Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Järkevöin toimintaani – toimitan järkevämmin

Kirjoitettu 01.11.15
Esseen kirjoittaja: Alli Laukkanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Vetovoima
Kirjan kirjoittaja: Jukka Hakala & Nando Malmelin
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kirjasta heränneitä ajatuksia:
– Ihmisten johtaminen projektissa ajatuksella työntekijät ensin, asiakas sitten
– Luova vs. strateginen tekeminen
– Aidot motiivit

Ihmisten johtaminen kohti vetovoimaisuutta ja itsenäisyyttä

Oli kyse projektista tai yritystoiminnasta, työntekijöiden kohtelu on elintärkeää, sillä kaiken muun voi kopioida yrityksestä toiseen, paitsi ihmiset ja heidän väliset suhteensa. Kirjassa annettiin hauska tulokulma johtamiseen: työntekijät ensin, asiakkaat sitten. Se ei mene ihan niin kylmäkiskoisesti kun sananparsi antaa ymmärtää, mutta onhan siinä myös järkeä. Työ on usein niin iso osa elämää että sille tarkoituksen löytäminen on kuin itse elämälläkin olisi merkitys.

Lähemmin se ehkä tarkoittaa ennemmin sitä, että johtoportaasta keskittyminen siirretään työntekijöihin, kuunnellaan heitä. Miksi? Koska silloin päätöksiä tehdään siellä missä on ongelmia, eikä hallituksen kokouksissa. Ollaan asiakasrajapinnan lähellä, ollaan nopeita, tuodaan tieto esille silloin kun se on vielä tuore. Kun annetaan työntekijälle vastuu, kuunnellaan häntä, tulee suoraa tietoa asiakkaista.

Tässä tuntuu että olen hieman epäonnistunut. Vaikken varsinaisesti omaa mitään projektiryhmää, toimii silti muutama henkilö ns. alapuolellani. Toinen jakaa visioni ja onkin tyytyväinen osaansa, mutta toisen kohdalla tilanne on hankalampi. Hän ymmärtää projektini idean, muttei ehkä jaa intohimoa. Hän lähti projektiin innoissaan ja puhuessamme siitä hän on ollut iloinen asiasta. En ole osannut myydä ideaani ja toimintaani tarpeeksi hyvin saadakseni oikeaa tunteen paloa, ja hänen ”ihon” alleen on hankala päästä tutustumaan. Palkitseminen on helppoa tuotteella, mutta haluaisin pystyä antamaan muutakin. Olen tarjonnut mahdollisuutta osallistua projektiin isommin, mutta hän ei ole siitä syttynyt. Onko kyse vain siitä että turha olettaa enempää vai voisiko tehdä vielä muuta? Kyse on ehkä paljolti myös siitä etten vain haluaisi luovuttaa, en haluaisi uskoa etteikö jotain kiinnostaisi tehdä jotain siistiä.

Luova vastaan strateginen

Vaikka välillä minulla on kausia, kun tuntuu että luovuus ei kuki ja kaikki on kuin jäätävässä sontakasassa taapertamista. Mutta ei auta sen kieltäminen että toimintani usein silti on ”luovaa taiteilua”. Eli suunnitelmatonta ajatuksenvirtaa. ”Jahas, voisinpa tehdä somepäivityksen nyt! Kappas, keksinpä vahingossa uuden tuotteen. Ai milloin hommat ovat valmiita? En tiedä!”

Olen täynnä kauniita ajatuksia, mutta heti kun on kyse oikeasti toteuttamisesta, tai edes sen mahdollisuudesta, heitän aitoja väliin ajatellen että tuohan on mahdoton toteuttaa. Tai liian vaikeaa. Tai yksinkertaisesti unohdan vain kaiken. Mutta tänään huomasin, että kun kyse on vain tarpeeksi tärkeästä asiasta, se kyllä palaa mieleen uudelleen ja uudelleen kunnes keksii jonkun ratkaisun.

Tämä on kuitenkin todella hidasta etenemistä. Leikitään hetki, että olisin strategisen ajattelun ja toiminnan sensei. Projekti ei alkaisikaan ilman toimintasuunnitelmaa ja projektiaikataulua. Tällä itseluottamuksella vaateprojektini olisi tyssännyt jo sitten siihen, mutta jos oletetaan ettei tällaiset ”pienet” yksityiskohdat ole merkityksellisiä, edetään markkinointisuunnitelmaan, swot-analyyseihin sun muihin todellisiin mittareihin ja työkaluihin. Työstän vaateprojektiani ties kuinka monen suodattimen läpi, hioen sen liiketoiminnallista puolta timantiksi. Samalla olisin etsinyt yhteistyökumppanit hurmaten heidät mahdollisuuksilla ja kertomuksilla. Sitten rupeaisin suunnittelemaan vaatteita, tekisin niistä sopivan geneerisiä ja joka makuun sopivia jotka varmasti myyvät ja sitten tuotteet vaan markkinoille.

Aika tylsää. Miten asian itse näkisin, kaipaisin otetta strategisesta näkökulmasta luomaan luovaan sekasortooni järjestystä sopivissa määrin. Ei siis tätä nykyistä ääripäätä, jossa kaikki menee hassuttelun ehdoilla, eikä myöskään kylmäkiskoista järkeilyä, vaan niiden kultainen keskitie. Tarvitsisin hieman puhtia työtahtiin, jotain joka pistää öljyä rattaisiin silloin kuin omat aivot jarruttavat. Ja tarvitsisin sitä jotain, mikä estää henkisiä aitoja nousemasta, ja toisi takaisin ne hurjat ideat jotka hautaan sinne aidan toiselle puolelle.

Ehdottomasti parhain ja ”helpoin” apukeino on muut ihmiset. Rohkeissa tekijöissä sai muilta työkaluja ja puhtia, sekä samalla palautetta omasta toiminnasta ja suunnitelmista. Siellä sai myös luotua jonkinnäköistä visiota projektista, joka ennen puuttui. Kiteytetty visio nimittäin on helppo viestiä, ja luo merkityksen tekemiselle. Ihmiset ostavat tarinaa ja arvoja, eivät itse kylmää tuotetta.

Aidot motiivit

…Löytyvät kysymällä miksi ja miksi ja miksi niin usein ettei vain enää löydy selkeämpää vastausta. Niiiiin vittumainen mutta samalla niin nerokas. Tätä kysymystä inttäessä tulee olo kuin 5-vuotiaalle, mutta tällä löytyy parhaiten mitä oikeasti haluaa – tai mitä ei halua. Projektissanikin ensin ajattelin tekeväni itseäni varten, sitten koitin peilata halujani muihin mutta nyt taas tajuan että paljon on kyse vain itsensä toteuttamisesta. Mallia näin:

Haluan tehdä vaatemalliston! Miksi? Koska harjoitan myymistä ja markkinoimista ja liiba laaba. Miksi? Koska akatemialla haluan oppia hyödyllisiä asioita. Miksi? Ettei koulutus menisi hukkaan. Miksi? Etten olisi työtön. Miksi? Koska haluan kokea olevani hyödyllinen. Miksi? Etten ole turha. Miksi? En halua olla masentunut yksinäinen työtön koiranainen 50-vuotiaana yhä asuen kotona.

Tai jotain sinne päin 😀 Hieman karrikoidusti esimerkistä huomaa miten kysymykset vievät kohti kiusallista totuutta. Miksi sinä teet mitä teet?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!