Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Jokaisella on juttunsa

Kirjoitettu 08.05.13
Esseen kirjoittaja: Tiia-Tuulia Järvinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Jokaisella on juttunsa
Kirjan kirjoittaja: Heikki Peltola
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
Jokaisella on jokin tietty asia, mistä pitää ja mistä syttyy. Jokaisen tulisi löytää se oma juttunsa, ja toimia ja tehdä valintoja tämän mukaan. Tähän Heikki Peltola rohkaisee kaikkia lukijoitaan kirjassaan Jokaisella on juttunsa. Peltola kertoo myös keinoja tekemisen liekin säilyttämiseen sekä itse liekin löytämiseen. Tavoite olisikin, että jokaisella olisi tietty päämäärä tai käsitys siitä, mitä itse haluaa tehdä elämällään, eikä kenenkään tarvitsisi päivitellä niin sanotusti hukkaan kuluneita päiviä tai vuosia, vaan nauttia joka hetkestä täysillä.

 

Valtava osa ihmisen ajasta kuluu töissä, työnteossa. Myöskin valtava osa ihmisistä ei täysillä pidä siitä, mitä tekee. Töihin mennään sekä niistä palataan uupuneena ja nyrpeänä. Kirjan mukaan monissa työpaikoissa vallitsee samat ongelmat, ja työntekijät valittavat samankaltaisista asioista. Omat selkeimmät ärsyyntymisen kohteet saa helposti ja nopeasti selville Peltolan esittelemällä kiteytyskortilla, jossa täytyy tietyn lyhyen ajan (vaikkapa minuutin) sisässä kirjoittaa paperille ne asiat, jotka nyppivät omassa työssään tai yleisesti omassa elämässä. Teimme tämän myös tiimimme kanssa treeneissä, ja samat asiat toistuivat hieman erilaisissa muodoissa. Korttia tulee kuitenkin tarkastella kriittisesti, ja siitä kannattaakin koittaa löytää ne asiat, joihin itse ei todella pysty vaikuttamaan. Tämä helpottaa jo huomattavasti henkistä taakkaa, kun ymmärtää, että kaikki asiat eivät riipu itsestä, eikä niitä kannata jäädä murehtimaan.

 

Isompi asia onkin se, mihin itse voit vaikuttaa. Jos kiteytyskortissasi lukee työsi olevan inhottavaa, miksi jäädä siis tekemään sitä? Tämä sama kysymys ei koske vain töitä. Miksi tehdä asioita, joista et nauti ja jotka tuntuvat huonoilta sinulle? Elämän tulisi olla mukavaa ja nautittavaa, eikä missään nimessä turhalta tuntuvaa. Tietenkään kaikki asiat eivät aina tunnu hyviltä, mutta niiden asioiden tekemistä kannattaa silti jatkaa, jos niistä tietää loppujen lopuksi seuraavan jotakin hyvää.

 

Koska työ on tosiaan yksi iso osa elämästä, tulisi siitä nauttia. Kirjassaan Peltola listaa vielä helppoja käytännön tekoja, joidenka avulla voi pala palalta tehdä työstään mielekkäämpää.
1. Säästä itseäsi
2. Järjestä asiat ja paperit
3. Työskentele keskittyneesti ja intohimoisesti
4. Pidä taukoja
5. Lopeta ennen kuin väsyt
6. Älä tavoittele täydellisyyttä
7. Käy lounaalla
8. Lopeta tehtävien lykkääminen
9. Naura itsellesi
10. Liiku ja harrasta

 

Itse en ole vielä täysin löytänyt sitä omaa juttuani, mutta tiedän mistä pidän ja mistä en. Kaikesta tulee yksinkertaisesti helpompaa, kun jättää ne asiat pois mistä ei nauti ja tekee enemmän niitä asioita, mistä nauttii. Talvella stressaannuin todella paljon ajatellessani tätä kevättä ja sitä, miten pystyn yhdistämään opiskelun ja kilpailukauden. Lopulta tajusin, että voin vain itse vaikuttaa ja päättää siitä, miten tulen asiani hoitamaan. Halusin keskittyä voimisteluun ja nauttia siitä täysin hengenvedoin, sillä joukkueemme mitä luultavimmin lopettaa tämän kauden jälkeen. Päätin, että teen sitä mitä haluan. Tämä helpotti suuresti henkistä jaksamistani, sillä päätös oli tehty. En enää stressannut opiskeluista, vaan ajattelin, että teen asioita sillä saralla sen mitä kykenen ja elän hetki kerrallaan. Tiedän olevani jäljessä kirjapisteissä, mutta olen saanut tehdä sitä omaa juttuani enkä ole katunut pätkääkään.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!