Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johtavat ajatukset

Kirjoitettu 26.11.13
Esseen kirjoittaja: Jarkko
Kirjapisteet: 1
Kirja: Johannes Partanen
Kirjan kirjoittaja: Johtavat ajatukset
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Johannes Partasen kootut Johtavat ajatukset referoivat Tiimiakatemian raamit ja periaatteet pieneen esitenippuun. Vuosittain päivittyvät johtavat ajatukset kertovat, minkä puolesta Tiimiakatemiassa taistellaan ja miksi se on olemassa. Ne toimivat Tiimiakatemian innostuksen lähteenä ja niiden perustana ovat keskinäinen luottamus, itsekuri ja ylpeys Tiimiakatemian aikaansaannoksista.

Kymmenen ohjetta tiimiyrittäjälle antavat meille opiskelijoille suunnan, kuinka Tiimiakatemiassa opiskelemme. Tullessani Tiimiakatemialle ja siellä viikon oltuani, tuntui minusta siltä, että valmentajat ja muut olettivat meidän jo tietävän kaikesta kaiken. Ensimmäisen viikon tehtävänä oli perustaa osuuskunta ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Kaikki seisoimme ymmällämme, eikä kukaan tuntunut tietävän mitä pitäisi tehdä. Alkuun tämä näyttikin tältä, mutta vauhtiin päästyämme ymmärsimme kaikki, että näin ihminen parhaiten oppii. Ymmärrän kymmenen ohjetta nyt kahden kuukauden jälkeen paremmin kuin tuolloin. Tarkoituksena on oppia virheistä ja lähteä soveltamaan omia ajatuksia eteenpäin ilman, että kukaan tulee sanomaan, ettei noin saa tehdä. Nämä ajatukset olikin hyvä pitää mielessä näiden kahden ensimmäisten kuukauden ajan.

Tiimiakatemian arvot ovat Tiimiakatemiamme raamit, joiden sisällä toimimme. Arvojen avulla ymmärrämme, kuinka meidän tulee toimia. Ne luovat meistä meidän oman toisiaan auttavan, kokeilunhaluisen, ennakkoluulottoman, käytännönläheisen ja kansainvälisen tiimiyrittäjistä koostuvan porukan, jossa meidän on hyvä toimia. Tiimiakatemian arvoja täydentävät periaatteet kertovat, että meidän tulee olla ylpeitä siitä mitä teemme. Emme ole vain vastuussa itsestämme, mutta myös tiimiyrityksestämme. Tehtävänämme on oppia ja varsinkin ymmärrettävä tekojemme kokonaisuus ja jakaa oppejamme toistemme kesken.

Tiimiakatemian missio kertoo, että olemme täällä oppimassa ja kehittymässä osaaviksi tiimiyrittäjiksi oman tiimiyrityksemme ja asiakkaidemme avulla. Päämääränämme on opiskelujemme lopussa häämöttävä maailmanympärysmatka, minkä kustannamme itse omien projektiemme kautta tuotetuilla varoilla. Tehtävänämme on myös kannustaa ja motivoida toisiamme yhteisen, sekä oman päämäärän saavuttamiseksi.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!