Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johda tunteita – Menesty työelämässä

Kirjoitettu 03.11.20
Esseen kirjoittaja: Rasmus Elomaa
Kirjapisteet: 2
Kirja: Johda tunteita - Menesty työelämässä
Kirjan kirjoittaja: Camilla Tuominen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen sellainen ihminen, joka haluaa avata tunteitaan ja on helppo puhua tunteista. Olen varmaan nyhverömpi miehen alku, mutta on osa minua puhua toiselle ihmiselle rehellisesti omista tunteistaan ja luottaa toiseen. Ilman luottamista toiseen ei voi ansaita luottamusta toiselta. Olen luonteeltani avoin (ehkä vähän turhankin), mutta se on osa minua. Pystyn tutustumaan helposti ihmisiin, mutta pystyykö toinen tutustumaan minuun. Syksyllä 2019, olin mielestäni vuosiluokkamme yksinäisin ihminen, kukaan ei ymmärtänyt minua ja minua ei koskaan pyydetty mihinkään, olin fine tilanteen kanssa, mutta olisihan se ollut kivaa myös tutustua muihin ihmisiin, osaan olla KUSIPÄÄ eli aukoa päätä, puhua ihmisistä pahaa ja haukkua päin namaa, mutta en halua olla. Tilanne muuttui 2020 tammikuussa kun vihdoinkin pääsimme tiimimme kanssa työskentelemään yhdessä. Tuolloin aloin puhumaan avoimesti tiimille tunteistani niin menneisyydessä kuin nykyisyydessä.

En voi lyödä sanoja Kaukan suuhun, mutta omasta mielestämme tiimimme ei ole kovin tunneälykäs. Jos sanon jotakin, niin välillä tuntuu siltä, että kukaan ei rekisteröi sitä millään muotoa. Luotin omaan tiimiini, minulle se oli turvallinen paikka ja toivon että joku päivä se on vielä luottamukseni arvoinen. Tämän syksyn aikana kuitenkin välillä tuntuu, että olen tiimin kaukaisin jäsen. Horjuuko tiimimme luottamus vai onko se minun päässä oleva tunne? Tuskin koskaan tulen saamaan vastausta tuohon.

KUUNTELU

On tärkeä pysähtyä kuuntelemaan mitä muut sanovat. Vielä tärkeämpää on kuunnella asia loppuun, ennen kuin vastaat asiaan. Vastaat keskeneräiseen asiaan, jolloin todennäköisesti ymmärrät kontekstin väärin ja asia menee ihan ohi, mutta vastaatpahan kuitenkin jotain.

LÄSNÄOLO

Läsnäolo… Mitä tästä voi sanoa. Korona ainakin kertoi sen, että etäyhteyksillä toimiminen pudottaa läsnäolon ihan törkeän huonoksi. Huomasin treeneissämme, että vähän väliä jokainen teki jotain ylimääräistä, myönnän että itsekkin syylistyin tähän. Välillä joku oli kaupassa, joku auton ratissa. On tärkeää, että olemme Kaukan kanssa treeneissä kasvotusten läsnä, reagoimme tunteillamme ja eleillämme kuunneltavaan henkilöön dialogissa. Tällöin tiimin luottamuskin kasvaa kun aidosti välität.

LUOTTAMUS

” Luottamus on kuin paperi, kun se rypistyy
se ei palaa ennalleen koskaan, kun tulee tyrittyy
se on vaan silmänräpäys kun se omalle kohdalle kolahtaa
kestää tuhat kertaa kauemmin toipuu kun romahtaa
luottamus on kuin paperi, kun se rypistyy
se ei palaa ennalleen koskaan, kun tulee tyrittyy
vaikka särjit mun maailman, niin ei nää tunteet mee pois
ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin”

Cheek feat. Ilta – Sillat

Kuten sanoin luotan tiimiini, haluan sanoa miltä minusta tuntuu rehellisesti, mutta luottamus on tippunut syksyn aikana. Olen avoin, mutta kaikki eivät siitä pidä niin olen päättänyt pitämään enemmän sisässä ja jättää sanomatta. Kärsin mielummin sen takia, jotta muut voivat nauttia. En voi tälle luonteen piirteelle mitään. Joten koitan löytää turvakseni ne ystävät, joille voin avata sisäisen vitutukseni. Huudan vaikka tyynyyn, jos kukaan ei kuuntele. Minun on helppo luottaa ihmisiin. Olen kuitenkin löytänyt meidän tiimistä ne henkilöt joille voin puhua, mutta uskallanko sanoa asioita enään treeneissä vai jätänkö mielummin pohdinnat treenien ulkopuolelle ja keskustelen iltapäivällä jonkun kanssa kahvien merkeissä omasta mielipiteestäni. Mistä teen johtopäätöksen, että tiimimme luottamus on heikko? Treenien aikataulutuksesta. Käymme suuret asiat neljän tunnin treenien aikana, kun muilla saattaa mennä kahdeksan tuntia asian käsittelyyn. Kosketamme siis vain pintaa, emmekä mene syvälle aiheeseen. Itse olen antanut kaikkeni asian eteen, että menemme pintaa syvemmälle, mutta kritiikkiä on tullut joten parempi nöyristyä ja olla hiljaa.

 

Kaikki edellä mainittu on tärkeää työelämässä, jos osaat johtaa tunteita osaat johtaa muita ja itseäsi. Tällöin voit menestyä roolissa minne ikinä päädytkään.

Tunnekartta

Ilo

INNOSTUNEISUUS – HUOJENNUS  – RENTOUS – ONNI

Pelko

HUOLI – UJOUS – NOLOUS – AHDISTUS – LAMAANNUS

Rakkaus

HELLYYS – IHASTUS – KIINTYMYS – LUOTTAMUS

Suru

ULKOPUOLISUUS – PETTYMYS – APEUS – KAIHO – IKÄVÄ – SYYLLISYYS

Viha

TURHAUTUMINEN – NÖYRYYTYS – ÄRTYMYS – KATEUS – RAIVO

Yllätys

JÄNNITYS – ÄLLISTYS – HELPOTUS – ILAHTUMINEN

Tunnekartan avulla voit ymmärtää mitä tunnet, päällimmäinen tunne saattaa ajaa sinut lähemmäs oikeaa tunnetta, mitä tunnet.

Kokonaisuudessaan kirja on hyvä ja suosittelisin jokaista ihmistä lukemaan sen avoimin mielin. Tällä kirjalla pystyy kasvattamaan tiimiä, jos sen lukee jokainen. Jokainen ihminen on yksilö, ihminen ei voi muuttaa ihmistä, vaikka kuinka haluaisi.

 

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!