Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johtavat ajatukset

Kirjoitettu 04.11.13
Esseen kirjoittaja: Alli Laukkanen
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tiimiakatemialla on viisi vaalittua arvoa. Ensimmäinen, joka on ihmissuhteiden, kumppanuuksien rakentaminen ja niiden vaaliminen, puhuttaa. Olen aina pitänyt ollut suhteellisen ulospäin suuntautunut ja avoin. Yläasteella kaikki välitunnit vietettiin kavereiden kanssa, ja aina tunnilla vinguttiin lisää ryhmätöitä. Vanhemmiten uusien koulujen ja uusien ihmisten tulviessa elämään olen huomannut myös sen, kuinka paljon rakastan uusiin ihmisiin tutustumista. Olen luonnostaan niin utelias, että haluan tietää tapaamistani ihmisistä niin paljon kuin on mahdollista. Tutustuttuani toisiin haluan tulla ryhmän jäseneksi, Tiimissä, jossa kaikkien työpanos on yhtäläinen.

Tästä päästäänkin toiseen kohtaan, nimittäin tiimiyrittäjyyteen. Akatemialla ryhmässä toiminen on itsestäänselvyys opiskelujen ajan, sillä oppiminen tapahtuu yhteisten treenien ja toimimisen kautta. En voisi olla onnellisempi siitä. Tiedän, että kone ei toimi, jos yksikin ratas on viallinen, enkä viittaa siihen, että olisin epäkelpo, mutta varsinkin alun epävarmuuden aikana toisten antama tuki ja neuvot ovat kultaa kalliimpia.

Kun on päässyt omista epävarmuuksistaan yli, on aika kokeilla ja synnyttää uusia asioita. Olen kuullut vaikka mitä korkealentoisiakin ideoita Tiimiakatemialla, enkä malta odottaa, että pääsen itse ideoimaan omassa tiimissä. Bilekuningas Rukalla, oma vaatemallisto… Vain katto on rajana. Tuntuu niin mahtavalta, että on päässyt paikkaan, jossa mikään – ainakaan heti – ei ole mahdotonta.

Neljäs arvostettu asia, ja ehkä nimenomaan se syy miksi hain Tiimiakatemialle, on tekemällä oppiminen ja käytännönläheisyys. Lukion käyneenä huomasi, että juurikin ryhmätyöt, tai ylipäänsä eri tavalla toteutetut tehtävät, jäivät muistiin paremmin kuin perinteinen pänttääminen kokeeseen. Pidän kyllä lukemisesta, mutta on eri asia lukea itsensä sivistämistä varten, kuin opettajia ja koetta varten.

Viimeisin, muttei vähäisin, on matkustus ja kansainvälisyys. Uusiin kulttuureihin tutustuminen ja niistä oppiminen ovat tärkeitä asioita myös allekirjoittaneelle. ”On mentävä kauas nähdäkseen lähelle” pätee, sillä usein oppiessamme uusia asioita ymmärrämme myös jotain uutta tutummista aiheista. Kun ottaa etäisyyttä – oli se sitten maantieteellistä tai ei – ongelmaan, usein kirkastuu erilaisia mahdollisuuksia.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!