Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johtaja on media!

Kirjoitettu 15.11.16
Esseen kirjoittaja: Jon-Erik Talvio
Kirjapisteet: 2
Kirja: Johataja on Media!
Kirjan kirjoittaja: Jukka Saksi
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Johtaja on media!

Jukka Saksi

 

Vanhoillinen ajattelumalli siitä, että johtaja istuu omassa toimistossaan lasitornin ylimmässä kerroksessa ja häneen ei päästä käsiksi kuin suhteilla ja kovalla työllä – tai ainakaan mielipiteitä ei kuulla kuin lehdistä! Tämä ajattelumalli on todellakin vanhaa! Nykyaikana, etenkin Suomessa, hallitsevaksi sukupolveksi alkaa muodostumaan Y-sukupolvi joka on tietojuoppo, joka vaatii läpinäkyvyyttä yrityksiltä luottaakseen siihen. Nyt digitalisuus alkaa olla niin kovassa valta-asemassa, että ihmiset eivät edes usko yritykseen tai sen toimintaan, mikäli se ei ole verkossa. Nykypäivän mediallakin on aika valikoiva kuulo lausuntojen suhteen, hyvistä asioista väännetään pelottavia ja uhkaavia ja sitä rataa. Mitä jos johtajana pystyisitkin vaikuttamaan ulkopuolisten ihmisten mielipiteisiin sekä työntekijöidesi luottoon yritystä kohtaan vain 30 minuutin viikoittaisella työllä?

Reportterit janoavat arkoja otsikoita jotka räjäyttävät heidän artikkelien klikkimäärät taivaisiin. Mitäpä jos vaikka yrityksessäsi tapahtuu jotain yöllä, kuulet asiasta ja riennät paikalle, mutta reportterit paukuttavat samaan aikaan aamun lehteen etusivun juttua omilla olettamuksillaan. Aamulla työntekijäsi lukevat lehdestä mitä on tapahtunut reportterin mukaan ja osakkeen omistajatkin pelästyvät ja myyvät. Mitä jos johtajana pystyisit vaikuttamaan tähänkin reaktioon vain 5 minuutissa jo ennen mediaa?

Suomalaiseen persoonaan kuuluu se, että ei haluta olla valokeilassa. Käytännössä tämä tarkoittaa johtajissa sitä, että ei haluta olla yrityksen edessä kertomassa kaikista hienoista uusista jutuista tai epäonnistumisista. Suomalainen johtaja on harvoin siis kuten Steve Jobs, joka on Applen kasvot – vieläkin. Yrityksen työntekijät ei välttämättä edes arvosta tätä, että johtaja pysyttelee parhaansa mukaan siellä omassa toimistossaan sihteerin takana. Mitä hänellä on piiloteltavaa?

Kaikki tämä ja paljon muuta voidaan viikon aikana muutamilla virkkeillä tai yhdellä lausunnolla itsekirjoittamana korjata, parantaa sekä tehostaa. Nyt on se hetki, kun johtajien tulisi astua parrasvaloihin ja lyödä kasvot firmalle ja edustaa yritystä, eikä vain johtaa sitä. Ei johtajasta tarvitse tulla Steve Jobsia vastaavaa visionääriä, mutta se, että edustat myös digitaalisessa maailmassa yritystäsi ja muistat viestiä talossa tapahtuvista asioista, niin tämä luo sitä luottamusta ja arvoa. Uskalla sanoa ääneen mielipiteesi, mutta mieti kuitenkin mitä haluat viestiä tällä. Uskalla olla parrasvaloissa, anna lausuntoja lehdille ja liitä kiva kuva itsestäsi mukaan.

Kuinka tämä kaikki onnistuu, kun töitä riittäisi vaikka 120 tuntiseen viikkoon. Johtajan parhaat viestintäkanavat yrityksen edustamiseen ovat Twitter sekä LinkedIn.

Twitter

Twitterissä twiitataan maksimissaan 140 merkin mittaisia viestejä, eli vanhan tekstiviestin mittaisia viestejä. Nämä twiititi ovat kaikille näkyvillä ja niihin voidaan viitata omissa twiiteissä myös. Ideana Twitterissä on pikaiset lyhyet viestit joissa pohditaan asiaa, todetaan asia tai kysytään kysymys. Twitterillä pystyt nopeasti siis esimerkiksi ilmoittamaan hyvästä tuloksesta Q3:lla ja linkittää vielä vaikkapa Q3 kertomuksen tähän. Tai sitten vastaavasti kriisitilanteessa ilmoittamaan lyhyesti mitä on tapahtunut. Twitterissä on ideana viestiä paljon ja olla utelias!

LinkedIn

LinkedIn on yritysmaailman Facebook. LinkedInissä pystyt kirjoittamaan artikkeleita, tilapäivityksiä ja samalla se toimii sinun omana virtuaalisena CV:nä. LinkedIn hienous on siinä, että verkostoituminen on todella paljon helpompaa tämän kautta. Löydät suoraan oikeat henkilöt pienellä tutkimuksella ja pääset lähettämään viestin suoraan heille yksityisenä. Myös LinkedIn ryhmissä on mahdollista löytää uusia kovia tekijöitä tai tehdä itsestäsi kova tekijä toisen silmissä.

Nämä ovat mielestäni johtajan tämän päivän työkalut hyvään viestintään ulkopuolisille, sidosryhmille ja omille työntekijöille. Työntekijät varmasti seuraavat johtajaansa mikäli hän on sosiaalisessa mediassa. Viikossa näiden sosiaalisten medioiden päivitys ei vie kuin maksimissaan 30 minuuttia. Toki mikäli olet utelias niin aikaa saattaa palaa tutkiessa muiden viestejä. Tärkeintä kuitenkin sosiaalisessa mediassa viestimisessä on:

Jon-Erik Talvio ‏@JonErikTalvio  27. lokakuuta

Johtajan guideline viestintään ”Viesti paljon, mutta mieti tarkkaan mitä viestit, ennen kuin viestit” #johtajaonmedia @JukkaSaksi #valavuori

 

Esimerkkinä voimme siis käyttää Aleksi Valavuorta ja hänen aiheuttamaa media kohua, joka lähti yhdestä twiitistä. Hän viestii paljon, mutta tällä kertaa hän ei ihan loppuun asti miettinyt seurauksia viestilleen.

Oma eteneminen johtaja mediaan on ollut kankeaa. Olen yrittänyt jo muutamaan otteeseen aloittaa Twitterin käytön, mutta en ole löytänyt siitä sitä kuuluisaa J:tä. Kyllästyttää ja ei ole oikein mitään sanottavaakaan, ehkä vielä joku päivä. LinkedIn on ollut itselle lähinnä ihmisten tavoitteluun käytetty työkalu ja on toiminut erinomaisesti tähän asti! Vielä pitäisi siirtää esseepankki tavarat LinkedIniin ja julkasta niitä siellä omalla nimellä kaikille nähtäväksi!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!