Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Jokuveli

Kirjoitettu 18.03.14
Esseen kirjoittaja: Eetu Lindfors
Kirjapisteet: 3
Kirja: Jokuveli
Kirjan kirjoittaja: Mika Mannermaa
Kategoriat: 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jokuveli on Mika Mannermaan kirjoittama kirja tulevaisuuden yhteiskunnasta ja siihen kohdistuvista muutoksista. Mannermaan mukaan elämme ubiikkiyhteiskunnassa, jossa äly on kaikkialla. Tulevaisuudessa kaikki ihmiset yksityisinä, viranomaisina ja yrityksinä valvovat ja ovat valvottavina jatkuvasti. Elämme siis akvaariossa, jossa olet jatkuvasti tarkkailevan silmän alla. Jokuveli valvoo, tietää eikä unohda.

 

Elämää akvaariossa

 

Tulevaisuudessa tulemme elämään akvaariossa, jossa jokainen on valvoja ja valvonnan kohde. Meistä kaikista jää jatkuvasti jälkiä ja tietoja. Elämme ubiikkiyhteiskunnassa, jossa jätämme jatkuvasti jälkiä siitä, mitä milloinkin teemme. Asiat ja esineet kommunikoivat jatkuvasti keskenään, sekä muuttavat toimintaansa itsenäisesti. Vialliset kodinkoneet kutsuvat automaattisesti korjaajan paikalle, terveyskeskus tietää onko rakas mummo ottanut varmasti lääkkeensä. Tänä päivänä moni käyttää ranteessa älyllistä kelloa, joka kerää tietoa jokapäiväisistä askareista ja siitä mitä olet puuhaillut. Erilaiset etukortit tietävät tarkalleen mitä olet ostanut milloinkin. Kännykkä kertoo jatkuvasti, missä olemme ja nettikäyttäytymistä voidaan jäljittää, valvontakameroita on kaikkialla.  Meitä siis valvotaan jatkuvasti ja jätämme siitä myös jälkiä.

 

Tämä kaikki on omalla tavallaan mielestäni jopa hieman pelottavaa. Tieto siitä, että sinua tarkkaillaan jatkuvasti arveluttaa väkisinkin. Kirja on kirjoitettu ennen Facebookin suurta suosiota ja voin vain kuvitella, kuinka paljon kyseistä sivustoa olisi kirjassa käsitelty. Olen itse huomannut, että moni päivittää sinne asioita, jotka itse jättäisin mainitsematta. Samoin tietyt blogi ja Twitter päivitykset. Näistä kaikista tiedoista jää jälkiä ja koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuka kaivaa tiedot siitä, mitä olet jostakin asiasta maininnut.

 

John Wayne ja Woody Allen – yhteiskunta

 

Tulevaisuudessa yhä useampi tekee työtä jossakin muualla, kuin omassa toimistossaan. Työpaikat kulkevat mukana olitpa sitten missä päin maailmaa tahansa. Moni haluaa irtaantua vanhanaikaisista toimintamalleista, elää ja työskennellä vapaammin. Hekin jotka jäävät organisaatioihin tulevat viettämään suurimman osan ajastaan jossakin muualla, kuin yhdessä ja samassa toimipisteessä.

 

Tiimiakatemia muistuttaa ja kasvattaa mielestäni opiskelijat John Wayne malliseen yhteiskuntaan. Teemme jatkuvasti erilaisia töitä ja projekteja useiden yritysten kanssa samaan aikaan. Emme ole sidoksissa mihinkään yhteen ja tiettyyn asiaan vaan toimintamme on varsin vapaata. Saamme itse valita mitä ja kuinka me asiat teemme. Myös tulevaisuudessa ja tälläkin hetkellä harva työskentelee yhdessä ja samassa yrityksessä lopun ikäänsä, vaan jatkuva muutos on koko ajan läsnä ubiikin yhteiskunnan muutoksien johdosta.

 

Woody Allen, “ haluan asua Manhattanilla, koska jos satun heräämään kello kolme aamuyöllä ja mieleni tekee kiinalaista kanakeittoa, Manhattanilta sitä saa milloin vaan.”  Woody Allen yhteiskuntamallin perusidea on, että tulevaisuudessa yhteiskunta on jatkuvasti auki, 24/7. Ihmiset tulevat elämään tulevaisuudessa eri tahdissa ajasta ja paikasta riippumatta. Ihmisten elämää ei rytmitä yhteiskunnan sanelemat aikataulut ja standardit, vaan oma itse valittu rytmi.

 

Erityisen hyvin olen itse huomannut kyseisen asian kauppojen aukioloaikojen muutoksella. Muistan varsin hyvin ne viikonloput, jolloin lauantaina sai, tai toisin sanoen joutui lähtemään perheen mukana ruokaostoksille. Sunnuntaisin ilmassa leijui tietty pyhäpäivän tunne, missä ihmiset elivät rauhallisesti oman perheensä parissa. Toisin on nyt, kaikki ovat auki ja samanlaista tunnetta viikonloppuisin en ole enää kokenut ja se on mielestäni sääli. Yhteenkuuluvuus ja perheen kanssa puuhastelu jää vähemmälle ja viikonloppujen merkitys vähenee entisestään. Tulemmeko enää edes viettämään, tai tuntemaan käsitettä viikonloppu 30- vuoden jälkeen? Tuskin.

Yksi aika ei riitä

Olenko läsnä työpaikalla, vaikka olen kotona? Läsnäolemisen raja hälvenee ubiikin yhteiskunnan myötä. Ubiikin tietoyhteiskunnan kulttuuri mahdollistaa sen, että ihminen on samaan aikaan erillään muista ja heihin jatkuvasti yhteydessä. Hän on koko ajan henkisesti yhteydessä muihin, mutta kuitenkin yksin. Tulevaisuudessa ihmiset kuluttavat todennäköisesti jatkuvasti enemmän aikaa kotonaan tietokoneiden ja internetin ihmeellisen maailman ansioista.

 

Kirja on julkaistu vuonna 2008 ja älypuhelinten yms. muiden vastaavien laitteiden määrä on moninkertaistunut kyseiseen vuoteen verrattuna. Olen itse myös älyllisten laitteiden käyttäjä ja repussani kulkee lähes jatkuvasti kannettava tietokone, minne ikinä sitten menenkin.  Asioilla on kuitenkin kääntöpuolensa ja monilla jatkuva notkuminen sosiaalisissa medioissa ja netin ihmeellisessä maailmassa menee mielestäni yli. Koulun ruokalassa, oppitunneilla, kaveriporukoissa, junissa, busseissa yms. Lähes poikkeuksetta jollakin on jatkuvasti menossa jos jonkinlainen säätäminen puhelimen parissa. Tämä on mielestäni rasittavaa ja läsnäoleminen, sekä ihmisten välinen aito ja oikea kommunikointi kärsii. Jopa lenkillä kannetaan mukana sitä omaa rakasta puhelinta, vastataan ja lähetellään viestejä, sekä seurataan kuinka monta kaloria kuluu missäkin mäessä. Ja auta armiasi jos puhelin hajoaa ja joudut muutaman päivän käyttämään sitä muutaman vuoden vanhaa Nokialaista, jossa ei ole HD-tason näyttöä ja 68- erilaista sovellusta. Voin vain kuvitella mitä tämä kaikki tarkoittaa 30-vuoden kuluttua. Osaako tuleva sukupolvi enää kommunikoida keskenään “normaalilla” tavalla, vai käydäänkö kaikki keskustelu puhelinten yms. muiden laitteiden välityksellä. Viettävätkö lapset kaiken vapaa-aikansa entistä tiiviimmin pelien ja muiden laitteiden parissa kotona, omassa huoneessa? Todennäköisesti kyllä ja tämä on ainakin omasta mielestäni erittäin huolestuttava piirre. Olen itse ollut onnellinen siinä miellessä, että olen saanut viettää aktiivisen ja terveellisen lapsuuden leikkien ja urheillen, enkä kotona nyhjöttämällä ja pelejä pelaamalla. Yksi aika ei siis enää riitä ja tämä on omasta mielestäni sääli.

 

Tuskastelin paljon kirjan kanssa ja välillä tuntui, että teksti oli raskasta ja asiat olivat kirjoitettu vaikeasti ja asioiden ymmärtäminen oli tehty vaikeaksi. Muistiinpanoja tarkasteltuani ja tiettyjen kappaleiden uudelleen lukeminen herättikin omaa ajattelua varsin vahvasti. Kirja ei antanut mitään suurempia pointteja oman tiimiyrityksen kehittämiseen, mutta herätti sen sijaan omaa ajattelua. En aio antautua täysin ubiikin yhteiskunnan hömpötyksille, vaan vaalin hyvien vanhojen aikojen pihapeliaikaa ja osaan irtaantua kaiken maailman härveleistä.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!