Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kaikki mitä haluat on pelon toisella puolella

Kirjoitettu 01.09.16
Esseen kirjoittaja: Venla Luhtanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pelon hinta
Kirjan kirjoittaja: Henkka Hyppönen
Kategoriat: 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut, 8. Henkinen kasvu, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Riskien välttely ei ole automaattisesti riskitöntä , eikä riskinotto johda automaattisesti onnistumiseen.”

 

Henkka Hyppönen kirjassaan “Pelon hinta” pohtii pelon kasvoja. Pelko on ihmisille kuin Jim Carreyn tähdittämän Mask -elokuvan naamio, joka ohjailee päähenkilön elämää usein tahtomatta mutta myös tiedostamatta. Meillä tämä naamio on niin läsnä arkeamme ettemme sitä useimmiten edes huomaa. Se on enemmän läsnä kuin poikkeus. Pelko määrittelee arkeamme – huomaamattamme. Ihminen tekee päätöksiä päivässä kymmeniä, joista lähestulkoon jokainen niistä tavalla tai toisella kallistuu enemmän mukavuus, kuin venymisalueelle. Se on hinta mitä me maksamme peloistamme. Siitä voi oppia pois, mutta sormia napsauttamalla se ei tapahdu.

Pelko voi parantaa suorituskykyämme tai estää meitä tietoisesti tai tiedostamatta tekemästä jotakin.

Mä pelkään ja paljon. Mä pelkään lääkäriä, useimmiten itken sinne mennessäni ja varsinkin hysteerisesti sieltä poistuessani. Mä pelkään kertoa itestäni asioita. Mitä jos joku  ajattelee musta jotain muuta kuin olen itse tottunu itseni näkemään – parempi siis olla vähän mysteeri. Mä pelkään mennä laulutunnille – siellä on kuitenkin joku mua aina parempi. Niin, eikä kukaan edes tiedä kuinka paljon mä tykkään laulaa.  Mä pelkään lähteä vanhempien luota pois, entä jos tää on viimenen kerta kun nään rakkaimmat? Jotenkin pelkoonkin vaan tottuu – tai sitä alkaa pitämään helposti normaalina. Niinkun se, että lääkäriin pitää aina laittaa vedenkestävää ripsiväriä. Onko pelkääminen automaattisesti huono asia, jos sen avulla oppii arvostamaan asioita enemmän, niin kuin esim omaa terveyttä.

 

Mä en oo ujo, vaikka monet saattaa olemuksesta niin käsittää. Puhun vaan vähemmän mitä muut, sillä en ole kovin sanavalmis koska mietin useimmiten ehkä liian pitkään mitä pitäisi sanoa. Mä oon kuitenkin menevä ja saan helposti kavereita. Teen ja näen ja menen jos siltä tuntuu – vaikka vähän pelottaisikin. Koska onnistuminen ja itsensä ylittäminen on paras tunne mitä mä tiedän ja se jollain tavalla boostaa tekemistä aina. Kun käy vetämässä sen pitkän lenkin vaikka tuntuu ettei  jaksa. Tai se, että lähtee sinne vaihtoon yksin – kun kukaan ei usko että musta on siihen. Miksi pelkojen voittaminen ja itsensä ylittäminen on vaikea saada vaikka lähes viikoittaiseen toimintaan? Miksi tartumme vain tiettyihin haasteisiin tai lähdemme mukaan vain joihinkin asioihin. Kuinka haastan itseni haastamaan omat pelkoni jatkossakin? Puhumalla niistä ääneen. Pelkojahan ei kannata pantata koska sillonhan ne kasvaa vain suuremmiksi. Tiimiakatemia on paikka joka tarjoaa hyvän ympäristön peloille – meillä oppii ehkä pelkäämään uusia asioita mutta meillä on helpompi oppia niistä pois. Tämä kuitenkin vaatii jokaiselta yhtä asiaa, ääneen puhumista. Ääneen puhuminen on ainoa tie saada tukea omien pelkojen voittamiseen ja painetta niiden voittamiseen. Pelkoa ei voita, jos vain teeskentelee ettei sitä oo. Riskit ja vaarat on todellisia, mutta pelko on valinta – omien ajatusten tuotos, tunne jonka yli voi päästä tai olla pääsemättä.

Epäonnistumisen pelko on varmasti meille jokaiselle tuttu juttu. Meistä lähes jokainen on varmasti törmännyt elämässä sellaiseen haasteeseen jonka on palavasti halunnut voittaa – onnistumatta siinä. Epäonnistuminen on ikävä asia, jonka hienoutta emme aina ymmärrä. Voisin jopa uskaltaa ajatella, että se miten käsittelemme epäonnistumisia elämässämme määrittää kuinka tulemme menestymään elämässämme. Joskus joku rohkea uskalsi sanoa, että vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymys. Epäonnistuminen kasvattaa meitä enemmän kuin onnistumiset ja onnistumisten merkitys korostuu vasta kuin olemme oppineet käsittelemään epäonnistumisia. Tässä kirjassa on hyviä pohdintoja epäonnistumisista sekä niiden käsittelystä. Erityisesti kiinnitin huomiota kertomukseen jossa Helsingin Yliopistossa tehty tutkimus epäonnistumisiin ja virheisiin liittyen kertoi itselleni yllättäviä tuloksia. Tutkijan (Niemivirta, Markku) saamien tulosten mukaan virheitä ja epäonnistumisia välttelevät ihmiset uupuvat ja ahdistuvat muita herkemmin – sekä omaavat myös masennusoireita tavallista enemmän. Eli epäonnistumisen pelko voi todellakin aiheuttaa myös fyysisiä ja henkisiä oireita. Eli suositeltavaa olisi meidän jokaisen jossain vaiheessa elämää ymmärtää heittää ne korkkarit kattoon ja katsoa mitä tapahtuu. Todennäköisesti ei mitään kovin vakavaa. Alla vielä muutama pohdinta Henkka Hyppösen neuvoista onnellisempaan elämään. 

 

Ole onnellinen tässä ja nyt – Elämä on tässä ja nyt, minulla on kaikki mitä tarvitsen ja mikä tekee mut onnelliseksi. Jos ei, niin vain minä voin vaikuttaa lopputulokseen. Vaikka joillakin toisilla näyttää olevan parempaa ja paremmin, vain minä voin määrittää onnellisuuteni nykyhetkessä. Henkka Hyppönen kirjassaan pohti sosiaalisen median kylkiäisenä tullutta monellekin tuttua pelkotilaa, Fear Of Missing Out. Tämä aiheuttaa meissä kateutta siitä mitä ympärillä tapahtuu ja sen seuraamuksena pelkoa siitä että muiden kokemukset ovat palkitsevimpia kuin omani. Voin mieltyä tähän syndroomaan, tai ainakin koen että jossakin vaiheessa tämä pelko on ollut osa elämääni. Luettuani kirjasta tästä lisää ymmärsin kuinka esimerkiksi tiimiakatemialla ja omassa elämässä on joutunut/saanut kasvaa tästä ulos. Jossain vaiheessa oli vain ymmärrettävä ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat, mitä sosiaalinen media muista kertoo tai missaanko jotain muka tärkeää. Vain tämä hetki merkitsee ja määrittää onnellisuuteni.

 

Haasta omat pelkosi – Viikoittain, päivittäin. Pelkoja voi voittaa vain siedättämällä itseään. Tavoitteiden asettaminen myös omien pelkojen näkökulmasta voisi toimia, ainakin itsellä joka motivoituu tavoitteista.

 

Elämä ei ole niin vakavaa– Anna joskus olla. On hyviä hetkiä, on huonoja hetkiä. Jotkut on siunauksia ja toiset taas opetuksia. Se, että elämään suhtautuu vähän rennommalla otteella voi viedä todella pitkälle, jos ei muuten niin ainakin henkinen kuormitus ei käy liian painavaksi.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!