Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Jousella ampuminen kohtaa havahtumisen.

Kirjoitettu 13.12.13
Esseen kirjoittaja: Annu Karkama
Kirjapisteet: 3
Kirja: Zen ja jousella ampumisen taito
Kirjan kirjoittaja: Eugen Herrigel
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Opintojenkirjaukset ovat lopuillaan ja Zen ja jousella ampumisen taito kiinnostaa kaikkia. Kirjasta suorastaan kilpaillaan. Hahaa, sain sen myös omiin näppeihini. Onneksi en pisteiden vaan puhtaan mielenkiinnon takia. Mitä niin pieni kirja voi tarjota?

 

Näissä zen-kirjoissa on aina vähän sama juttu – kun olet lukenut yhden (hyvän), niin olet lukenut ne kaikki. Jokainen filosofinen kirja antaa aina oman mausteensa annokseen, mutta päällisin puolin teema on aina sama.

 

”Tekee suuret tekonsa silloin kun hän ei laske eikä ajattele”

 

Olen harrastanut korealaisista lajeista niin kamppailu- ja itsepuolustusta kuin nyt uutena myös miekkailua. Näiden lajien parissa puhutaan usein”flow”sta, tilasta jossa vartalo jatkaa luontaista liikettä, mahdollistaen nopean ja tehokkaan, miin henkisen kuin fyysisen toiminnon. Pyrkimyksenä on saattaa tekijä satojen ja tuhansien toistojen kautta tilaan, jossa toiminnot ovat enemmän lihasmuistissa kuin aivojen määrittämä toimenpide. LIIKA AJATTELU USEIN PILAA PALJON. Jos tekninen suoritus tulee vain harkinnan ja päätöksen kautta, ei esim. itsepuolustustilanteessa ole paljoa tehtävissä, kun aika kuluu asian ajatteluu, ei reagoimiseen. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että liikkeet tulevat refleksinä lihasmuistista. Harrastuksen parissa tulee esiin myös itämainen filosofia, hengityksen tärkeys, rentous ja pehmeys. Tekemisessä pyritään luontaiseen toimintaan.

 

Nyrkkeilytekniikassa huomaa samaa tekniikkaa kuin mitä jousella ampumisesta puhutaan. Kyse on kokonaisuudesta, yhden tekijän suhteesta toiseen, ajoituksesta, rytmistä, voimasta. Ei kannata tähdätä vastustajaan, vaan sen taakse. Lyönti on tehokas, kun käsi ei ei tee työtä, vaan vartalo. Lyönti on koko vartalon liikkeen summa jaloista lähtien. Pitkän ajan harjoittelun ja uskomattoman toistomäärän jälkeen, ei jalkoja, lantiota, hartioita tai kättä tarvitse enää miettiä. Homma alkaa sujumaan.

 

 

Ihminen on paljolti moraalin, etiikan, kulttuurin ja yhteisönsä muokkaama. Epäonnistuminen on äärettömän huono ja nolo juttu, onnistumista hehkutetaan, ”minä osasin, minä saavutin, minä pystyin, minä olen hyvä”. Kaikki tämä vain verrattuna johonkin toiseen ihmiseen tai toiseen tekoon. Nykyään mittariksi ei riitä se, että olen hyvä itselleni, vertaamatta mihinkään muuhun. Olen hyvä näin, onnistuin tai epäonnistuin. Halu osoittaa jotain muille, kadottaa luontaisen tekemisen. Paine kasvaa ja luo tilanteita, joissa toimintamalli voi muuttua täysin.

 

Olen aina ihaillut lasten spontaaniutta. Lapsi ei mieti vaan toimii. Lapsen ei tarvitse pohtia tekemisiään saavutusten, tavoitteiden tai päämäärien kautta tai pohtia onnistumista tai epäonnistumisen mahdollisuutta. Lapsi vain menee ja tekee, koska: Kivaa! Tahtoo!

 

Eläin toimii täysin vaistojen varassa: syö kun on nälkä, juo kun on jano, nukkuu kun väsyttää. Siinä kaikki tarpeellinen, siinä on kaikki, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Muu on vain mielekästä toimintaa. Et oikeasti tarvitse muuta.

 

Et tarvitse hyväksyntää. Et tarvitse ihailua. Et hienoja autoja, taloja ja työtitteleitä. Ego tarvitsee. Se joka vertaa sinun toimintaasi muiden toimintoihin. Ego on kuin yksi äärimmilleen venytetty jousi, joka kimmottaa nuolensa singoten sen minne sattuu. Jousella ampuminen on mielestäni egon käsittelyä, sen pieneksi tekemistä. Et toimi luontaisesti kun toimit egon kautta. Kun toimintaa ei sotke mikään määritelty tapa, muuttuu oma oleminen ja tekeminen. Tässä palaan aiemmin mainitsemiini kamppailulajeihin. Jos lyön vain määriteltyjen tekniikoiden kautta, ei lyömiseni taso kehity niin korkealle kuin se voisi. Jos alan hakemaan liikettä luontaisesti vartalostani, mietimättä mikä lopputulos on, alkaa flow usein löytymään. Silloin ei ole merkitystä, lyönkö voimakkaasti, nopeasti tai teknisesti puhtaasti – lyönti ikäänkuin pulpahtaa vartaloni luomista liikeradoista sen kummemmin yrittämättä. Tätä kun jatkan pitkään ja toistan sitä jatkuvasti, alkaa vartalo luomaan niin selkeää liikettä, että voiman lisäys tulee automaattisesti jos kehittyä haluaa.
Oma liike, oma flow.

 

Zenistä puhuttaessa tulee usein esiin maininta ”jättänyt paljon taakseen, mutta pitkä tie edessä”

On yllättävän tuskallinen tie huomata, kuinka vähän millään on merkitystä. Oman olemisen ja elämän tarkoitus ikäänkuin katoaa. Ihminen niin kovin tahtoo olla merkityksellinen ja tärkeä. Mutta kun ei ole. Ihminen kuitenkin loppupeleissä on vain yksi eläimistä. Toimii vaistojensa ja viettiensä pohjalta. Meille on kuitenki luotu raamit joiden pohjalta meidän toivotaan toimivan ja jos näitä raameja rikottaessa, itse joutuu sen kohteeksi muiden taholta, tuntuu asiat pahalta. Meillä kiinnostaa toisten hyvinvointi – vai kiinnostaako? Onko luontaisinta kuitenkin vain huolehtia itsestään? Enkö minä ollutkaan tarpeeksi tärkeä, kun minua vastaan rikottiin? Kuinka hän voi tehdä tämän minulle?

Koska kaikki pelaa vain omaan pussiin ja me kaikki olemme yhtä merkillisen merkityksettömiä toisillemme.

 

Jättää paljon taakseen jo sillä, että ymmärtää tunteiden mitättömyyden. Ei ilo, ei suru tai tuska muuta todellisuudesta mitään. Asiat eivät muutu, aiheuttivat ne sitten ilon tai vihan tunteita. Tunteet perustuvat yksilön hankittuihin kokemuksiin, tunteisiin ei liity faktaa. Ei kehu tai kritiikki mitään muuta. Ne ovat vain mielipiteitä, sanoja sanan perään, edelleen yksilön kokemusta ja heijastusta omasta elämästään. Mielipiteellä ei ole mitään totuuspohjaa kohteen kanssa. Vain jakajan kanssa. Mielipide on kertojan totuus, ei kuuntelijan. Niin kauan kun annat hyvän tai pahan heilauttaa sinua, et elä tasapainoisella pohjalla. Millään kun ei todellakaan ole mitään väliä. Elämä kulkee, sen flow on pysäyttämätön, teit mitä vaan ja sillä ei ole väärää tietä. Flow kulkee aina radallaan ja vie varmasti kauniisti mukanaan, jos sille antaa vallan, eikä yritä muokata sitä haluamaansa suuntaan omilla vääntämisillään. Pakota joki muuttamaan suuntaansa pienillä sivuojilla ja sen päävirtaus hiljenee. Silloin joki ei enää ole luontaisessa tilassaan, niin vahvana kuin sen olisi mahdollista olla.

 

”Miksi pohtia etukäteen sellaista, minkä vain kokemus voi opettaa?

 

Ponnista kohti suoritusta, näe tavoite, älä epäonnistumisen mahdollisuutta. Sen minkä näet, tapahtukoon. Älä tahdo sitä, näe se. Visioi se ja luo se mahdolliseksi. Anna jouden jännitteen laueta, älä pakota sitä. Asiat tapahtuu kun ne ovat tapahtuakseen. Joskus voi olla edessä pitkä tie, ennenkuin edes näkee mikä voi olla lopputulos.

 

Tää essee lähti aivan hanskasta. Mutta kirja oli hyvä.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!