matkaa siihen, että voin sanoa olevani jokaiselta osa-alueelta huippukunnossa. Silloin pystyn johtamaan itseni juuri sinne minne haluan ja toivottavasti minulla myös siinä vaiheessa on alaisia johdettavana. Alaistenkin johtamisen pitäisi näin ollen olla helpompaa ja sujuvampaa kun oma toiminta rullaa kuin itsestään.

 

Konkreettisia askelia olen siis jo alkanut ammatillisen kunnon osalta ottamaan, seuraavaksi voisin ottaa työn alle fyysisen kunnon ja varsinkin ruokailu ja unirytmin korjaamisen. Saisi lisää energiaa työntekoon ja vapaa-aikaan ja taas osa-alueet ruokkivat toisiaan ja päästään pari askelta lähemmäs huippujohtajan kuntoa.

 

Lopuksi vielä mietittäväksi Sydänmaanlakan seitsemän Itsensä Johtamisen periaatetta, jotka vievät kohti mielenrauhaa:

 

  1. Merkitys: etsi elämällesi syvempi merkitys (pysähdy)
  2. Fokus: keskity olennaiseen ja elä yksinkertaisesti
  3. Aitous: ole aito ja rehellinen itsellesi
  4. Uudistuminen: ole rohkea ja uudistu jatkuvasti
  5. Itsekuri: älä anna periksi ja ole kärsivällinen
  6. Herkkyys: herkkyydet ovat ikkunoita maailmaan
  7. Nöyryys: tunnista keskeneräisyytesi

 

=MIELENRAUHA

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!