Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johtajuuden 21 kiistatonta lainalaisuutta

Kirjoitettu 06.05.13
Esseen kirjoittaja: Suvi Marjanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Johtajuuden 21 kiistatonta lainalaisuutta
Kirjan kirjoittaja: Maxwell, John C.
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Maxwellin Johtajuuden 21 kiistatonta lainalaisuutta, koska hain apua siihen, miten lähden suunnittelemaan Innomon toimintaa syksyksi 2013.

Tulevaisuus

Erinomaisissa johtajissa yhdistyy kaksi ominaisuutta, jotka ensi näkemältä eivät sovi yhteen. Heillä on kyky nähdä tulevaisuuteen, ja samanaikaisesti he ovat erittäin käytännöllisiä.

 

Kevään aikana minulla ei ollut kykyä nähdä tulevaisuuteen. Kyky nähdä tulevaisuuteen olisi pitänyt olla jo viime vuoden puolella, silloin kun minut valittiin talouspäälliköksi.

Jos olisin ymmärtänyt jotain taloudesta ja ennakoinnin tärkeydestä, Innomo ei varmastikaan olisi vajonnut taloudellisesti niin syvälle. Nyt olen oppinut kantapään kautta, miten tärkeää tulevaisuuden ennustaminen on.
Kun tiimi on hukassa, johtajilla pitää olla vahva näkemys siitä, mihin ollaan menossa.  Tänä keväänä yhteinen näkemys oli aika ajoin hukassa, eikä jory vetänyt tarpeeksi vahvasti samaa köyttä.
Ensi syksynä emme saa olla hukassa. Siksi jokainen joryläinen pohtiikin ensin omassa päässään, mihin haluaisi tiimiä viedä. Tässä minun pohdintojani tulevaisuudesta.

Syksyn tärkeimpiä asioita (ei tärkeysjärjestyksessä):
1. Selvä budjetti
Laadin alustavan budjettipohjan syksylle jo tänä keväänä.  Sen pohjalta on sitten helppo lähteä miettimään yhdessä koko joryn kanssa, mihin suuntaan haluamme viedä Innomoa. Budjetti esitellään heti syksyn alussa koko tiimille. Jokainen innomolainen on saatava tajuamaan, miten tärkeää on tietää, milloin rahaa on tulossa. Talous onkin alkanut kiinnostamaan keväällä ihan jokaista, koska se on ollut välttämätön pakko.
Selvät yksilötavoitteet rahan suhteen
Jokaisen innomolaisen pitää olla kokoajan selvillä kaikesta rahaan liittyvästä. Yksilöjen toimintaa on alettava seuraamaan. Yksilöjen seuraaminen tulee entistä tärkeämmäksi nyt, kun mym-kassaa aletaan kerryttämään. Tavoitteena on saada kaikki mymmille, vaikkakin osa lyhyemmäksi aikaa. Joryn tehtävä on huolehtia, että jokainen tienaa tarpeeksi rahaa, jotta yhteinen tavoite saavutetaan.

2. Projektit syyniin
Jokaisesta projektista pitää tulla edes jonkun verran rahaa. Jos jostain projektista ei tule juurikaan rahaa, pitää huolehtia, että yksilö on mukana jossain rahakkaammassa projektissa. Pienet piipertelyt saavat luvan loppua, kolmas vuosi on oikean yrityksen toiminta-aikaa.
Projektista pitää myös oppia jotain. On täyttä ajan hukkaanheittämistä, jos sitkuttaa projektissa, josta ei opi yhtään mitään. Akatemia-aikaa on jäljellä enää puolitoista vuotta ja siinä ehtii oppia vielä vaikka mitä, jos vain haluaa.
Emme saa unohtaa hauskuutta projekteissamme. Tämä vuosi on mennyt jotenkin niin naama mutrussa. Haluan takaisin sen ilon, joka jokaiselta löytyi vielä joskus.

3. Kunnolliset oppimissopimukset
Projektien tulee olla myös oppimissopimusten mukaisia. Aion pitää huolen siitä, että jory johtaa tarvittaessa jokaisen täydentämään oppimissopimuksiaan. Ensi syksynä tulee olla selkeät tavoitteet, mitä haluaa oppia. Monella tulevaisuudennnäkymät ovat vielä täyttä hattarapilveä, ainakin itselläni on. Uskon, että selkeillä yksilöidyillä suunnitelmilla jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä akatemian jälkeenkin.

4. Jokainen palaa kesän jälkeen ajatukset virkeinä työn touhuun
Jokaisella yksilöllä on velvollisuus pitää kesän aikana kunnon lepotauko. En halua nähdä tänä syksynä enää yhtä ihmisrauniota.

5. Jorystä se ykköspesti
Joryn on oltava jokaisen joryläisen ykköspesti. Motivaatio omaan työntekoon pitää löytyä. Jokainen jorylainen kirjoittaa oppimissopimukseensa selkeästi, mitä haluaa tavoittaa loppujorypestinsä aikana. Otan puheeksi jorypöydässä joryn palkkauksen. Jos tehdystä työstä saisi edes pienen korvauksen (tietenkin mikäli tuloksia on saatu aikaan), uskon, että motivaatio kasvaisi entisestään.

6. MYM
MYM-hehkutus alkaa ensi viikolla minun treeneissäni. Mymmille tarvitaan selvä johtaja, joka tsemppaa koko tiimin kohti Karibian aurinkoa.

7. Huipputekijöiden kannustaminen
Räjähdysmäisen kasvun lain luvussa Maxwell puhuu kuinka tärkeää on huomioida, keihin keskittyy. Tiimin huipputekijät saavat myös muut rullaamaan kovaa. Tällä hetkellä Innomossa ei ole mielestäni kannustettu yksilöitä tarpeeksi. Kun yksilöille annetaan tilaa kehittyä, he vetävät mukanaan heikoimmatkin lenkit käyttämään isompia vaihteita. Syksyllä siis pitää lähteä kehittämään vahvoja yksilöitä. Jokaisen pitää ensin tehdä omat haaveensa ja kehitystavoitteensa selviksi koko tiimille, jotta osaamme tukea ja haastaa juuri oikeissa asioissa.

Esimerkillä johtaminen

Yksi lainalaisuuksista on esimerkillä johtaminen. Itse olen laiminlyönyt esimerkillisyyden varsinkin tänä keväänä totaalisesti. Olen päättänyt, että ensi syksynä olen esimerkillinen. Tiedostan, etten voi olla suoraan mestari siinä, mutta päätän kasvaa esimerkillisyyden huipulle pikkuhiljaa.

Täten lupaan, että sillä hetkellä, kun astun syksyllä Tiimiakatemian ovista sisään:

–       En enää myöhästele ja teen yhdessä sovitut asiat ajoissa

–       Pidän lupaukseni

–       Pyydän apua ajoissa

–       Kerron enemmän tekemistäni. En halua saada enää yhdessäkään kehäteoriassa palautetta, että muut eivät tiedä, mitä minä teen.

–       Tuon talouteen läpinäkyvyyttä. Tähän apuna toimii solutoiminta.

–       En enää tee kaikkea yksin. Jaan vastuuta muille.

–       Pidän tavoitteet kirkkaana mielessäni ja pyrin niitä kohti.

 

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!