Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

K21-2p- Huijarisyndrooma

Kirjoitettu 14.04.21
Esseen kirjoittaja: Annika Jokinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Huijarisyndrooma
Kirjan kirjoittaja: Tiina Ekman
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Huijarisyndrooma on psykologinen ilmiö, jossa ihminen ei usko omiin taitoihinsa ja pätevyyteensä. Kyse on sisäisestä tunteesta, ettei onnistumisista huolimatta usko oikeasti osaavansa kuitenkaan. Kokee olevansa feikki, esittäjä, joka vain odottaa, että tämä selviää muillekin.

Vaikka puhutaankin huijareista, ei kyse kuitenkaan ole tietoisesta toisten ihmisten huijaamisesta ja valehtelusta, kuten esimerkiksi aiemmin julki tulleissa ”valelääkäri” tapauksissa.

 

Huijarisyndroomasta kärsivä vähättelee onnistumistensa merkitystä ja uskoo, että hänen omat saavutuksensa ovat vain joko kovan työn tulosta tai huijaamisella saavutettu. Hän myöskin uskoo, että muut ihmiset ovat vain niin tyhmiä, etteivät ymmärrä hänen huijaavan tai sitten eivät vain tunne häntä tarpeeksi hyvin. Hän kehittää itselleen mielikuvan itsestään täysin osaamattomana ja taitamattomana ihmisenä, joka ei osaa kovasta opiskelusta huolimatta. Hänelle on erittäin tärkeää saada kunnollisia todistuksia kouluista, työpaikoista ja muista tehtävistä, joissa on oppinsa saanut, jotta on edes jokin millä todistaa osaavansa, koska ei usko itse omilla taidoillansa kykenevän sitä osoittamaan.

 

Positiivista palautteista huolimatta huijari ei usko osaavansa mitään tai kykenevänsä mihinkään. Saatuaan hyvää palautetta hän saattaa ajatella, etteivät muut vain kehtaa tai uskalla sanoa hänelle suoraan tai, että he vain kuvittelevat hänen olevan jotain mitä hän ei oikeasti ole.

 

 

Itselle tämä aihe on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen ja kirjan lukemisen lomassa olen joutunut kyseenalaistamaan omia ajatuksiani todella vahvasti, mikä ei tietenkään ole helppoa, kun samojen ajatusten kanssa on elänyt jo monta kymmentä vuotta. Nyt vain pitää oppia ymmärtämään, ettei ajatukseni ole yhtä kuin minä. Ihmisellä on noin 60 000 ajatusta päivässä, ne tulevat ja menevät, eikä ne kaikki voi millään olla totta.

 

Usein huijarisyndroomasta kärsivät pelkäävät tulevansa paljastetuiksi. Ahdistusta aiheuttaa ajatus häpeästä, kuinka ”kohta kaikki huomaavat, etten osaakaan”. Itse olen tämän ahdistuksen onnistunut välttämään ”brändäämällä” itseni ”blondiksi”. Aina jos selviää, etten osannutkaan tai olen ehkä ymmärtänyt jonkun väärin, voin kuitata sen nauramalla omalle ”bimboudelle”.

 

 

Tiina Ekman antaa, kirjoittamassaan Hujarisyndrooma kirjassaan, konkreettisia harjoitteita avuksi syndroomasta kärsiville. Kaikki harjoitteet perustuvat mielen hallintaan. Loppuen lopuksi kysehän on vain ajatuksista, joita jokainen meistä pystyy itse ohjailemaan.

 

  1. Etsi haitallisten ajatusten rinnalle kannustavia. Pyri muuttamaan ajatuksista seuraavaa toimintaa – älä siis anna pelon ja epävarmuuden estää sinua tarttumasta uusiin mahdollisuuksiin.
  2. Tunnista tilanteet, joissa huijariajattelu tulee esiin, ja kerro itsellesi, mistä on kyse. Anna huijariajatusten tulla, mutta muistuta itseäsi siitä, että kriittiset ajatuksesi eivät ole totta, vaan johtuvat huijarisyndroomasta.
  3. Kun saat myönteistä palautetta, pysähdy kuuntelemaan sitä. Toista palautetta mielessäsi ja kiitä sen antajaa ajatuksella.
  4. Kerro läheisillesi peloistasi, vaikka ajatus voi tuntua hävettävältä. Kerro riittämättömyyden tunteistasi sekä vaatimuksista, joita asetat itsellesi. Pohdi yhdessä läheistesi kanssa sitä, mitä on olla riittävän hyvä.
  5. Opettele nauttimaan menestyksestäsi ja hankkiudu eroon ylisuorittamisesta. Panosta työn suunnittelemiseen ja aikatauluttamiseen ja opettele sietämään keskeneräisyyttä. Harjoittele kieltäytymistä ja pyydä tarpeen tullen apua.
  1. Hyväksy, että sinulla on ollut ainakin hieman osaa omiin onnistumisiisi
  2. Kokoa saamasi positiivinen palaute saatavillesi
  3. Uskalla tehdä päätöksiä ja uskalla epäonnistua
  4. Tunnusta, jos et tiedä jotain

 

Koen itse kärsiväni huijariajattelusta todella paljon tällä hetkellä. Olenkin miettinyt, että miksi se juuri nyt on noussut pintaan näin voimakkaana? Juuri nyt, kun minulla olisi koulun puolesta mahdollisuus tehdä ihan mitä vain ikinä mieleeni juolahtaa?

Selkeästi näköjään minun huijariajatteluuni vaikuttaa erittäin vahvasti tämä vapaus, mikä Tiimiakatemialla annetaan.

Tiimiakatemiassa ei ole minkäänlaisia rajoja tai raameja tekemisen suhteen. Eikä myöskään mitään selkeitä ohjeita tai opetusta. Kuinka voin lähteä tekemään esimerkiksi, vaikka jotain isoa tapahtumaa, kun siitä ei ole minkäänlaista kokemusta, eikä myöskään minkäänlaista opetusta saanut? Tai kuinka voisin lähteä fiksusti markkinoimaan Kulmikkaan pöytää, kun minulla ei ole minkäänlaista kokemusta markkinoinnista, enkä ole saanut mitään opetusta aiheesta, mitä siinä kuuluu tehdä tai mitä ei saa tehdä tai mikä on hyväksyttävää, mikä ei? Tästä kaikesta herääkin kysymys, pitäisikö minun siirtyä rajakadulle opiskelemaan, jotta saisi asioihin kunnolliset ohjeet ja raamit minkä mukaan toimia? Kokisin saaneeni kunnollista opetusta ja sitä kautta varmuutta myös omaan tekemiseeni.

 

Korona aika pahentaa tilannettani vielä huomattavasti. Uskon, että ennen koronaa, akatemian ideologia on toiminut paremmin, kun kaikki opiskelijat ja valmentajat ovat yhdessä viettäneet päivänsä samoissa tiloissa ja aina on ollut yhteisössä joku, jolta kysyä neuvoa ja vinkkejä. Tällä hetkellä olemme vuoden olleet kotona, ilman yhteisöllisyyttä ja toistemme tukea. Koen olevani laiva, joka ajelehtii ulapalla vailla minkäännäköistä määränpäätä. Koen, että valmentajat ovat jossain kaukaisuudessa omissa poteroissaan, eikä heidän työtään kehtaa häiritä viestitse. Ennen korona aikaa, kun vietimme yhdessä aikaa Tiimiakatemian tiloissa, saatoit milloin vain mennä kysymään valmentajalta tai toiselta opiskelijalta pientä hetkeä itsellesi. Nyt tuntuu, että kaikki vain ajelehtii kauemmaksi. Toki aion itse tehdä muutoksia omassa työssäni ja alan viettämään enemmän aikaa akatemian tiloissa, mutta vain tulevaisuus näyttää mihin se sitten auttaa vai auttaako ollenkaan.

 

Haluaisin mahdollisesti tuottaa oman uimapukumalliston, mutta minulla ei ole mitään käsitystä, kuinka asiassa edetä. Tai edes ajatusta, keneltä kysyä?  Saati mitä sillä mallistolla tehdä? Yrittää verkkokaupan kautta itse myydä? Mistä tuottajat sille?

Ajatuksissani on monta muutakin asiaa, mitä haluaisin vielä loppukoulutuksen aikana tehdä, mutta jokin piru istuu olkapäällä huutamassa, etten kuitenkaan osaa.

 

Olen kovasti myös pohtinut, minkälaista opetusta sitten haluaisin tai kokisin tarvitsevani, jotta uskoisin osaavani? Ehkä tarvitsisin ainakin jonkin perusopetuksen alle, jotta uskaltaisi lähteä kokeilemaan. Joku voisi nyt vastata, että kirjoja lukemallahan asiat selviävät, mutta en koe saavani niistä tarpeeksi konkreettista oppia. Varsinkin jos sillä hetkellä ei ole menossa mitään projektia, mihin asioita konkretisoida.

 

Ehkä tässä on myös peiliin katsomisen paikka. Tekemällähän sitä oppii, eikä virheitä pidä pelätä ja selkeästi itsellä on ollut tässä viimeisen vuoden aikaan aivan liian vähän tekemistä, kun en koe oppineeni. En myöskään pelkää virheitä, mutta tässä iässä olisi mukavaa, kun ei kaikkia samoja virheitä tarvitsisi enää tehdä mitä joku on ehkä jo joskus tehnyt. Näihin tilanteisiin uskon, että selkeät opit auttaisivat.

 

Ehkä se on tartuttava vain härkää sarvista ja alettava tekemään. Huolimatta, vaikka miten kompuroisi polvet ruvilla hangessa!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!