Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Itsetunto nyt!

Kirjoitettu 05.10.15
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Itsetunto nyt!
Kirjan kirjoittaja: Mia Törnblom
Kategoriat: 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 9. YPK:n ulkopuoliset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Itsetunto nyt!

Mia Törnblom

Ennen kuin menen kirjan oppeihin, kerron vähän kuulumisia. LKV-tutkinto edistyy ja edessä on vielä yksi kontaktikerta ja muutamia tehtäviä ennen h-hetkeä eli LKV-koetta. Tiimimestarit-koulutusohjelma pyörähti käyntiin viime viikolla. WayOutin remontti on alkanut tositeholla. Osallistuin myös viime viikolla pintapuolisesti 24h myyntiin, joten tekemistä riittää tällä hetkellä.

Vielä muutama sana pääprojektista eli MP:stä. Melko paljon aikaa menee tällä hetkellä varastolla, kun käymme huonekalut läpi. Myös huonekalujen hakemisessa ja viemisessä menee aika mukavasti. Sen lisäksi laitettiin viime viikolla kauppiashaku auki. Toivottavasti löytyisi hyvä tiimi, joka lähtisi viemään MP:tä eteenpäin. Olen aika paljon miettinyt MP:n tulevaisuutta ja tässä ovat kaikki mieleeni tulleet vaihtoehdot jatkosta:

Hyvä tiimi jatkamaan MP:ta eteenpäin, tiimin jäsenet hoitavat kaikki myymälätyöt itsenäisesti.

Me hoidamme itse MP:tä ja otamme huonekalutiimiin yhden jäsenen lisää.

Lyhennämme aukioloja niin, että voimme hoitaa MP:tä itse.

Suljemme myymälän ja perustamme verkkokaupan.

Katsotaan nyt jos kauppiashaku tuottaisi toivottua tulosta. Itse en enää haluaisi myymälämyyntiin lähteä, koska olen tehnyt sitä kohta kymmenen vuotta. Iloa tässä projektissa tuottaa tällä hetkellä myös se, että saadaan varmaan pikapuoliin Tampereen liike auki. Uskon, että toinen liike antaisi meille paljon hyviä oppeja ja koppeja tulevaisuutta varten. Tavaraa on tällä hetkellä sen verran reilusti, että ei mitään hätää sen puoleen.

Siinä kaikki projekteista tällä hetkellä. Miksi halusin lukea kirjan itsetunnosta? Koska akatemia on tuonut esille yhden ongelman minussa. Olen aivan liian riippuvainen muiden mielipiteestä minusta. Olen perustanut oman itsetuntoni siihen, mitä muut sanovat, ja sen takia mennyt siihen suuntaan, mihin tuuli vie. Kokemus ja kirja ovat myös opettaneet sen, että aina ei kannata sanoa, mitä ajattelee. Otetaan esimerkki suoraan tiimistä:

Tiimissä puhutaan asiakasviikoista ja itse olen päättänyt, että en nyt mene asiakkaisiin, koska projekteja on aivan liian paljon tällä hetkellä. Ennen olisin aina sanonut, että en aio mennä asiakkaisiin asiakasviikkojen aikana, mikä olisi herättänyt ihmetystä ja saanut joillekin pahaa mieltä aikaiseksi. Parempi on vain istua hiljaa ja olla ikään kuin mukana. Vastavirtaan meneminen vie paljon energiaa ja siitä ei saa kuin huonon tiimipelaajan maineen.

Toinen asia, jota kirja pisti miettimään oli se, että älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat. Olen miettinyt aika paljon sitä, että mitähän muut tiimissä ajattelevat, kun olen ollut aika paljon pois treeneistä ja akatemialta ylipäänsä. Sen miettiminen syö erittäin paljon energiaa. Tästä eteenpäin en mieti enää, mitä mieltä muut ovat, tulkoot sanomaan suoraan, jos olen liian paljon poissa. Lopetan miettimisen ja kuuntelen vain, jos joku tulee sanomaan jotain vasten kasvoja. Turha spekuloida, että mitähän muut ajattelevat.

Tässä kuitenkin kirjan paras oppi:

”Itsetunto on ihmisen tietoisuutta omasta arvostaan. Itseluottamus on puolestaan vahvaa uskoa omiin mahdollisuuksiin suoriutua jostakin tehtävästä.”

Olen aina miettinyt sitä, miksi minusta tuntuu, että vain taivas on rajana sen suhteen, mitä voin saavuttaa, mutta samassa hetkessä ajattelen, että minun arvoni on pyöreä nolla. Nyt tiedän vastauksen! Minulla on hyvä itseluottamus mutta huono itsetunto. Olen aina luullut, että itseluottamus ja itsetunto ovat sama asia. Sen tajuaminen, että ne ovatkin kaksi täysin eri asiaa, oli kovin kolahdus pitkään aikaan. Joten itseluottamusta ei tarvitse enää ruokkia, mutta itsetunnossa on vielä iso työmaa. Hyvän itsetunnon saavuttaminen on ehdottomasti seuraava projekti!

Itsetunnon rakentamisen lisäksi loin seuraavat tavoitteet:

Henkiset tavoitteet liittyvät itsesi kehittämiseen sekä pyrkimykseesi voida paremmin ja tulla sellaiseksi kuin haluat.

Ammatilliset tavoitteet ovat asioita, joita haluat saavuttaa työssäsi ja urallasi.

Taloudelliset tavoitteet koskevat sitä, miten varakas haluat olla.

Sosiaaliset tavoitteet koskevat sitä, millaisia haluat perhe-, ystävyys- ja rakkaussuhteidesi olevan.

Vapaa-ajan ja harrastusten tavoitteet liittyvät siihen, mistä olet kiinnostunut vapaa-ajallasi ja mitä haluat silloin saavuttaa.

Tiedän sen, että ihmisellä pitää olla selvät arvot ja rajat, jos haluaa olla onnellinen. Harva meistä on onnellinen, jos emme tiedä, mitä pidämme oikeana ja mitä vääränä. Joten näiden tavoitteiden avulla sain luotua itselleni rajat ja suunnan. Sen lisäksi, että sinulla on selvät suunnat ja rajat, onnellisuus lähtee myös sisältäpäin, joten aion tästä eteenpäin perustaa itsetunnon omaan arvomaailmaani enkä siihen, mitä muut ovat minusta mieltä. Se tapahtuu näin:

”Ihmisillä on joskus tapana kysyä toisiltaan: ”eikö sinulla ole selkärankaa?” Minulla ei ollut koskaan ollut selkärankaa, joten jouduin kasvattamaan sellaisen. Se onnistui harjoittelemalla päivittäin.”

Selkärankaa tässä siis lähdetään kasvattamaan. Koska loppujen lopuksi asiat ovat aika pitkälle näin:

”Olin työstänyt minäkuvaani ja pelkojani varsin ahkerasti, kunnes lopulta tajusin, että vain harvat ihmiset ovat todellisuudessa kiinnostuneita minusta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin merkityksetön. Kaikki muutkin vain tuijottavat omaa napaansa aivan yhtä paljon kuin minä. Nykyään on vapauttavaa tietää, että suurin osa kohtaamistani ihmisistä on niin itsensä pauloissa, etteivät he juurikaan ehdi kiinnittää huomiota keneenkään muuhun.”

Erittäin hyvä kirja ja uskon, että tästä kirjasta on hyötyä akatemialla, missä itsetunto on koetuksella joka päivä. Kirjassa puhuttiin aika paljon myös aikataulujen luomisesta sekä siitä, miten olla ympäristössä jossa päivärytmi ja työtehtävät vaihtelee. Olen mielestäni mennyt eniten eteenpäin akatemian aikana kalenterin käytössä. Sen lisäksi minua ahdisti ennen, jos ei ollut selvää tekemistä 8-16, mutta se ahdistus on helpottanut, ja nykyään pystyn tekemään eri työtehtäviä eri aikoina. Haluan päättää tämän esseen minun mielestäni kirjan tärkeimmällä lauseella, jota jokainen voi sitten pohtia, miten se soveltuu omalle kohdalle:

”Pelkkä itseluottamus ei saanut minua olemaan tyytyväinen itseeni.”

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!