Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johtavat ahdistukset

Kirjoitettu 06.05.21
Esseen kirjoittaja: Ilari Hepola
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen, 4.1. Johtavat ajatukset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Päivittäisen turinatuokion aika, tällä kertaa yllättäen kirjallisena versiona ja samaan syssyyn pääsen korkkaamaan uuden esseepankin omalta osaltani. Aiheena toimii Tiimiakatemian johtavat ajatukset, mitä ne ovat, miten ne toimivat ja mitä itse ajattelen niistä. Helvetin hankalaa niiden löytäminen ainakin oli tai siis ymmärtäminen, että ne todella koostuvat kohta käsittelemistäni aiheista, Tiimiakatemia ja hyvä johtaminen kun harvoin kulkevat käsi kädessä.

 

Kirkastetaanpa muistia (myös vieressä nököttävää lasia), mistä Tiimiakatemian johtavat ajatukset koostuvat. Missio, visio, arvot ja tiimiyrittäjän kymmenen ohjetta muodostavat kokonaisuuden, ikään kuin muistilistan, jos jossain vaiheessa opiskelun syy alkaa hämärtymään. Let’s go!

 

 

Tiimiakatemian missio synnyttää rohkeita tiimiyrittäjiä on ollut usvan ja savun peitossa jo hetken aikaa, annetaan vapauksia, sallitaan lipsumista ja etenkin se, ettei näihin törmää kuin kerran vuodessa kertoo huolestuttavasti tilanteesta. Onko valmentajilla valtaa vai pelkästään työpaikka? Isot bannerit huutamaan eri puolille akatemiaa ja muistuttamaan minkä takia työskentelemme joka päivä.

 

 

Visiona toimii Tiimiakatemia kaikkien saataville, joka toteutuu muiden akatemioiden toimesta mutta en osaa muotoilla, miksei akatemia ole räjähtänyt suosiossaan ja kasvanut tämän pikkukaupungin suurimmaksi opinahjoksi. MIKSI EDELLEEN OSA JAMKIA?

 

 

 

Tee aloite, uskalla etsiä ohjeita. Kehitä idea, tutki teoriaa ja käy asiakaskäynnillä selvittämässä tosielämän tilannetta aiheen parista.

 

 

Opi hallitsemaan kaaosta, ensimmäinen askel luovassa prosessissa. Mitä helvettiä tämä tarkoittaa vai onko äärirationaalinen luonteeni vaan liikaa ristiriidassa?

 

 

Saat tehdä virheitä. Voit oppia niistä. Turvallinen paikka, tiimi tai kukaan muukaan ei kuitenkaan kauaa muista niitä, ellei ole kyse pommiin nukkumisesta.

 

 

Kohdista energiasi ratkaisuihin, älä ongelmien murehtimiseen. Kantapään kautta opeteltiin tämä asia ja nykyään ajatukset ovat muuttuneet elämän eri osa-alueilla

 

 

Tee parhaasi ja aseta tavoitteesi korkealle. Ei jumalauta kovin moni tähtää korkealle miksiköhän? Suuri ongelma jos akatemia haluaisi steppaa paartii ja päästä nextille levelille.

 

 

Näe mahdollisuuksia, älä esteitä. Haastavaa, luonnekysymys mutta silti äärimmäisen palkitsevaa.

 

 

Uskalla kokeilla ja olla oma itsesi. Simple as fuck

 

 

Ole nöyrä ja luo menestyksesi aina uudelleen. Aina pitää olla nöyrä mutta nöyristellä ei saa, ruohonjuuritasolta kun rakentaa jotain upeaa niin siitä on myös haettava tarpeellinen huomio esille ja kuvaannollisesti hierottava muiden naamaan.

 

 

Kunnioita kanssaihmisiä ja hyödynnä tiimiakatemian sisältä löytyvä tieto ja kokemus, jottei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Yhteisön voima on todella monessa asiassa vahva ja pikkuhiljaa olemme palailemassa tilanteeseen, jossa kaikki tuntevat toisensa mutta silti se on kiinni harvojen työteliäiden halusta jakaa asioita.

 

 

Ihmissuhteet ja kumppanuudet, syy minkä takia halusin tähän kouluun ja viimeiset 2 vuotta ovat todistaneet saapumiseni oikeaan paikkaan. Tiimi, muut akatemialaiset, valmentajat, asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat näyttäneet paljon erilaisia asioita, kasvattaneet ihmisenä sekä ehkä pikkuhiljaa myös hionut rosoisia puolia luonteesta.

 

 

Tiimiyrittäjyys, kuin joukkueurheilua. Minulle ylipääsemättömän tärkeää, nykyään asian suhteen tehdään liikaa kompromisseja ja osittain siitä syystä, että valmentajat pesevät kätensä joistain asioista. Onko hyvä vai huono asia sitä en pysty puolueettomasti sanomaan mutta tulevaisuus näyttää.

 

 

Rohkeat kokeilut ja uuden synnyttäminen. Pelottavaa, hankalaa, uutta ja kiinnostavaa. Tähän tarvittaisiin enemmän työkaluja, ajatuskarttoja, tukea ja kokemuksia. Tärkeässä osassa perintöprojektit tai vertaiskokemukset vuosien varrelta eli alumnit.

 

Tekemällä oppiminen ja käytännönläheisyys. No words needed. Exakt!

 

Matkustaminen. Mikä helvetin arvo on sellainen, jota ei voi joka tilanteessa toteuttaa tai kun valmentajaa pitää palopuheita hampaat irvessä, kun ihmiset käyvät lapissa.

 

Olen törmännyt näihin jokaisen akatemiaviikon aikana, joten voisi sanoa että ne pitävät paikkansa aika hyvin, monesta asiasta olen täysin samaa mieltä koska olen tällainen akatemiamielinen ihminen mutta joissain saattaisi olla viilaamisen varaa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!