Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johtavat ajatukset

Kirjoitettu 22.11.13
Esseen kirjoittaja: Tuomo Kuisma
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 4.1. Johtavat ajatukset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Aloitettuani Tiimiakatemian on hyvä asettaa vertailun alle Akatemian omat johtavat ajatukset ja arvot ja hieman pohtia, kuinka ne sopivat oman ajatusmaailman ja arvojen kanssa yhteen.  Koulutuksen erotessa ”normaalimmasta” ammattikorkeakouluopiskelusta uskoisin myös, että arvojen merkitys tekemisessä kasvaa paljon suuremmaksi. On kuitenkin tärkeää että jokainen uskoo ja luottaa samoihin arvoihin, koska tekeminen tapahtuu kuitenkin lähes aina yhdessä.

Ensimmäisenä, ja varmasti lähes tärkeimpänä arvona on ihmissuhteet. Tiimiakatemialla hyvät ihmissuhteet korostuvat etenkin kahdessa tapauksessa: sekä oman tiimin ja muiden tiimiyrittäjien, kuin myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Näiden molempien seikkojen vuoksi on opintojen kannalta lähes elintärkeää, että hyviä ihmissuhteita on mahdollista luoda. Olen mielestäni sosiaalisesti kohtalaisen kyvykäs ja pystyn luomaan hyviä ihmissuhteita. Silti petraamista kaipaisin aktiivisessa suhteiden ylläpitämisessä. Myös esimerkkinä mainittu palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat itsellä selkeät kehityskohdat, joihin on paneuduttava esimerkiksi oman, tulevan tiimin kanssa.

Tiimiyrittäjyys on sanana mielenkiintoinen, joka samalla vaikuttaa valtavalta mahdollisuuksien maalta, mutta pakottaa myös ottamaan suuren vastuun. Vaikka vaihtoehdot ja mahdollisuus tehdä ”mitä vaan” kuulostavat houkuttelevalta, tuntuu vastuun ottaminen takaraivossa ajatuksena hieman pelottavalta. ”Entä jos?”-ajatus tuntuu nousevan liiankin helposti mieleen ja rajoittavan liialti tekemistä ja ideoiden, ehkä hieman hullujenkin sellaisten toteuttamista.

Tiimiakatemian yhtenä tärkeimmistä ajatuksista on myös kokeileminen ja uuden synnyttäminen. Perustuuhan lähes koko koulutus näiden ajatusten ympärille. Vaikka en pidä itseäni suurena ideoijana tai innovoijana, olisi mukavaa oppia kokeilemaan ennakkoluulottomasti uusia asioita ja poistua mahdollisimman usein omalta mukavuusalueelta, ja kenties samalla keksiä jotain aivan uutta. Syyllistyn myös liian usein tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin ja tietynlainen rajojen rikkominen ei välttämättä ole luonteelleni se ominaisin juttu.

Tekemällä oppiminen on aiempien opiskelukokemuksien kautta hieman vielä tuntematon oppimismuoto, lukiossa kun itse tekeminen rajoittui lähinnä kuvaamataitoon. Muu opittiin kirjasta ja osaaminen näytettiin kokeessa. Olen kyllä enemmän toiminnan ja tekemisen kannalla, silloin opitut asiat jäävät paremmin myös mieleen, kuin kirjasta päntättynä. Ideana myös kirjojen lukeminen, ja niistä saadun tiedon hyödyntäminen käytännössä kuulostaa järkevältä ja varmasti hedelmälliseltä, oli kyse sitten johtamisen perusasioista tai ryhmähengen luomisesta.

Viimeisenä arvona Akatemialla on kansainvälisyys ja matkustelu. Omiin arvoihin näitä kahta on lähes mahdoton verrata, sillä en ole juuri koskaan matkustellut. Esimerkiksi lentokoneessa en ole vieraillut kertaakaan. Kansainvälisiä projekteja ja matkoja juurikin tämän takia odotankin erittäin suurella innolla, tosin samalla myös jännityksellä. Esimerkiksi englannin puhuminen tuottaa turhan jännityksen syystä suuria vaikeuksia, vaikka kieliopillisesti sitä hyvin osaankin.

Kokonaisvaltaisesti Tiimiakatemian arvot ja keskeiset ajatukset osuvat hyvin lähelle omiani. Tietyissä aihealueissa on selkeästi opittavaa ja muokattavaa oman ajatusmaailman sisällä, mutta ehkä 3,5 vuotta riittävät muovaamaan ajatuksia uuteen suuntaan.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!