Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Itsetunto kohdalleen!

Kirjoitettu 30.11.14
Esseen kirjoittaja: Ella Hurskainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Itsetunto kohdalleen!
Kirjan kirjoittaja: Sari Toivakka ja Miina Maasola
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Itsetunto kohdalleen! nimi sai minut heti innostumaan kirjasta, sillä itsetunto ja itseluottamus ovat minusta elämässä hyvin tärkeitä asioita. Jokainen on omalla tavallaan ainutlaatuinen, ja itsensä hyväksyminen antaa elämälle pohjan, ja tekee siitä niin paljon mielekkäämpää.

Kirjan pääteemat olivat itsetuntemus sekä vuorovaikutus taidot. Kirja sisälsi suuren kasan oikein oivia harjoituksia näiden asioiden kehittämiseen, ja uskonkin, että jotkut harjoituksista päätyvät meidän treeneihin asti.

Mitä se itsetunto sitten tosiasiassa tarkoittaa, ja mikä määrittelee hyvän itsetunnon? Itsetunto on ainakin sellainen asia, mikä vaikuttaa merkittävästi meidän kaikkien hyvinvointiin, sekä meidän vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Tästä voin sanoa omakohtaisen, ja ehkä hyvin pinnallisenkin esimerkin: Joinain päivinä, kun olen vaikka valinnut kaapista aivan väärät vaatteet, ja en tunne oloani muutenkaan mukavaksi itseni kanssa, tekee mieleni kävellä katsoen varpaitani, ja piiloutua nurkan taakse, jotta minun ei tarvitsisi kohdata ketään. Päinvastoin, jos minulla on hyvä olo, ja olen sujut itseni kanssa, persoonani hehkuu ja haluan höpötellä, ja kommunikoida ihmisten kanssa huomattavasti enemmän. Kirjaa lainaten ”Hyvä itsetunto tarkoittaa, että tuntee olevansa hyvä ja hyväksytty. Se on itsensä arvostamista ja oman elämänsä pitämistä arvokkaana ja ainutlaatuisena, hyvänä.” Vaikka hyvän itsetunnon tärkeä osa-alue on se, että osaa arvostaa itseään, myös muiden arvostaminen kulkee käsi kädessä hyvän itsetunnon kanssa.

Muut ihmiset, ja ympäristö vaikuttaa oleellisesti kaikkien itsetuntoon. Tiimiakatemialla työskentelemme tiimeissä, ja olisikin hyvin tärkeää, että jokainen tuntee olevansa arvostettu ja merkittävä henkilö tiimissä. Jokainen meistä haluaa kokea olevansa osa jotakin ryhmää, hyvät ihmissuhteet kantavat pitkälle elämässä. On tärkeää, että saa ympäriltä olevilta ihmisiltä palautetta tekemisistään. Rakentavan palautteen antaminen on meille luonnollisempaa, ja sekin on tietysti todella tärkeää kaikkien kehittymisen kannalta. Täytyy kuitenkin myös muistaa kehua ja tsempata, ympäriltä tuleva positiivinen huomio saa itsetunnon kohoamaan, ja edistää sitä kautta hyvin paljon kehittymistä ja työskentelyä. Tärkeää on myös muistaa kohdella ja kehua itse muita tiimin jäseniä.

Tiimin omilla käytänteillä ja säännöillä voi vaikuttaa paljon myös tiimiläisten itsetunnon kehittymiseen. Meidän tiimimme on ottanut käyttöön joka kuukautisen palautekeskustelun, jossa on tarkoitus kehua ja antaa rakentavaa palautetta koko tiimin toiminnasta, sekä yksilöiden toiminnasta. Olemme kokeneet tämän hyvin tärkeäksi ja toimivaksi asiaksi oppimisemme ja kehittymisemme kannalta. Toinen asia, mikä edistää tiimiläisten itsetuntoa on tiimin sisäinen avoimuus ja rehellisyys. Kun jokainen saa tuoda vapaasti omat mielipiteensä esille, ja ei pelkää puhua asioista suoraan, vältytään turhilta ristiriidoilta ja asioiden kasaantumiselta yksittäisten henkilöiden harteille.

Itsetuntemus tarkoittaa omaa ymmärrystä itsestämme. Se on taitoa tunnistaa kehon reaktioita, ajatuksia ja tunteita. ”Itsetuntemus on perusta, jonka varaan rakennamme minäkuvamme eli käsityksen itsestämme.” Tiimimme kannalta on tärkeää, että jokainen oppii tunnistamaan omat heikkoudet ja vahvuudet. Meidän osuuskunnassamme on kahdeksan täysin erilaista ihmistä, mikä on vain rikkaus, sillä jokainen meistä voi täyttää toistemme puutteita, ja yhdessä muodostamme moniosaavan tiimin. Erilaisuutemme vuoksi jokaisella meistä on myös oma roolimme tiimissämme. Teimme syksyn alussa Tiimiakatemialla Belbinin tiimiroolitestit, joiden tuloksia kävimme läpi yhdessä. Minusta oli todella hyvä, että tutustuimme paremmin kaikkien tuloksiin, sillä se auttoi ymmärtämään tiimiläistemme toimintatapoja ja ajatusmaailmaa paljon laajemmin. Tiimissä tarvitaan erilaisia tekijöitä ja osaajia, jotta toiminta voi olla mahdollisimman tehokasta.

Omaa itsetuntemusta ja tuntoa voi kehittää, ja se kehittyy joka päivä kun kohtaamme erilaisia tilanteita. Olennainen osa kehittämistä on kuitenkin myös jälkipohdiskelu ja reflektioiden tekeminen omasta toiminnasta. On tärkeää osata antaa itsellekkin palautetta, ja miettiä missä on hyvä ja mitä osa-alueita tulisi kehittää. Tiimiakatemialla teemme jälkimotorolia tekemistämme asiakaskäynneistä, mikä on oikein oiva ja hyödyllinen keino. Asiakaskäynneistä saa paljon enemmän oppia irti, kun jälkeenpäin pohtii miten se on mennyt.

”Mikään tieto ei korvaa käytännön kokemuksen määrää.” Jotta oppia ja kehittymistä voi tapahtua, täytyy uskaltautua mennä omalta mukavuusalueelta pois, ja tehdä uusia asioita. Miksi tyytyä samaan vanhaan ja turvalliseen, kun voisi kohdata jotain uutta ja jännittävää? Elämässä pitää olla haasteita, ja itseään pitää haastaa, jottei aika käy tylsäksi. Tiimiakatemialla koen haastavani itseäni joka päivä, ja vaikka se onkin hyvin rankkaa ja vie voimia, niin silti olen saanut täältä jo tähän mennessä niin paljon oppia ja rohkeutta lisää. Kukaan ei voi pakottaa meitä lähtemään haastamaan itseään ja kehittymään, muuttuminen alkaa aina itsestä ja omasta tahdosta.

Toinen olennainen teema kirjassa oli siis vuorovaikutustaidot, ja vaikka olenkin sivunnut niitä jo aiemmin, haluan kirjoittaa niistä vielä lisää. Vuorovaikutustaidot ovat tiimiakatemialla yksi tärkeimmistä oppimisen alueista. Treeneissä vallitseva dialogi on koko tiimin kehityskohde, ja sitä harjoitellaan koko 3,5 vuoden ajan. On hämmästyttävää huomata miten meidänkin tiimimme dialogi on jo tähän mennessä kehittynyt niin paljon alku syksyyn verrattuna. Tiimimme vuorovaikutus taitoihin vaikuttaa olennaisesti se, mitä kaikkea teemme ja koemme yhdessä. On tärkeää, että pääsemme kokemaan mahdollisimman paljon tiiminä, sillä kun tunnemme toisemme paremmin voimme ymmärtää helpommin toistemme vuorovaikutustapoja.

Vuorovaikutuksen yksi olennainen osa-alue on toisten kuunteleminen. Toimiva vuorovaikutus vaatii sitä, että kaikki osapuolet osaavat kuunnella ja havannoida vastapuolta. Treeneissä huomaa, kuinka kaikilla on mukavampaa, jos dialogi on sujuvaa ja emme puhu toistemme päälle. Tämä on kuitenkin välillä hyvin vaikeaa, sillä meitä on niin paljon, ja omien ajatusten esilletuominen juuri oikeassa kohdassa ei välttämättä onnistu. Välillä treeneissä havahtuu myös siihen, että vaikka olisikin hiljaa omalla paikallaa, ei muista meneillä olevasta keskustelusta mitään. On siis tärkeää olla valppaana, ja seurata keskustelua koko ajan.

Itsetunto ja vuorovaikutus taidot ovat asioita, joita me kaikki voimme ja tulemme kehittämään koko elämämme läpi. Tiimiakatemia on mahtava paikka harjoitella näitä asioita, ja uskon, että moni löytää täällä rohkeuden itsensä toteuttamiseen!

 

 

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!